NT-ultra
Niskaturvotusultra eli NT-ultra tehdään yleensä raskausviikkojen 10-13 välillä. Minulle kyseinen toimenpide tehtiin huhtikuun alussa, viikolla 12+4. Muistan aika selkeästi sen tunteen, kun matkustimme ratikalla kohti Naistenklinikkaa. Olin jännittynyt ja lamaantunut, tämä nyt tulisi olemaan se todiste vauvani olemassaolosta, mitä olin kaivannut. Olin ehtinyt rakastua siihen pieneen, hädintuskin tulitikkurasian kokoiseen tuntemattomaan asiaan sisälläni jo monta viikkoa sitten, vaikka alitajuisesti pelkäsinkin liittyväni niiden surullisten tarinoiden jatkoksi. Mietin myös mahdollisuutta, että vauvalla ei olisikaan kaikki hyvin. Nämä kaikki pelot, ajatukset ja tunteet ovat täysin normaaleita ja olen jälkeenpäin yllättynyt itsekin siitä, kuinka muillakin odottavilla äideillä risteilee päässään kysymyksiä ja ajatuksia todella synkistä asioista. Välillä niitä jopa säikähtää.
Ilmoittauduimme Naistenklinikalla ja jäimme odottamaan vuoroa. Ennen ultraäänitutkimukseen menemistä ohjataan käymään vessassa, koska rakon on oltava tyhjä. Olimme hieman myöhässä aikataulusta ja odottaminen tuntui ikuisuudelta, kun samalla tuntui, etten kestä sellaista jännitystä ja halusin perua koko jutun ja mennä kotiin.
Pian kuitenkin makasin tutkimuspöydällä ja puristin käsitukea rystyset valkoisena. Jaakko istui tuolilla vieressäni. Vastapäätä olevan hyllyn päällä oli monitori, josta näimme saman kuin lääkäri omalta monitoriltaan. Lääkäri sanoi, että tutkimus voidaan tehdä vatsan päältä, mutta saattaa joutua jatkamaan sisäkautta jos tilanne sen vaatii. Melkein heti, kun lääkäri asetti viileän ultralaitteen alavatsani päälle, ruudulle ilmestyi ihan selkeä pieni sikiöasennossa oleva, vähän avaruusolion näköinen möykky. ”Siinä näkyy, kun sydän sykkii”, lääkäri sanoi ja niin tosiaan näkyi. Pieni sydän pumppasi hurjaa vauhtia ruudulla. Olin liikuttunut, mutta yllätyksekseni en alkanut kyynelehtiä.
Lääkäri kertoi koko ajan mitä ruudulla näkyi, maallikkona siitä on hyvin vaikea saada selvää. Sivuprofiilista vauvan tunnisti selvästi, mutta muuten se hyörinä näytti vain mustavalkoiselta sekasotkulta. Lääkäri laski, että sormia ja varpaita on kymmenen.
Äitiyskorttiini on kirjattu mitat tuolta ultrakäynniltä. Viikko 12+4, 55mm, vastaa viikkoa 12+0. Alkuraskaudessa kaikkien elimien kehittyminen ja kasvaminen on niin säännönmukaista, että ultran avulla lasketun ajan voi määritellä hyvin selkeästi. Myöhemmässä vaiheessa raskautta sen määrittely vaikeutuisi huomattavasti, koska kasvaminen ei tapahdukaan enää päivän tarkkuudella. Aiemmin äitiyskorttiin oli kirjattu lasketuksi ajaksi 13.10, mutta lääkäri tarkensi sen päivää aiemmaksi. Usein näin pientä heittoa ei edes korjata, mutta tämä kyseinen lääkäri oli tarkka.
Saimme mukaamme kuvia, joista yksi on kehystettynä olohuoneemme seinällä. Siinä vauva näyttäisi vilkuttavan, kasvojen edessä näkyy viisi pientä sormea joita hän lääkärin mukaan heilutteli ultrauksen aikana.
Niskaturvotusultrassa mitataan sikiön niskaturvotusta ja luvun ollessa korkea, on riski Downin syndroomaan. Seulonnassa otetaan huomioon myös aiemmin neuvolassa tehty verikoe ja äidin ikä ja näiden avulla lasketaan riskilukema. Jos riski on suuri, voidaan tarvittaessa tehdä lisätutkimuksia kuten lapsivesipunktio. Yhdistelmäseulonnalla voidaan löytää suurin osa riskeistä, mutta ei kaikkia.
Meidän kohdallamme niskaturvotus oli alhainen, en nyt valitettavasti muista lukemaa eikä sitä ole äitiyskorttiinkaan kirjattu. Kuitenkin seulonnan tulokset tulevat vasta myöhemmin, HUS:in käytännön mukaan meille se tuli kirjeellä kotiin.
Aiemmin selvisin sängystä ylös aamuisin siten, että ennen nousemista join jotain makeaa mehua ja odotin hetken. En oksennellut läheskään joka päivä, mutta huono olo oli jatkuvasti. Silloin, kun oksensin, se tapahtui useammin illalla kuin aamulla. Raskauteen ja synnytykseen liittyy muutenkin ihan uskomaton määrä asioita, joita ei osata selittää edes lääketieteellä, ne ovat jopa mystisiä ja sen olen tässä kuluneiden kuukausien aikana todella huomannut. Pahoinvointi on niistä yksi, sitä kun ei edes tule kaikille. On esitetty teorioita siitä, että äidin keho niin sanotusti vierastaisi tuntematonta ainesta, eli vauvaa ja pahoinvointi johtuisi siitä. Useimmiten kuulee kuitenkin selityksen, että se johtuu hormoneista, niin kuin tuo selitys olisi pätevä kaikkeen mitä liittyy raskauteen. ”Ne on ne hormonit.” Olen kuullut tuon lauseen valehtelematta sata kertaa ja usein siinä onkin perää, mutta kun omasta mielestään on ärsyyntynyt ja vihainen oikeastikin aiheesta, olisi raskaana tai ei, ei halua kuulla jonkun kuittaavan asiaa Käsitelty -laatikkoon ainoastaan vetoamalla hormoneihin.
12. raskausviikon jälkeen alkuraskauden vaivat, kuten juuri se pahoinvointi ja minun kohdallani myös käsittämätön väsymys alkavat helpottaa ja samalla keskenmenon riski pienenee huomattavasti viikko viikolta. Ensimmäinen ultra oli minullekin tässä ikään kuin rajapyykki, tämän jälkeen sain aloittaa odottamisen tosissani. Vatsani oli vielä melko litteä eikä raskaus näkynyt ulospäin mitenkään. Olimme suurimmaksi osaksi odottaneet tähän saakka, ennen kuin kertoisimme ystävillemme uutisista. Muutamille läheisimmille ystäville ja perheille salaisuus oli tietenkin paljastunut aiemmin.
Minä aloin odottaa innoissani, että vatsani alkaa kasvaa ja välillä se tuntuikin turvonneelta, välillä ehkä kuvittelin. Ruokahaluni oli palannut ja kesä oli aivan ovella.
Vaikka tästä kaikesta on pian vuosi aikaa, muistan ne mullistavat tunteet todella selkeästi. Vaikka vauvamme oli silloin vielä niin pieni, ettei hän näkynyt tai tuntunut millään tavalla ulospäin, oli uskomaton tunne nähdä hänen todella olevan olemassa.
