Takaisin koulunpenkille
Arki on Emman syntymän jälkeen ollut oikeastaan kaikki ne päivät, kun Jaakko on koulussa tai töissä. Me olemme silloin usein Emman kanssa kotona, vaikka yritänkin jaksaa liikuttaa meitä ulos mahdollisimman paljon. Tänään kuitenkin palasin tietyllä tavalla omaan erilaiseen arkeeni: kouluun. Minulla ei ole enää paljoa ammattikorkeakouluopintoja jäljellä ja päätin, että haluan jatkaa opiskelua jo nyt vaikka Emma onkin vasta vajaa kolmen kuukauden ikäinen. Lasku koulunpenkille oli pehmeä, yksi kolmen tunnin espanjan luento, seuraavan kerran koulua on vasta perjantaina.
En ollut ymmärtänyt, että olin tavallaan ikävöinyt luentoja, vaikka raskausaikana onnistuin hankkimaan itselleni ylimääräistä stressiä vauva plus koulu -yhtälöstä. Koska Lahden ammattikorkeakoulu on periaatteessa jo lakkautettu, Jaakolla ei ole mahdollisuutta vähentää kursseja joten minun lukujärjestykseni on täytynyt muokata hänelle sopivan aikataulun mukaan.
Luentokin alkoi iltapäivällä vasta kahdelta, joten saimme rauhassa nukkua kymmeneen, juoda kahvit ja hitaasti suunnitella lähtöä. Emma ja Jaakko viettivät laiskaa aamua sängyssä katsellen lätkävideoita.
Olen onnistunut löytämään sisäisen talvi-ihmiseni tänä talvena. Pieni pakkanen ja vähäinen lumi ovat mieleeni, toisin kuin ne aiempien vuosien yhtäkkiset lumimyräkät jotka pysäyttävät käytännössä koko kaupungin. Osaksi talvi-ihmisen löytyminen johtuu varmaan siitä, että olen oppinut vihdoin ja viimein 23-vuotiaana pukemaan tarpeeksi vaatteita päälle. Olen niin mukavuudenhaluinen, että pienikin takin alle pääsevä tuulenpuuska ajaa minut heti sisälle.
Farkkuihmisenä lämpimästi pukeutuminen ei ole vaikeaa, sillä housujen alle mahtuu aina toiset ja tarvittaessa kolmannetkin kerrokset. Ostin myös syksyllä valtavan villakangastakin joka helpottaa kantorepun tai -liinan käyttöä ulkona. Sen alle mahtuu isokin villapaita, eikä heti tunnu siltä, että olisi pukeutunut makkarankuoreen.
Maiharit ovat ehdottomasti parhaat talvikengät, mitä minulla on ikinä ollut. Niihin mahtuu villasukat ja pysyy pystyssä liukkaammallakin kelillä.
Kaiken lopunkin talvi-angstin on hälventänyt ehdottomasti aurinko. Se on jaksanut paistaa niin monta päivää ja tuntuupa kerrassaan hyvältä! Illalla kun pääsin koulusta oli jo hämärää ja taivaalta tippuili kevyitä lumihiutaleita – ilman sitä epäinhimillistä tuiskutusta ja tuulta. Jatkuisipa koko talvi tämmöisenä.