Sairaslomalle vai ei?

Kävin tänään työterveyslääkärissä tilannepäivityksessä. Kerroin kesän hankaluuksista vanhempieni kanssa ja parisuhteessani. Tein työuupumus-, masennus- ja ahdistustestit taas kerran. Tuloksena oli, että poden vakavaa työstressiä, vakavaa työuupumusta, keskivaikeaa masennusta ja kohtalaista ahdistuneisuutta. En ollut kauhean yllättynyt.

Koska aika oli jo käytetty, keskustelimme enää lyhyesti psykiatrin luona käynnistä ja sain lähetteen toiselle psykiatrille, joka voisi ehkä paremmin osata auttaa juuri minun tilanteessani. Menen vanhalle psykiatrilleni kuitenkin vielä tämän viikon perjantaina. Lopuksi keskustelimme sairauslomasta, jota työterveyslääkäri olisi kernaasti kirjoittanut. Sanoin kuitenkin, että haluan pysyä töissä niin pitkään kuin suinkin jaksan, koska elämäni pysyy kuitenkin paremmin tasapainossa töissä käymällä: päivärytmini pysyy normaaalina, eikä yksityiselämän ongelmat paisu mielessäni kohtuuttomiin mittasuhteisiin, kun edes yritän miettiä päivisin myös työongelmia. (Kuivakka heh heh tähän väliin.) Sovimme, että jatkan nyt töissä, mutta seuraavalla käynnillä pohditaan mahdollista osittaiselle sairaslomalle jäämistä.

Olen ollut kerran aikaisemmin osittaisella sairaslomalla, toissasyksynä pari viikkoa, sen jälkeen kun olin ollut 7 viikkoa kokonaan sairaslomalla masennuksen vuoksi. Tämän jälkeen en ole pitkillä sairaslomilla ollutkaan, vaikka varsinkin viime keväänä ja tänä kesänä työteho on ollut kaikkea muuta kuin hyvä. Masennuksen piikkiin voi tosin osittain laskea melko herkästi flunssan tai vatsakivun takia päiväksi-kahdeksi kotiin jäämiset tämän vuoden aikana. En tiedä, miksi kunnon sairaslomalle jääminen on minusta niin vaikeaa. Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että pelkään menettäväni otteeni työelämästä ja sitä kautta tietystä normaaliuden tunteesta.

Kaikkien parhaimmalta perusarki minusta tuntui pari vuotta sitten, kun olin vajaan vuoden osittaisella hoitovapaalla ja tein nelipäiväistä työviikkoa. Säännöllinen pitkä viikonloppu auttoi elpymään uuteen työviikkoon ihan eri tavalla kuin normaali. Oletko sinä ollut pitkiä aikoja sairalomalla masennuksen, uupumuksen tai ahdistuksen vuoksi? Mikä sinua on auttanut eniten toipumaan masennuksenvaikeasta jaksosta? Terapia, lääkkeet, sairasloma, nämä yhdessä? Joku muu? Jos olet käynyt terapiassa, millainen terapia on tuntunut parhaalta?

Hyvinvointi Mieli Työ