Mikä päivärytmi?

Minulta on muutamaan otteeseen kysytty, että millainen meidän päivärytmi on. Mitä tuohon voi vastata? 

Emma täyttää ensi viikolla puoli vuotta. Puoli vuotta on murto-osa ihmiselämästä, mutta vauvalle ensimmäiset kuusi kuukautta (tai ensimmäinen vuosi) ovat uskomattoman kehittymisen ja kasvun aikaa. Aivan alussa ihminen ei osaa mitään. Hän makaa paikallaan, ei tiedosta itseään, näkee hädintuskin puolen metrin päähän ja syö muutaman teelusikallisen verran ruokaa. Kun vertaan omaa puolivuotiasta tytärtäni siihen ensimmäisten päivien rääpäleeseen, kehitys on uskomatonta. 

Pikkuvauvat nukkuvat suurimman osan ajasta eikä heillä ole juuri käsitystä yöstä ja päivästä. Joulukuun tienoilla, Emman ollessa muutaman kuukauden ikäinen hän päätti kääntää päivärytminsä hetkeksi aivan päälaelleen. Viikko viikolta syntymänsä jälkeen vauva alkaa viettää pidempiä aikoja hereillä, ja talvella meidän vauvamme päätti, että se pidennetty hereilläoloaika vietetään yöllä, tarkemmin sanottuna puolenyön ja kello kolmen välillä. En tiedä johtuiko se siitä, että aamut olivat niin pimeitä ja hän heräsi uuteen päivään vasta keskipäivällä, mutta vaikka kuinka yritimme saada häntä nukahtamaan illalla ja valvomaan päivällä, emme onnistuneet. Väsyneenä pieni vauva nukahtaa oikeastaan mihin tahansa. Kun niska on aina tuettuna, se ei ole mahdotontakaan. Joskus ottaessani vauvan syliin, hän saattoi nukahtaa muutamissa sekunneissa. 

Onneksi tämä yökukkumisen vaihe kesti vain muutaman viikon ja kun päivä alkoi pidentyä, aloimme herätä aikaisemmin. Nukahtamis- ja heräämisrytmi ovat muokkautuneet puoliksi itsestään nykyiseen tilaansa – mikä on meille juuri sopiva.

Ystäväni, joilla on vauvan lisäksi vanhempia lapsia, ovat huomattavasti minua tarkempia päivärytminsä ylläpidosta ja se on varmasti välttämätöntä. Kun on vain yksi lapsi, säännöllisen epäsäännöllinen rytmi on helppo ja olemme pyrkineet etenemään ja toimimaan lapsentahtisesti. Vuorokaudessa on kuitenkin tietty kaava, joka toteutuu suurinpiirtein päivittäin. Imetys on tapahtunut aina silloin, kun vauva on vaikuttanut nälkäiseltä, mutta nyt kiinteää ruokaa aletaan tarjota ja useasti päivässä, mikä todennäköisesti luo jotain kaavaa myös imetykseen. Ensin maito, sitten kiinteät, sillä aion jatkaa imetystä vielä toiset puoli vuotta. Jos imetystä haluaisi vähentää, suositellaan, että annetaan ensin kiinteä ja sitten vasta maito.

Emma alkoi saada noin 1,5 kuukautta sitten soseruokia makuannoksina ja vielä silloin ei ollut kovin tarkkaa merkitystä, mihin kellonaikaan ruokaa maistellaan, sillä ravinto tuli edelleen imetyksestä. Valitsin aina aamupäivän, koska silloin Emma oli yleensä virkeä ja vastaanottavainen. 

Uusiin ruokiin totuteltiin useita viikkoja, aina maku kerrallaan. Bataatti, porkkana, peruna, mustikka, päärynä, omena. Mikään ei tuntunut tökkivän. Valmistin kasvissoseita pakkaseen, minigrip-pusseihin muutaman ruokalusikallisen kokoisissa annoksissa. Nyt puolivuotiaana ruokavalion pitäisi olla jo melko monipuolinen ja mukaan voisi ottaa lihaa ja kalaakin. Heti, kun syöttötuolissa istuminen onnistuu kunnolla, Emma alkaa syödä itse sormiruokaa. Tähän mennessä olemme kokeilleet vasta kurkkua ja maissinaksuja, ja tyttö näyttää ymmärtäneen hyvin, mistä itse syömisessä on kyse. 

Viimeiset pari viikkoa Emma on herännyt illalla melko nopeasti nukahtamisen jälkeen syömään, joten kokeilin muutamana iltana Onnin riisivelliä iltapalaksi, josko se pitäisi nälkää pidempään. Ja pitihän se. Päätimme aloittaa iltapuurot. Näistäkin suosituksista on sata eri versiota.Yhden lähteen mukaan viljapuuro olisi paras ensimmäinen ruoka, toisen lähteen mukaan se olisi peruna. Kolmas lähde sanoo, että kotimaiset viljat velleissä ja puuroissa kannattaisi aloittaa vasta 7-8 kuukauden ikäisenä ja aloittaa mieluummin maissilla tai riisillä. Lopetin googlettelun ja päätin mennä oman pääni mukaan katsoen, mikä tuntuu sopivan omalle lapselleni parhaiten. Ostin Muksun riisipuuroa, koska riisivelli ei ollut tuottanut ongelmia. Tein illalla annoksen joka yllätyksekseni upposi vauvalle ilman mitään ongelmia. Ja jälleen alkuyö nukuttiin paremmin kuin ennen. 

 

IMG_20140418_084308.jpg

 

Joten millainen siis on päivärytmi? 

Emma saa aamumaidon vielä puoliunessa ehkä kuuden maissa. Noin tuntia myöhemmin hän herää ja alkaa höpöttää, silitellä ja potkia herättäen minutkin. Aamupesun jälkeen laitan hänet yleensä leikkimatolle yksikseen saadakseni keitettyä kahvia. Leikimme, juttelemme ja tutkimme paikkoja kunnes melko pian Emma alkaa olla kärttyinen. Se tarkoittaa nälkää ja ensimmäisiä päikkäreitä. Esimerkiksi tänä aamuna heräsimme ennen seitsemää, ja ennen yhdeksää oli jo ensimmäisten unien vuoro. Aamut ovat aina melko samanlaisia.

IMG_20140418_084745.jpg

Pyrimme syömään lounassoseen 11-12 välillä. Toisina päivinä on sovittua menoa, toisina ei mitään. Joskus siivotaan, joskus käydään kaupassa, joskus meille tulee vieraita. En pyri sopimaan menoja ajatellen, että esimerkiksi olisimme liikkeellä vaunujen kanssa juuri sopivasti Emman päiväuniaikaan. Näin lyhyessä ajassa rytmi on muokkautunut suhteessa useaan kertaan, että tulisin hulluksi jos miettisin aina, milloin Emma ehkä nukkuu. 

Ennen oli selvää, että kun vaunut lähtivät liikkeelle, vauva nukahti minuutissa. Nykyään voin yrittää tähdätä vaunulenkin päiväuniaikaan, mutta on ihan mahdollista, että ympäristöään tutkiva puolivuotias ei maltakaan nukahtaa. Joskus taas vaunujen keinutus on ylivoimainen ja kaikkia luonnonlakeja vastaan juuri päiväuniltaan herännyt lapsi alkaakin torkkua. Pääsääntönä tässä on, että iltapäivällä nukutaan toiset unet, mahdollisesti yhdet pidemmät tai sitten muutamat pätkäunet – riippuu täysin siitä mitä olemme milloinkin tekemässä. 

Päivällissose syödään 5-6 aikoihin, sitä ennen Emma saa halutessaan maitoa. Välillä virkeää lasta on mahdotonta saada keskittymään imetykseen, kun ympäristö kiinnostaa enemmän. Silloin on usein helpoin siirtää syömistä myöhempään, kun nälkä ei kerran ole niin kova, ettei ehtisi pyöritellä päätään. 

Iltapuurorutiini on otettu käyttöön ihan vasta, mutta pyrimme antamaan sen seitsemän ja kahdeksan välillä illalla, sillä on on suhteellisen varmaa, että yhdeksältä Emma on jo yöunilla. Välillä hän saattaa nukahtaa aiemminkin, tai jo kerran nukahdettuaan herätä uudelleen hetkeksi kun yritämme siirtää häntä omaan sänkyyn jos hän vaikka ehtii nukahtaa syliin. Ensimmäisen unipätkän hän nukkuu nykyään omassa sängyssä, mutta herättyään syömään otan hänet nukkumaan viereeni. 

Emme koe tätä lapsen tahdissa menemistä mitenkään raskaaksi meille. Tilanne olisi mahdollisesti toinen, jos lapsia olisi useampi. Emma vaikuttaa todella tyytyväiseltä, eikä itkeskele juurikaan turhasta. On oikeastaan varmaa, että jos hän kiukuttelee, on kyse väsymyksestä ja aika pian känkkäränkän jälkeen tulee uni.

IMG_20140415_154016.jpg

 

IMG_20140418_084354.jpg

 

IMG_20140415_153826.jpg

suhteet ystavat-ja-perhe

Synnytyssaaga

Vihdoin on sen aika: seuraa synnytyskertomus! Olen itsekin jo odotellut, milloin saan aikaiseksi naputella tarkemman kuvauksen sen suuren päivän tapahtumista ja nyt, puoli vuotta myöhemmin, helvetillisen kivun painuttua jo unholaan yritän katsoa tätä suoritusta hieman järkevimmin silmin.

Jostain syystä olin raskaana ollessani varma, että Emma tulisi syntymään hieman ennen laskettua aikaa – johtunee varmasti osittain siitä, että oma äitini sai meidät kaikki kolme kahdesta viikosta kahteen päivään ennen laskettua aikaa ja synnytykset ovat olleet suhteellisen nopeita. Toisin kuitenkin kävi minun kohdallani. Laskettu päivä tuli ja meni. Raskausviikolla 40+4 lähdin päättäväisesti ystäväni kanssa Ikeaan ajatellen, että nyt tai ei koskaan – täytyy olla minun tuuriani, että lapsivedet valuvat pitkin kaupan käytäviä kuin elokuvissa konsanaan. Mutta ei. 

Jokainen synnyttänyt nainen tietää, että raskauden viimeinen kuukausi matelee. Useimmilla paikat alkavat olla jo kipeät, harjoitussupistukset tekevät olosta tukalan ja epämiellyttävän ja olo on muutenkin malttamaton kun haluaisi saada jo pienen nyytin syliinsä potkimasta kylkiluita. Viimeisinä viikkoina ei välttämättä huvita tai uskalla edes liikkua kovin kauas kotoa jos lähtö yllättää. Toimettomuus ja odottaminen saa ajan kulumaan vieläkin hitaammin. Olin aikani kuluksi juonut joka ilta muutaman kupillisen vadelmanlehtiteetä, sillä olin kuullut sen vahvistavan kohtulihasta, helpottavan ponnistamista ja nopeuttaa kohdun palautumista. Sitä ei kuitenkaan suositella juotavaksi alkuraskaudessa. Aina, kun näin paketin tyhjentyvän, tunsin ajan kuluvan.

Tiistaiaamuna 22.10. raskausviikolla 41+3 hiivin viiden aikoihin pissalle. Pöntöltä noustessani reisilleni valahti hieman lapsivettä. Kättäriltä saatujen ohjeiden mukaan lapsivesien menon jälkeen synnytyssairaalaan tulisi lähteä 12 tunnin kuluttua, ellei säännölliset kivuliaat supistukset alkaisi ennen sitä. Unisena kuitenkin kömmin takaisin sänkyyn, sillä supistuksia ei tullut. Herättyäni soitin Kätilöopistolle, ja minut ohjattiin kellottamaan supistuksia jos niitä tulisi, ja ilmaantumaan paikalle viideltä iltapäivällä. 

Puolenpäivän aikaan supistuksia alkoi tulla ja niissä alkoi olla jo kunnolla tuntoa. Ne olivat silti epäsäännöllisiä, välit olivat neljästä kymmeneen minuuttia ja kesto puolesta minuutista minuuttiin.

Olin pakannut sairaalakassin valmiiksi. Siellä oli vauvan kotiintulovaatteet, omat hygieniatarvikkeet, vaatteet ja kamera. Lähtiessämme kysyin Jaakolta, onhan hänellä kaikki tarvitsemansa ja hän vastasi myöntävästi. Todellisuudessa hän ei ollut pakannut mukaan mitään itselleen. Ehkä tilanne oli niin outo, emme jollain tasolla voineet uskoa, että kun seuraavan kerran tulisimme kotiin, meillä olisi vauva mukana. Uskon Jaakonkin ajatelleen, että hän ehtisi käydä vielä kotona. 

Ystävämme lähti viemään meitä sairaalaan. Supistuksia tuli koko ajan, mutta ne eivät olleet niin tuskallisia, etten olisi pystynyt ajattelemaan. Kuskimme naureskelikin, etten näyttänyt lainkaan siltä, että olisin matkalla synnyttämään. Hän oli kuvitellut, että se on alusta loppuun suoraa huutoa ja huohottamista. En muista tarkkaan ajatuksiani matkalla kohti sairaalaa, mutta niin pitkän ja hitaan loppuodotuksen päätteeksi mielessä ei käynyt kertaakaan ne aiemmat pelokkaat ajatukset siitä, etten olisi valmis vielä, ja pysyisipä kaveri nyt vielä hetken tuolla massussa. Olin todellakin valmis, kypsä ja saanut tarpeekseni. 

Avautumisvaihe

Osuimme Kätilöopistolle vuoronvaihdon aikaan, eli ensimmäiseksi eräänlaisessa ”odotteluhuoneessa” minua tutkinut kätilö vaihtui aika pian uuteen. Alussa ehti kuitenkin selvitä, että kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu auennut huimasti vajaat kaksi senttiä. Hengittelin rauhallisesti syvään supistusten tullessa ja mennessä. Jaakko katsoi salkkareita. Illalla yhdeksältä minut kirjattiin osastolle, supistusten kiputaso oli voimistunut huomattavasti ja sain jonkun (en tiedä minkä) kipulääkepiikin. Siitä meni lähinnä kuuppa sekaisin, mutta kipu tuntui yltyvän. Kätilö sanoi, että Jaakko voisi lähteä vielä kotiin, mutta hänelle soitettaisiin heti jos jotain tapahtuu. Hän jäi luokseni hetkeksi ja taas uusi kätilö tuli tarkistamaan tilannetta. Puin sairaalakoltun päälleni ja yritin syödä. Uusi kätilö oli sitä mieltä, että Jaakon ei kannattaisi lähteä vaan hänelle voitaisiin tuoda patja lattialle, missä yrittää nukkua. Koko tämän ajan olin käyrillä, eli anturit vatsan päällä mittasivat sekä vauvan sykettä, että supistuksia.

Puolen yön aikaan supistukset olivat todella voimakkaita ja kipu yltyi radikaalisti. Minua tultiin tutkimaan, auki 3 cm. Olin niin tuskissani, etten saanut sanaa suustani ja päätimme siirtyä synnytyssaliin. Minulta kysyttiin, voisinko kävellä sinne itse ja vastasin päättäväisesti myöntävästi. Jaloilleni noustessa kuitenkin totesin, että seisominenkin on yhtä tuskaa joten minut kärrättiin synnytyssaliin pyörätuolilla. Siellä tapasimme taas uuden kätilön, rempseän savolaisen naisen. Tutkiessaan hän totesi vauvan pään asennon olevan vino, mikä johti siihen, että laskeutuminen oli alkanut sattua niin paljon. Neulakammostani huolimatta en epäillyt hetkeäkään epiduraalipuudutuksen ottamista ja sitä odotellessa hengittelin ilokaasua. 

Ilokaasu ei varsinaisesti vienyt pois kipua, mutta ikään kuin pehmensi tuntoa. Siitä tuli myös melko höpsö olo, mikä ehkä vaikutti kivun sietämiseen. Epiduraalia pistettäessä täytyi yrittää pysyä paikallaan, mikä tuntui supistuksen tullessa mahdottomalta. Aine alkoi onneksi vaikuttaa nopeasti ja sen jälkeen supistukset tuntuivat enää outona paineena. Sain myös antibiootin suoraan suoneen lapsivesien menon (tai sen pienen lirahduksen) vuoksi.

Kului muutamia tunteja, yritimme levätä. Kätilö ja lääkäri kävi välillä tarkistamassa tilannetta. Meillä synnytyksessä mukana oli myös kandi, lääkäriopiskelija. Synnytyssalissa oli jumppapallo ja keinutuoli, eli Jaakolla ei ollut juurikaan mitään paikkaa, missä nukkua. Hän asetteli lattialle takin tyynyksi ja torkahteli välillä. 

Noin kolmelta yöllä supistuskivut palasivat ryminällä ja olin auennut kuusi senttiä. Kätilö pyysi minua olemaan kontallaan tai nojaamaan jumppapallon päällä eteenpäin, jotta vauvan pään asentoa saataisiin korjattua, mikä helpottaisi edessä olevaa ponnistusvaihetta. Pystyasento oli kuitenkin mahdoton, itkin kivusta ja puudutusainetta laitettiin epiduraaliin lisää. 

Vauvan syke hidastui monitorilla aina hetkellisesti supistuksen tullessa, joten hänen päähänsä kiinnitettiin anturit, jotka seurasivat sykettä tarkemmin. Olin siis kiinni kaikenmaailman johdoissa ja piuhoissa joten liikkuminen esimerkiksi vessaan oli hyvin vaivalloista ja hidasta. Kuudelta aamulla olin auennut huimat yhdeksän senttiä, tähän mennessä hommia oltiin yritetty vauhdittaa oksitosiinilla ja kalvojen puhkaisulla.

Ponnistusvaihe

Yhdeksältä aamulla kohdunsuu oli auennut kokonaan, mutta vauvan pään asennon vuoksi (jälleen uusi) kätilö sanoi, että ponnistusvaihe saa vielä hetken odottaa. Odottelimme siis, että vauva laskeutuisi itsestään mahdollisimman alas. Jokaisella supistuksella paineentunne oli valtava ja ponnistuksentarve kasvoi. Odottelimme reilun tunnin, kunnes sanoin Jaakolle, että nyt tämä tulee, soita sitä kelloa. Kätilö ja kandi tulivat paikalle ja kätilö hieman yllättyneen kuuloisena totesi, että vauva on laskeutunut todella hyvin ja voisimme alkaa kokeilla ponnistamista. Hän kuitenkin varoitti, että hidastuvat sydänäänet näkyivät monitoreilla myös muille lääkäreille, ja he eivät hänen sanojensa mukaan katsele kovin kauaa hyvällä sellaista, vaan ponnistusvaiheen pitkittyessä he saattaisivat rynnistää paikalle imukupin kanssa. Hän myös painotti, että ponnistusvaihe tulee olemaan raskas hienosta laskeutumisesta huolimatta. 

Kaikki odotukset ylittyivät, ja vauva oli ulkona vartissa. Pitkän, unettoman ja kivuliaan yön jälkeen ponnistaminen tuntui helpottavalta, jopa ihanalta. Olin puoli-istuvassa asennossa vetäen reisiä itseäni kohti. Joukkuevoimistelijan urasta oli tässä ehdottomasti hyötyä, sillä sain lonkat aukeamaan helposti. Pään synnyttyä loppu tuntui lastenleikiltä. Kello 10:51 keskiviikkoaamuna pieni yhdeksän pisteen tyttö lopulta syntyi, raskausviikolla 41+4. 

Sain parkuvan kääryleen heti syliini, kätilö ja lääkäriopiskelija saivat istukan ulos melkein itsestään ja tikkasivat paikat kuntoon. Ensimmäinen reaktioni oli onnen ja helpotuksen aiheuttama itku. Olin niin pyörällä päästäni, etten pystynyt sanomaan mitään, nyyhkytin ja nuuskin kirkkaanpunaista oliota, jolla oli avokadon muotoinen pää ja toinen silmä kiinni. Jaakko katkaisi napanuoran ja pääsi pesemään ja pukemaan vauvan.

 

IMG_3363.JPG

Synnytyssalissa viettämänämme aikana kummallekaan ei tullut mieleen ottaa kuvia muistoksi – paitsi tämän yhden. Nyt tarkemmin mietittynä ihan hyvä, koska siinä rupeamassa ei ole kukaan ehkä hehkeimmillään.

Vesien menosta laskettuna synnytys kesti kokonaisuudessaan yli 29 tuntia, supistuksia siedin vähän vajaan vuorokauden verran, mutta aktiivinen vaihe, eli se aika mitä vietimme synnytyssalissa kesti noin 11 tuntia.

IMG_3380.JPG

Emma, 23.10.2013. 3750g ja 52cm täyttä rakkautta!

IMG_3403.JPG

Pääsimme osastolle perhehuoneeseen vasta iltapäivällä, aloimme siinä vaiheessa olla jo todella väsyneitä. Vanhempamme ja sisaruksemme olivat tulossa tapaamaan uutta tulokasta kuudelta vierailuajan alkaessa, joten meillä oli muutama tunti aikaa nukkua. Saatoin torkahtaa hetkeksi, mutta muuten aika meni pienen rääpäleen tuijottamiseen. Emma tuntui heti omalta, siltä samalta kaverilta joka oli rummuttanut kylkiluitani viikkotolkulla. 

Vierailijat toivat kukkia, suklaata ja lahjoja meille ja vauvalle. Olo oli ensimmäisien päivien aikana todella surrealistinen, mutta uskon sen johtuvan pitkälti myös siitä, että unirytmi pyörähti synnytyssalissa vietetyn yön vuoksi päälaelleen. 

IMG_3429.JPG

  

Kätilöopisto oli aivan loistava paikka kaikinpuolin. Minulla ei pitkän, kivuliaan ja monen eri kätilön ja lääkärin kanssa vietetyn yön aikana ollut kertaakaan pelokas olo, tiesin koko ajan mitä tapahtuu, ja että olemme hyvissä käsissä. Henkilökunta oli aivan mahtavaa, (kasvis)ruoka kohtalaista ja apua sai kun sitä tarvitsi. Ensimmäisinä päivinä opeteltiin vauvan hoitoa ja imetystä, mikä sekin alussa oli vaikeaa ja kivuliasta, mutta alkoi sujua pikkuhiljaa. 

IMG_3444.JPG

Olimme osastolla kaksi päivää kunnes pääsimme kotiin. Osasto-ajasta ja kättäristä kertova postaus luvassa myöhemmin!

suhteet oma-elama terveys