Reilu viikko sitten kävimme viettämässä viikonloppua Puncakin vuoristokylässä joka sijaitsee noin 100 kilometriä Jakartasta etelään. Ruhkaa oli matkalla jonkin verran ja autolla reissuun kului noin 3 tuntia. Maisemat olivat komeat auton yrittäessä kivuta ajoittain lähes pystysuoraa vuoristotietä pitkin. Muutamaan otteeseen jänskätti, että noinkohan auto pääsee ylös asti. Perille kuitenkin päästiin. Yövyimme pienessä, hieman rähjäisessä hotellissa, jossa ei meidän lisäksemme ollut majoittuneena kuin yksi perhe. Sai siis nautiskella rauhassa maisemista ja hiljaisuudesta. Puncakissa tulee sadekuuroja lähes joka päivä, mutta meidän onneksemme sateet sattuivat osumaan kotiinlähtöpäivälle. Ilmastoltaan Puncak on hieman viileämpi Jakartaa viileämpi ja ilma on huomattavasti raikkaampaa.
Reissun aikana kävimme ihastelemassa mm. Cibodasin 125 hehtaarin kasvitieteellistä puutarhaa joka sijaitsee n. 1300 metrissä Mount Geden rinteillä. Alueelta löytyy upeita patikointireittejä, ihania puistoja, eksoottisia kasveja ja vesiputouksia. Cibodasin puutarhasta jatkoimme matkaa Gunung Gede Pangrangon kansallispuistoon joka sijaitsee Mount Geden (2958 metriä) ja Mount Pangrangon (3019 metriä) välissä. Lähdimme kipittelemään kohti Mount Gedeä joskaa tavoitteena ei ollut päästä huipulle asti sillä aikaa oli liian vähän. Samoin evästä (tämä tuli ymmärrettyä myöhemmin). Päätimme huipun sijaan patikoida vuoren rinteellä sijaitsevalle vesiputoukselle. Alusta asti reitti oli jyrkkää ja kivikkoista nousua. liikkueassa ei voinut katsetta nostaa maasta, muutoin olisi ollut nilkka nurin tai nenä poskella. Tehokasta pakaratreeniä kaipaavalle suosittelen lämpimästi. Välillä tuli pysähdeltyö kuuntelemaan viidakon ääniä, mutta liian tarkkaan en halunnut metikköön katsella sillä en todellakaan halunnut nähdä, että mitä kaikkea siellä metässä ryömii. Tunnin verran kipiteltyämme mies pysähtyi kuitenkin äkisti ja kysyi että nänkö jonkin liikkuvan pöpelikössä.. Katsoin miehen osoittamaan suuntaan..ja muutama sydämenlyönti tais jäädä välistä. Metsästä tuijotti villisika… Hetken kuluttua (noin sekunnin päästä todennäköisesti) kuului hirveetä röhkimistä ja villisika lähti juoksemaan. Jähmetyimme kauhuissamme paikoillemma kunnes tajusimme että villisika ei onneksi lähtenyt juoksemaan torahampaineen meitä kohti vaan takaisin metikköön. Huoh. Tämän jälkeen jatkettiin aika rivakasti matkaa. 😀
Lopulta saavuomme risteyskohtaan josta löytyi opasteet, tosin mehän emme näistä opasteitsa ymmerretty muuta kuin kilometrit. Kysyimme neuvoa kohti vesiputousta ja joku ystävällinen neuvoi meitä jatkamaan vielä kipuamista. Jossain vaiheessa kun reissua oli jo kohtalaisesti takana ja jalkoja ei meinannut jaksaa enään nostaa, aloimme pohtimaan että josko sitä olisi kuitenkin pitänyt välita se toinen reitti. Epäilyksiä harhaan kulkemisesta aiheuttu myös se, että miehen tsekkiläinen työkaveri oli käynyt tekemässä reissun vesiputkouksille aiempana viikonloppuna ilman, että oli valitellut rankasta matkasta ja me kuitenkin kuvitellaan olevamma ihan hyvässä kunnossa. 🙂 Tässä vaiheessa kellokin oli jo sen verran ettei oluut montaa tuntia kun olisi jo aivan pilkko pimeää eikä kumpukaan meistä ollut erityisen innostunut tapaamaan minkäänlaisia eksoottisia yöolentoja. Päädyimme siis palaamaan takaisin päin. Tunnin verran olimme raahautuneet takaisin rinnettä kunnes pääsimme takaisin risteyskohtaan. Tapasimme onneksemme miehen joka puhui hyvää englantia ja neuvoi meidät toiselle polulle. Polku jota olimme aiemmin kivunneet olisi vienyt ilmeisesti kuumillelähteille. Olisihan sekin toki ollut ihan varmasti siisti paikka. 🙂 Lopulta sitten löysimme vesiputouksen! Tarpeeksi ihasteltuamme lähdimme jälleen laskeutumaan rinnettä. Oli jo alkanut hämärtämään ja reitti oli pirun liukas. Tämä lisäksi jalat olivat jo aivan hyytelöä. Lopulta kuitenkin pääsimme metsästä pois ilman minkäänlaisia haavereita. Kaikenkaikkiaan oli mahtava kokemus ja suosittelen kaikille lämpimästä. Muistakaa ottaa vaan eväät mukaan ja OFFia! 🙂
Että sellanen reissu, tulipahan tehtyä. Seuraavalla kerralla kuulumisia safarilta. 🙂
