Päätin jo raskausaikana, että meidän vauvaa sitten kannetaan liinassa tai kantorepussa, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää. Läheisyys on hyväksi sekä äidille että vauvalle. Pitkän googlailun jälkeen päädyimme ostamaan Manducan, sen upean maailmaamullistavan, ergonomisen ja arjen pelastavan kapistuksen – tai näin ainakin jokaisessa lähteessä hypetettiin. Manducaa voi ohjeen mukaan käyttää ihan vastasyntyneestä saakka, painoraja on 3,5kg. Emmahan ylitti tuon painon jo heti syntyessään, mutta odotin kuitenkin useampia viikkoja ennen kuin uskalsin kokeilla kantamista. 

Manducassa on vauvatuki, jota käytimme aluksi. Emma sujahti kyytiin helposti ja nukahti aina samantien rintaa vasten. Olin kuitenkin aina huolissani vauvan heikosta selästä ja tuin pakettia toisella kädellä vaistomaisesti. On totta, että kantoreppu helpotti arjen puuhia silloin, kun Emma vaati saada olla sylissä koko ajan, mutta omat kädet tarvitsisi vapaaksi. Manducassa on hirveästi säätöjä ja teoriassa sen pitäisi olla todella ergonominen paksujen hihnojen ja vyötärötuen vuoksi, mutta uutena äitinä en uskaltanut rentouttaa hartioitani ja jännitin ne aina kipeiksi. Hartiahihnojen klipsi on myös mielestäni todella vaikea saada itse kiinni ja joskus kotona käyttäessäni jätinkin sen auki, mikä varmasti lisäsi hartiajännitystä.

Harjoittelimme ahkerasti Manducan käyttöä kotona ja syksyllä uskaltauduin lämpimillä ilmoilla jopa käymään lähikaupassakin sen kanssa. Haastavinta ulos lähtiessä on ollut aina vaatteiden valinta. Pikkuvauva mahtui loistavasti suuren villakangastakin alle. Vetoketju nousi sopivasti sen verran ylös, että vauvan raajat olivat takin sisässä, mutta pää jäi näyviin. Tällaisella varustuksella vauvan lämpötilaa oli suhteellisen helppo arvioida – jos minulla oli lämmin, ei vauvallakaan ollut ainakaan kylmä. 

Talven tullen Manducan käyttö jäi pitkäksi aikaa todella vähälle lähinnä vaatepulman vuoksi. Vaunuissa Emma kulki kaukalopussissa ja makuupussissa tai äitiyspakkauksen toppahaalarissa. Haalari on vielä melko iso, joten manducaan pukiessa vauva kirjaimellisesti hukkuisi sen sisään. Oma talvitakkinikaan ei enää riitä meidän molempien lämmittämiseen. Sysäsin siis kantorepun suosiolla omaan laatikkoonsa odottamaan kevättä.

Nyt helmikuussa Helsingissä on ollut jo pidemmän aikaa nollakelit ja olen muutaman kerran uskaltautunut ulos Manducan kanssa. Se on osoittautunut toimivaksi. Nollakeleillä olen pukenut itselleni normaalit talvivaatteet ja Manducan oman talvitakkini päälle. Omiin vaatteisiini en kiinnittänyt juuri huomiota sen enempää, kuin että laitoin päälle mahdollisimman kapealeikkauksisen takin, sillä esimerkiksi löysä parkatakki menee kiristetyn Manducan vyön alla ruttuun ja tuntuu hieman epämukavalta. 

Emmalla oli sisävaatteiden päällä Ruskovillan haalari ja äitiyspakkauksen vanupuku, kypärälakki ja villapipo. Käytännössä vauvan keskivartalo on tiiviissä ja lämpimässä paketissa kantajan vartaloa vasten, mutta kädet ja jalat roikkuvat ulkopuolella. Niihin kannattaa laittaa mieluummin ylimääräiset kerrokset sukkia ja tumppuja, koska niitä voi aina tarpeentullen vähentää. Emmalla oli jalassa sukkien ja sukkahousujen lisäksi pitkävartiset villasukat ja tietenkin vanuhaalarin umpinaiset lahkeet. Mukana oli myös äitiyspakkauksen toppa-töppöset, mutta ulkona oli loppujen lopuksi niin lauhaa, ettei niitä tarvinut. Käsissä oli tiikeritumput, ja koko käsivarren mittaiset lapaset. Minulla on myös suuria kaulahuiveja, jotka voi tarvittaessa kietaista vauvankin ympärille.

Emma, joka vihaa pukemista yli kaiken sai luonnolliset raivarinsa ennen lähtöä, mutta myös tapansa mukaisesti alkoi pilkkiä heti kun vaatteet oli päällä ja hänet oli aseteltu Manducaan. Näin käy muuten aina, laittoi hänet ulkovaatteet päällä turvakaukaloon, vaunuun tai kantoreppuun, hän simahtaa. 

Toisella kerralla lähtiessämme samoissa varustuksissa ulos, vauva kuitenkin pysytteli väkisin ensimmäisen vartin hereillä ja katseli ihmeissään maisemia pystyasennosta. 

Jos on liikkeellä yksin ja mukana on kuljetettava käsilaukkua enemmän tavaraa, niin kuin vauvan kanssa yleensä, on mielestäni kätevin kapistus selkäreppu, vaikka olo on kuin muumilla, mutta kädet pysyvät ainakin vapaana. Yksin kantoreppua pukiessa minulla on aina hankaluuksia saada yläselässä oleva klipsi kiinni, joudun taivuttelemaan itseäni ympäriinsä. Apukädet tai ainakin peili helpottavat pukemista.

Kun Manduca-paketin voi pukea omien vaatteidensa päälle, voi kantajaakin vaihtaa lennosta. Paluumatkalla mummolareissulta Jaakko kantoi Emmaa.

Voisin yrittää keksiä jotain negatiivista sanottavaa tästä kantovälineestä, mutta minulla ei ole tähän mennessä vielä vertailukohdetta. Onnistun saamaan omat hartiani usein kipeäksi, mutta se johtuu pelkästään siitä, että välillä jännitän kantamista enkä osaa rentouttaa kroppaani. Manducalla ei myöskään voi kantaa etupuolella niin, että lapsen kasvot olisivat menosuuntaan.

Vauvatuki on otettu pois käytöstä jo ajat sitten ja keskellä oleva vetoketjullinen jatko-osakin on suljettu, että Emma näkee paremmin ympärilleen.