Minusta tuntuu, että olisin jotenkin onnistunut skippaamaan koko helmikuun. Vasta oli vielä alkuvuosi, lunta ja pimeää. Nyt on jo kevät. Kuukaudessa on tapahtunut paljon kun katselen sitä äidin näkökulmasta – 4,5kk ikäinen vauvamme ei ole tosiaankaan enää mikään pikkuvauva – mutta mistä tahansa muusta näkökulmasta voisi sanoa, että hiljaista on ollut. 

Emma on oppinut nauramaan. Kuulin sen riemukkaan hekotuksen ensimmäistä kertaa kun tanssimme ja lauloimme peilin edessä kahdestaan. Hän katsoi meitä peilin kautta ja päästi maailman kauneimman naurunremakan, minkä jälkeen hiljeni nopeasti ja jäi ihmettelemään omaa ääntään. Sen jälkeen olen päivittäin tehnyt kaikkeni naurattaakseni Emmaa, sillä tuo ääni saa huonoimmankin päivän paranemaan heti. Vatsan päristely, suorille käsille nostelu ja ”juokseminen” ovat tähän mennessä toimineet parhaiten. 

Vauva alkoi myös maistella soseruokia. Tein pakastimeen bataatti- ja porkkanasoseita, mutta myös muutamaa eri makua on tullut suoraan purkista. Mikään ei ole vielä tähän mennessä maistunut pahalta! Olemme neuvolan ohjeen mukaisesti kokeilleet yhtä makua kerrallaan noin viikon ajan. Näin pystyy helpoiten karsimaan sellaisia ruokia, joista vauvalle tulee vatsavaivoja tai muita allergiaoireita. Puolen vuoden iässä kiinteän ruoan syöminen pitäisi olla jo melko säännöllistä ja silloin ruokavalioon otetaan mukaan viljoja ja lihaa.  

Emman käden ja suun yhteistyö on jo ilmiömäisen hyvää, joten melkeinpä poikkeuksetta syöttämisen yhteydessä lapsi yrittää tarttua lusikkaan itse kun se menee suuhun. Useimmiten hän kuitenkin tarttuu siitä päästä, missä sosekin on, joten se leviää pitkin kasvoja, käsiä ja vaatteita. 

Yötkin nukutaan nykyään kokonaan tai yhdellä heräämisellä. Minä itse tietenkin herään vähän väliä jos Emma ähisee unissaan ja yritän silmät ristissä tyrkyttää ruokaa, vaikka usein hän haluaa vain pudonneen tutin takaisin suuhunsa. Emma rakastaa sitä, että samat rutiinit toistuvat joka aamu. Ensin herätään ja katselaan hetki toisiamme toivotellen hyvää huomenta. Emma on aamuisin aina yhtä hymyä ja meinaa ratketa riemusta aina, kun näkee äidin tai isän kasvot heti herättyään. Vaipanvaihdon jälkeen vauva yleensä viettää hetken itsekseen sitterissä leluja mussuttaen tai leikkikaaren alla ja minä saan rauhassa juoda aamukahvini. 

Toissa viikonloppuna ajoimme Alastarolle minun mummini luokse. Parin tunnin automatkan aikana turvaistuimessa nököttävä nyytti ei hermostunut kertaakaan. Hän nukkui suuren osan matkasta auton keinutuksessa ja hereillä ollessan katseli ihmeissään nopeasti liikkuvaa maisemaa. Minä ajoin koko menomatkan, joten olimme varanneet mukaan korvikepurkin, mikä Jaakolla oli helppo syöttää vauvalle ilman pysähtymistä.

Aika pian kotiin palattuamme Emmalle tuli flunssa. Muutaman päivän se teki tuloaan kunnes eräänä aamuna en saanut kiljuvaa, nuhaista ja yskivää lasta millään syömään. Päätimme lähteä terveyskeskukseen tarkistamaan, ettei kyseessä ole liikkeellä oleva RS-virus. Vastaanotolla vauva oli tietenkin yhtä hymyä. Kaikki näytti olevan kunnossa ja lääkäri sanoi, että flunssa ja kuume voi tehdä ruokahaluttomaksi. Ei siis ollut syytä huoleen. Tukkoista nenää on täytynyt availla keittosuolatipoilla ja niistäjällä. Välillä huonovointinen tyttö on ollut niin kiukkuinen, että häntä on täytynyt kanniskella tuntikausia. Silti huonovointisuuden väistyessä Emma on yhtä iloinen ja hymyileväinen itsensä, kuin normaalistikin. On tuntunut niin epäreilulta, kun niin pieni joutuu kärsimään kovaa yskää ja työskentelemään todella, että on saanut tukkoisen hengityksen kulkemaan. 

Mekin pääsimme Jaakon kanssa yhdessä viettämään vuosipäivää helmikuussa, kun veljeni vaimoineen otti Emman hoitoon illaksi. Kävimme syömässä nepalilaista ja katsomassa Tavastialla Bonoboa. Puolen yön aikoihin istuimme jo bussissa matkalla vauvan luokse. 

Muutenkin olen tässä vauva-ajassa yllättynyt siitä, miten paljon olen päässyt tapaamaan kavereitani tai viettämään omaa aikaa. Emma on ollut vain muutaman kerran hoidossa jollain muulla, mutta Jaakko suorastaan patistaa minua välillä lähtemään pois kotoa. Vauva on sillä tavalla niin helppo tapaus, että Jaakko pärjää hänen kanssaan mahtavasti, eikä minua monesta äidistä poiketen jännitä jättää heitä kahdestaan. Olen kuitenkin se, joka on vauvan kanssa suurimman osan ajasta, joten on isällekin tärkeää päästä viettämään kahdenkeskistä aikaa tyttären kanssa.

Olen ehkä aiemmin tässä blogissa maininnut, että olemme talven aikana melko passiivisesti etsiskelleet isompaa asuntoa. Sen kummempia hihkumatta näyttäisi nyt siltä, että se on ehkä löytynyt (vielä en uskalla tuulettaa), ja minun kytenyt sisustuskuumeeni on roimahtanut ilmiliekkeihin. Eilen sitten hurahdin vielä Pinterestin ihmeelliseen maailmaan, kädet ovat alkaneet syyhytä taulujen maalaamisesta ja piirtämisestä. Ja IKEAsta. Vielä pitäisi malttaa odottaa muutama kuukausi.

Kun on kipeänä, ei välttämättä tarvitse vaihtaa yöpukua pois.