Ennen Emman syntymää viime elokuussa matkustimme Jaakon kanssa kahdestaan Nizzaan. Olin tuolloin 31. raskausviikolla. Varasimme matkan aiemmin kesällä ja tiesin, että elokuussa kasvanut masuni saattaisi tukaloittaa oloani helteisissä olosuhteissa. Kaikki odottavat äidit voivat varmasti samaistua siihen, ettei neuvoja ja ohjeita raskaana olemisesta oteta innolla vastaan lapsettomilta – varsinkaan miehiltä. Matkaa varatessani äitini miespuolinen ystävä kehoitti valitsemaan hotellin mahdollisimman läheltä Nizzan keskustaa, ”koska jos sua alkaa väsyttää niin pääset lepäämään” sekä muita fiksuja vinkkejä. Myönnettäköön, että tuskastuin tästä neuvomisesta turhan paljon ajatellen, että eihän me nyt lähdetä lomalle sillä mentaliteetilla, ettei poistuta hotellin pihaa pidemmälle. Murisin miehelle, että ellei hän ole joskus ollut matkoilla raskaana, en aio kuunnella hänen neuvojaan. Saatoin olla hieman jyrkkä, mutta ajattelin silloin ja edelleenkin, että jokainen tuntee itse oman kehonsa kaikista parhaiten. Tietenkin raskauden mukana tulevat kivut ja kolotukset voivat joskus yllättää eikä ole suotta typerää varautua niihin.

Koko raskausaikahan oli ollut melko vaivatonta alun pahvoinvoinnin jälkeen, mutta mahan kasvaessa pitkät ajat seisaallaan alkoivat tuntua tuskallisilta. Jalat olivat jatkuvasti kipeät ja mitä pidemmälle mentiin, sitä kovemmiksi liitoskivut muuttuivat. Lähdin matkalle kuitenkin avoimin mielin. Hankin neuvolasta todistuksen varmuuden vuoksi siitä, että raskaus on edennyt normaalisti ja paperissa ilmeni myös raskausviikot. Jotkut lentoyhtiöt vaativat 35. raskausviikon jälkeen tällaisia varatoimenpiteitä, mutta minun ei tarvinnut sitä kertaakaan missään esittää. 

Hotellimme Nizzassa oli pieni, sympaattinen sekä boheemi Villa Rivoli. Se täytti kaikki odotuksemme, olin kuvien ja arvosteluiden perusteella ihastunut siihen. 

Todistusaineistoa Emman ”ensimmäisestä” reissusta – hotellihuoneen vessasta.

Elokuussa Etelä-Ranskassa on kuuma. Se arvelutti hieman, sillä olin koko kesän piiloutunut mieluummin varjoon. Meri-ilmassa oli kuitenkin ihanaa olla ulkona. Hankimme uimapatjat, joiden päällä oli mukava kelluskella aallokossa ja maata kivisellä rannalla, siellä kun ei hiekkarantoja ole ollenkaan. Suomessa en koko viime kesänä näyttäytynyt missään mökkiä lukuunottamatta bikineissä. Raskaana olevia naisia on toki kaikkialla, mutta koin välillä tuskaisia itsetunto-ongelmia muuttuvan kehoni vuoksi. Rasvailin palloni päälle tuplakerroksen aurinkovoidetta raskausarpi-kammoissani, sillä vatsan iho ohenee venyessään. Selällään ja mahallaan makaaminen oli tietenkin mahdotonta, joten köllöttelin kyljelläni kirkkaanvihreällä uimapatjallani ja onnistuin näin polttamaan pakarani. 

Yhtenä päivänä kiertelimme vanhassa kaupungissa tehden pieniä ostoksia ja lähdimme hitaasti kipuamaan kaupungin reunalla olevalle vuorelle. Sanoin, etteivät turvonneet jalkani kestäisi sitä rääkkiä millään, mutta Jaakko sanoi joka parinsadan metrin välein, että mennään nyt vielä, tullaan sitten takaisin jos tuntuu siltä. Hitaasti ja puuskuttaen päädyimme kuitenkin usean kilometrin ylämäkeen kävelyn jälkeen huipulle. Näkymät olivat mahavat ja olin iloinen, että jaksoin sinne asti. Joimme ylhäällä limut ja edessä oli vielä matka alas sekä takaisin hotellille. Silloin toivoin voivani kääriytyä palloksi ja pyöriä alas. 

Aiemmin lomamatkoilla eräs lempipuuhistani on ollut paikallinen yöelämä. Nytkin jäimme usein myöhäisen päivällisen jälkeen kiertelemään kaduille, Jaakko otti muutaman drinkin tai oluen ja minä join limua. Kokeilin yhtenä iltana virgin mojitoa, joka oli melkein jopa parempaa kuin useat aiemmin maistamani holilliset mojitot.

Olen monesti törmännyt erilaisissa olosuhteissa ilmiöön, jota kutsun nyt raskaus-voivotteluksi. Kaikki mitä tapahtuu, miltä tuntuu, mitä haluaa johtuu raskaudesta. Kaikki asiat pitäisi tehdä toisin, harkita ja miettiä ja suunnitella. Pääkipu johtuu raskaudesta. (Eikun huonosta valaistuksesta). Väsymys johtuu raskaudesta. (Noup, me valvottiin koko yö koska me ei maltettu nukkua.) Tekoja kyseenalaistetaan: voitko sä juoda kahvia kun oot raskaana? Voitko sä tulla meidän tupareihin? Voitko sä matkustaa? Jaksatsä?

Höpö höpö, sanon minä. Kuten sanottu, kaikki tuntevat oman kehonsa itse parhaiten. Minä halusin tehdä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pitkälle, vaikka myönnettäköön, ettei vireys ollut aina huipussaan ja joskus kotisohva oli paras paikka – varsinkin viimeisinä viikkoina.

…Ja viimeisistä viikoista puheenollen, pienehkö hatunnosto myös niille mies-osapuolille, sillä näin jälkikäteen ajateltuna, vaikka minä olin se kaiken fyysisen tuskan kantava puolisko, niin olin myös hormoneissa marinoitu hullu joka kyllä välillä piti huolen siitä, ettei Jaakollakaan ole liian helppoa.