Miltä masennus tuntuu?

Mistä tietää, että on masentunut? Miten erottaa masennus, ahdistus, stressi ja suru toisistaan? Ei kai se aina olekaan niin yksinkertaista. Usein erilaiset oireet ja tuntemukset kietoutuvat toisiinsa myös niin, että on vaikea erottaa, mikä on seurausta ja mikä syytä.

Olen kokenut masennuksen eri tavoin elämäni aikana. Ainakin näitä olen käynyt läpi:

  • Surullisuus, apeus
  • Lohduttomuus
  • Epätoivo
  • Tulevaisuuden pelko
  • Yksinäisyyden ja erillisyyden tunne
  • Itkuisuus
  • Raivo, kiukku
  • Painon tunne ja kipu rintakehässä
  • Paniikin tunne, en voi hengittää
  • Keskittymiskyvyttömyys, loogisen ajattelun ja päätösten tekemisen vaikeus
  • Toimintakyvyn ja aloitekyvyn heikentyminen
  • Stressinsietokyky alenee selvästi
  • Ahdistavat ajatukset eivät suostu loppumaan, vaikka teen terapiassa oppimiani rentoutusharjoituksia
  • Pää räjähtää -fiilis – liikaa kaikkea yhtä aikaa, ei voi enää käsitellä tunteitaan
  • Itsemurha-ajatukset
  • Pakenemisen toive
  • Unettomuus tai liiallinen nukkuminen
  • Epäluulo muita ihmisiä kohtaan ja toisten sanomisten tulkitseminen itseni kannalta huonoimmassa mahdollisessa valossa.

Nämä eivät ole missään järjestyksessä ja varmasti on paljon muutakin, jonka liitän masennusoireiluuni, mutta nämä tuli nyt mieleen. En rehellisesti osaa sanoa, mikä näistä olisi pahinta. Itsemurha-ajatukset olisi varmaan helppo valinta, mutta toisaalta itsemurhan miettiminen toimii myös jonkinlaisena turvapaikkana pään sisällä. Kun tiedostaa pahimpina hetkinä, että tilanne ei ole oikeasti pakko sietää loputtomiin. En ole koskaan yrittänyt tappaa itseäni, mutta ajatusta siitä olen kyllä hellinyt joskus aika intensiivisesti.

Jokaisen masennus on erilainen. Ja pitkään masennusta sairastanut käy läpi erilaisia vaiheita sairaudessaan.Vaikka aihe on raskas, kerro, tunnistitko itsesi tuosta luettelosta? Tai mitä muita oireita sinulla on ollut?

Hyvinvointi Mieli Terveys