Kevät

Melkein koko talvi on mennyt sairastaessa. Olemme olleet kipeänä vuoronperään helmikuusta saakka, lähes järjestyksessä viikon kerrallaan. Selätin juuri flunssa numero kakkosen, kun Emman nenä on alkanut vuotaa. Keittosuolatipat ja nenäfriida ovat samaan aikaan pienokaisen pelastus ja kauhistus. Lapsi saa aina hillittömät raivarit niistämishommissa, mutta hengittäminen helpottuu välittömästi. Sairastelun, töiden, koulun ja huomionkipeän sylivauvan kanssa en ole juurikaan saanut tietokonetta avattua kirjoittaakseni blogia tai mitään muutakaan, mutta aikomukseni on kunnostautua tässä asiassa.

Emma täyttää pian puoli vuotta. Aika on mennyt todella nopeasti, lapsi kasvaa silmissä mutta samalla sitä ihmettelee, että missä välissä siitä rääpäleestä tuli tuo naurava punaposki, joka hetkenä minä hyvänsä lähtee omin avuin liikkumaan. Aika puolivuotiaan vauvan kanssa on monella tavalla erilaista, kuin vastasyntyneen. Nyt minusta tuntuu, että kädet ovat koko ajan täynnä. Emma on suurimman osan ajasta hereillä ja kaipaa seuraa ja virikkeitä. Hänen lempipaikkansa on sylissä ja lempipuuhansa on tutkia. Mitä tahansa teenkin, vauvan silmät seuraavat tarkasti. Babybjörnin kantoreppu, jossa kasvot saavat olla menosuuntaan, (Manducassa ei tätä mahdollisuutta ole, joten hankimme toisenkin kantorepun) on ollut päivien pelastus. Emma viihtyy repussa hyvin seuraillen mitä teen ja saa aina oman askareen käteensä – useimmiten tutin jota hän yrittää tohkeissaan itse laittaa suuhunsa heittäen sen välillä lattialle. Haasteena tässä uudessa tutkimusvaiheessa on se, että kaikki käden ulottuville osuva täytyy ottaa nyrkkiin ja laittaa suuhun. 

Emma on niin sosiaalinen ja kiinnostunut ympärstöstä, että usein jopa taistelee unta vastaan kiljuen ja rimpuillen, vaikka hän on selvästi väsynyt. Joskus hän saattaa hetkeksi torkahtaa syliin, jopa kesken purulelun mutustelun.

Emma saattaa viihtyä joskus pitkiäkin aikoja leikkikaaren alla tai lattialla, mutta joinain päivinä en saa laskettua häntä käsistäni kotona ollessamme. Muutama kuukausi sitten pikkuvauva nukahti vaunuissa aina samantien, mutta nykyään hän saattaa olla suurimman osan ajasta hereillä katsellen silmät suurina ulkomaailmaa. Uusissa paikoissa vauva suhtautuu ympäristöön melko varauksella ja tarkkailee vieraita kasvoja pitkään. Hän ei kuitenkaan vielä vierasta tai ala itkeä vaikka joutuisi vieraan ihmisen syliin. Joillekin hän jopa saattaa alkaa lirkutella ensitapaamisella.

Olemme myös harkinneet sormiruokailun aloittamista, sillä Emma osoittaa jo selvää kiinnostusta ruokaa ja itse syömistä kohtaan. Eräänä aamuna hän sai käteensä palan kurkkua, jota omatoimisesti imeskeli ja selvästi nautti kovasti yhteisestä aamuhetkestämme. Jos joku tietää hyviä opuksia aiheesta, saa ehdottaa!

Toivon, että tämän talven flunssakierre on ohi ja saamme alkaa odottaa kesää ja ensi kuussa häämöttävää muuttoa (kävimme tänään katsomassa kovaa vauhtia valmistuvaa kotiamme)! Kaiken lisäksi sain tänään ihania vauvauutisia lähipiiristä, minkä jälkeen mikään ei ole voinut pilata tätä päivää tai varmaan tuleviakaan lähipäiviä. Auringonvalo ja pitkä vaunulenkki kruunasivat kokonaisuuden.

Lupaan palata pian blogin ääreen useampien kuvien kera.

:)