Rannerenkaista kauneimmat

Rannerenkaista kauneimmat

Vauva on nykyisin kuin mikäkin harakka. Kaikki kiiltävä ja värikäs kiinnostavat, ja ihan jokaista asiaa on pakko päästä koskemaan, maistamaan tai repimään. Niin omaksi kuin vauvankin parhaaksi olen vähentänyt huimasti erilaisten korujen käyttöä. Entiset luottokorut, niin ystäviltä valmistujaislahjaksi saatu kaulakoru kuin suuremmat korvakorut, ovatkin siirtyneet hetkeksi omiin rasioihinsa odottamaan rauhallisempia aikoja. Korvakorut laitan kyllä melkein […]

Imetyspaitoja omasta vaatekaapista

Imetyspaitoja omasta vaatekaapista

  Ennen vauvan syntymää en ollut juurikaan varautunut imetykseen oman vaatekaappini osalta. Olin ostanut vain muutaman imetystopin ja t-paidan miettimättä suuremmin niiden toimivuutta. Vauvan ollessa pieni ja syöntitahti lyhytvälinen, imetyspaidat olivat kuitenkin mielestäni ehdottomia. Tämän takia niitä tulikin sitten alussa osteltua useita, ja mitä erilaisimmilla avautumismekanismeilla. Jotkut toimivat hyvin, mutta useat paidat tuntuivat vain hankaloittavan […]

Mekko housujen päällä

Mekko housujen päällä

Päätin tässä taannoin kokeilla, miten vanhan juhlamekon voisi muuntaa arkikäyttöön. Sain mielestäni hauskan ja yllättävän rennon asukokonaisuuden yhdistämällä juhlavan mekon löysiin farkkuihin ja tennareihin. Innostuin samalla väkertämään hiuksiini lettikruunun, sillä perusponnari alkoi taas tylsistyttämään. Olenkin täysin koukussa erilaisiin lettikampauksiin. Useat letit ovat yllättävän helppoja tehdä ihan itsekin, niihin ei kulu paljoa aikaa ja ne piristävät […]

Flow 2016 – loppusanat

Flow 2016 – loppusanat

Parin päivän hengähdystauon jälkeen pystyn kirjoittamaan taas ajatuksiani, mitä FLOW-festivaaleista jäi päällimmäisenä mieleeni. Muutamalla sanalla kuvattuna ne ovat: ystävät, järetön luovuus ja taito, tungos, hyvä ruoka, tyylien kirjo sekä onnellisuus. YSTÄVÄT: Vanhemmuus on karsinut monia menoja ihan syystäkin. Se on myös tarkoittanut sitä, että ystävien kanssa vietetty aika on jäänyt samalla vähäisemmälle verrattuna aikaisempaan. Viikonloppuna olikin […]

Flow 2016 – viimeistä viedään!

Flow 2016 – viimeistä viedään!

Viimeinen FLOW-päivä alkaa kääntymään jo iltaan. Sain juuri vauvan nukkumaan ja tarkoituksena olisikin vielä suunnata festarialueelle. Tämä käy oikeasti kunnon päälle! 😀 Viikonloppu on ollut oikein onnistunut ja toivonkin, että SIA kruunaa illan! Keikka tulee varmasti olemaan uskomaton, mutta se mitä tällainen lyhyt ihminen siitä näkee tuossa ihmispaljoudessa jää nähtäväksi.  -Tuuli Kirjoittelen hieman myöhemmin vielä […]

Jotain minusta kahdessa minuutissa

Jotain minusta kahdessa minuutissa

Olen kirjoittanut blogia nyt hiukan yli viikon ja ajattelin, että voisin kertoa muutaman asian itsestäni. Halusin valoittaa teille lukijoille vähän tarkemmin, kuka tätä blogia oikein kirjoittaa. Vauvaa syöttäessä minulle kuitenkin tuli idea, jota oli pakko kokeilla. Päätin, etten tällä kertaa (ehkä myöhemmin) kirjoita tavallista ”10 asiaa minusta” -tekstiä vaan halusin kokeilla vähän erilaista lähestymistapaa; Ajattelin […]

Niin rentoo, että ramasee

Niin rentoo, että ramasee

Joskus on niitä päiviä, kun haluaisin jättää vain yöpuvun päälleni koko päiväksi. Kotona saatankin vaellella yökkäreissä pitkälle päivään, mutta ulos lähtiessä vaatteet menevät vaihtoon. Tällaisina päivinä en kuitenkaan halua kadottaa tuota aamun rentoa fiilistä. Tämä H&M Studion silkkipusero onkin osoittautunut täydelliseksi asuvalinnaksi juuri tällaisina päivinä. Väljä malli, kevyt materiaali ja vaalea väri luovatkin paitaan unenomaista […]