Ensimmäinen talvipäivä

Lunta! Tätä varmaan hehkutetaan jokaisessa mahdollisessa mediassa, mutta minä ainakin olen innoissani. En ole todellakaan mikään talvi-ihminen, mutta joka vuosi se tulee. Se, mikä tähän päähän osuu ja uppoaa lumessa on ehdottomasti sen mukana tuleva valo. Musta ja märkä asfaltti yhdistettynä melkein kokoaikaiseen pimeyteen saa minut väsyneemmäksi, mutta valkoinen maa saa aikaan illuusion valosta.

Olimme koko viikonlopun Järvenpäässä Jaakon vanhempien luona ja sinne talvi tuli oikeastaan lauantain aikana. Tänään aamupäivällä paketoimme Emman toppapussiin sekä makuupussiin vaunun uumeniin ja teimme puolen tunnin kävelymatkan Järvenpään juna-asemalle. Pakkasta oli -9, joka taitaa jonkin suosituksen mukaan olla siinä rajamailla, saako vauvan kanssa enää mennä ulos. Emma kuitenkin nukkui koko matkan tyytyväisenä kääreissään.

Ilahduin, kun Helsingissäkin maa oli vielä valkoinen, vaikka joillain alueilla lumi alkoi likaantua ja muuttua harmaaksi. Junamatkalla valkoisia peltoja katsellessa olo oli melkein jouluinen. Ehkä se tuli nyt viiveellä lumen myötä, sillä koko jouluna en saanut kertaakaan kiinni pienimmästäkään joulufiiliksestä.

 

Kotona Jaakko kokkasi meille spagetti bolognesea (eli swagetti yolognesea), söimme tunnelmallisesti hämärässä kynttilänvalossa, taustalla soi uusi tuttavuus Nightmares on wax, Emman keinuessa sitterissään. Aiemmin tämä yhtälö oli miltei mahdoton, sillä vauva tarvitsi minua aina juuri sillä sekunnilla, kun olin saanut ruoan lautaselleni. Jossain vaiheessa olin melkein varma, että hän teki sen tahallaan! Vaikka Emma edelleen on melkoinen sylivauva, hän on alkanut myös viihtyä pieniä aikoja itsekseen, kunhan ympärillä on tarpeeksi virikkeitä, värikästä katseltavaa ja kuunneltavaa. Aiemmin oli melkein sanomatta selvää, että ruokani ehti jäähtyä ennen kuin olin koskenutkaan siihen. Nyt tällaiset pienet hetket ovat meillekin mahdollisia.

Täydellinen sunnuntaipäivä, joka vietetään loppuun tekemättä mitään ylimääräistä, luvan kanssa.