Tutkimusmatkailija ja vappu

Kun juuri ehtii tottua ajatukseen, että ahaa, tämä lapsi tekee ja haluaa asiat tähän malliin, niin koko paletti pistetään vaihtoon. Suhteellisen hyvin nukutut yöt vaihtuivat yhtäkkiä vähän väliä heräämiseen ja itkuihin. Uuden oppiminen prosessoidaan yöllä ja unet voivat muuttua levottomaksi. Emma saattaa jopa välillä ilman mitään varoituksen sanaa alkaa parkua täyttä kurkkua unissaan mutta rauhottuu kyllä nopeasti kun saa suuhunsa uuden parhaan kaverinsa tutin. 

Sen jälkeen kun Emma oppi muutama kuukausi sitten kääntymään vatsalleen, hän saattoi tehdä sen unissaan ja hätääntyä kun ei päässytkään takaisin selälleen. Siitä lähtien uusia taitoja on tullut peräjälkeen. Emma kehitti oman systeemin liikkumiseen. Aluksi hän pyöri akselinsa ympäri, sitten napansa ympäri. Hän saattoi mennä kierimällä huoneen poikki hetkessä. Vatsallaan maatessaan hän nosti molemmat jalat ja kädet ilmaan ja heilutti niitä vimmatusti, kuin olisi yrittänyt lentää. Ihan hiljattain hän hoksasi, miten jalkojen ja käsien yhteistyöllä hän saakin työnnettyä itseään eteenpäin. Alussa hän liikkui vain lyhyitä matkoja kerrallaan saavuttaakseen jonkin lähellä olevan esineen, kunnes tänä aamuna tapani mukaisesti olin jättänyt vauvan olohuoneen lattialle leikkimatolle ja mennyt itse keittiöön keittämään kahvia. Muutaman minuutin kuluttua kuulen jokelluksen selkäni takaa: Emma oli seurannut minua! 

Tästä ilosta ja riemusta kehkeytyi pieni paniikki. Nyt meidän täytyy oikeasti olla erittäin tarkkana siitä, mitä lattianrajaan uskaltaa jättää. Seinää vasten nojailleet sekittilauta ja lonkkari joutavat nyt parempaan piiloon ja harkitsen vakavasti, että pulttaan kotiteatterimme korkeat kaiuttimet kiinni lattiaan, sillä jostain syystä kapeiden jalkojen taputtelu kiehtoo Emmaa suunnattoman paljon. 

Kummipoikani äiti sanoi minun vielä jonain päivänä toivovan, ettei tämä olisi tapahtunut ihan vielä. 

Viime päivät ovat yöheräilyistä ja levottomuudesta huolimatta olleet ihania. Odotan innolla kesää ja sitä, että ulos voi lähteä ilman suurempia pukeutumisrituaaleja ja raivareita. Olemme myös kuukauden päästä muuttamassa uuteen kotiin, yli parikymmentä lisäneliötä ja vaatehuone ovat erittäin tervetulleita tähän talouteen.

IMG_20140418_162458.jpg

IMG_20140427_110335.jpg

IMG_20140419_094123.jpg

Ihana kevätilta äitini luona perheen kesken. Auringonlaskun aikana kävelyllä kaivarissa. 

 

IMG_20140426_120040.jpg

IMG_20140426_120259.jpg

IMG_20140426_120438.jpg

Järjestin Jaakon syntymäpäivien kunniaksi yllätysbileet. Siitä jäi tietenkin valtavasti ilmapalloja, joita Emma jahtasi ja tutki innoissaan. Yksikään ei räjähtänyt!

IMG_20140427_120324.jpg

 Aurinkolasit!

img_20140430_191715.jpg

 

IMG_20140501_204236.jpg

IMG_20140501_204431.jpg

Farkkuperhe Everestissä. Vappua vietimme rauhallisesti veljeni ja hänen vaimonsa luona. Grillasimme ja pelasimme Aliasta. Vappupäivänä menimme Katajanokalle nepalilaiseen ravintola Everestiin Jaakon vanhempien, siskon, veljen ja hänen tyttöystävänsä kanssa syömään. Emma istui syöttötuolissa hetken, kunnes alkoi rimpuilla ja vaatia syliä. 

suhteet ystavat-ja-perhe

Lokakuiset

Ennen raskautumistani en juuri välittänyt vauva-hypetyksestä. Lähipiirissäni ei ollut montaakaan vauvaa. Oma kummipoikani Juuso on minulle luonnollisesti rakas, mutta häntäkin näen välimatkan vuoksi aivan liian harvoin. Lapsen saaminen on aina iloinen ja ihana uutinen, mutta koska henkilökohtaista kokemusta (tai vauvakuumetta) ei ollut koskaan ollut, en tiennyt miten paljon ystävien vauvauutisista voikaan ilahtua. Kun on kerran elämässään kokenut sen suuremmoisen, sanoinkuvailemattoman upean tunteen, myötäeläminenkin alkaa tuntua henkilökohtaisemmalta. 

Ennen, kuin vatsani oli alkanut pyöristyä minusta tuntui yhtäkkiä että kaikki vastaantulijat olivat raskaana. Facebookissa tutut ilmoittivat tulevasta perheenlisäyksestä vähän väliä. Silti yksikään lähipiirissäni ei ollut kanssani samaan aikaan valittamassa pahoinvoinnista ja turpoavista sormista – enkä halunnut pitkästyttää lapsettomia ystäviäni vauvajutuilla. Lueskelin melkein päivittäin vau.fi -sivun keskustelupalstaa, jonne odottavat äidit lasketun ajan perusteella olivat ohjautuneet jakamaan himoja, ällötyksiä, iloja ja suruja. Siellä oltiin sovittu perustettavasta Facebook -ryhmästä ”Lokakuiset 2013”, minne minäkin innoissani liityin. Sain yhdellä klikkauksella 70 uutta ystävää.

Kuten olen aiemmin tässä blogissa maininnut, raskaana oleminen lapsettomien keskellä saattaa käydä yksinäiseksi. Vaikka minäkin olin koko ajan ihmisten ympäröimänä, saatoin välillä tuntea oloni jollain hassulla tavalla ulkopuoliseksi ilman järkevää syytä. Raskausvaivoista, vauvan tavaroista ja neuvoloista puhumisen tarpeeni täyttyivät sataprosenttisesti Lokakuisten avulla, sillä kaikki olivat täysin samojen kysymysten äärellä. Olo ei tuntunutkaan enää ollenkaan yksinäiseltä.

Olemme tavanneet ryhmäläisten kanssa useasti kahviloissa tai jonkun kotona. Viimeksi järjestämäämme brunssia varten vuokrasimme yhteisesti Rauhanaseman, sillä osallistujamäärä paisui yli kolmeenkymmeneen. Ihmisiä tuli paikalle ympäri Suomea. Tästä miitistä koko pääkaupunkiseutu pääsi lukemaan seuraavan päivän Metro -lehdestä: 

http://www.metro.fi/uutiset/a1387801225583

Emma edustaa eturivistä silmittömän raivonsa kanssa. 

Internetin välityksellä useat löytävät nykyään puolisonsakin, joten ei ole ollenkaan hassua turvautua tuntemattomiin silloin, kun kaikista eniten tukea tarvitsee. En halua edes ajatella, millaisessa masennuskoomassa olisin ollut, jos olisin ollut ”yksin raskaana”. Teki myös loppuajan odotuksesta siedettävämpää, kun melkein joka päivä ryhmästä joku lähti synnyttämään ja pyrki pitämään muut ajantasalla. Itsekin taisin vesien menon jälkeen kertoa ensimmäiseksi Jaakolle, sitten Lokakuisille ja kolmantena vasta soitin Kätilöopistolle. Synnytyksen edetessä muut kyselivät malttamattomina, että joko nyt, ja minä annoin väliaikatietoja. Sama jännitys koettiin jokaisen synnytyksen kohdalla. On uskomatonta, kuinka sen voi myötäelää. 

 

suhteet ystavat-ja-perhe