Kuulumisia
Täällä taas pienen tauon jälkeen. Viimeiset viikot ovat menneet aika vauhdilla, sillä palasin maanantaina takaisin töihin ja halusin tietenkin viimeiset päivät ennen töihin palaamista nauttia kaikesta kotona olemisen ja aikatauluttomuuden ihanuudesta sekä latailla omat akkuni täyteen virtaa töitä varten. Tämä tarkoittikin minun tilanteessa sitä, että ne päiväuni- ja ilta-ajat, jotka yleensä olen käyttänyt kirjoittamiseen, käytin nyt itsekin nukkumiseen tai esimerkiksi Netflixin läpikäymiseen.
Yleisesti elämä jatkuukin meillä samaan taaperoperheelle tyypilliseen tahtiin, mutta suurin muutos tässä arjessa on varmasti Mirkon ja minun roolien vaihdos. Mirko aloitti isyyslomansa maaliskuussa ja minä palasin tosiaan takaisin töihin. Pääsimme kuitenkin aloittamaan pehmeästi, sillä pidin viime kuun lomaa. Olikin ihana päästä yhdessä tunnustelemaan uutta arkea, jakamaan kuukauden ajan vastuuta arjen pyörityksestä ja useamman käsiparin ansiosta rentoutumaan hieman siinä samassa. Kuukauteen mahtuikin kaivattuja aamu-unia, päiväunia, omia menoja sekä paljon perheenä tehtyjä aktiviteetteja ja juurikin sitä yhteistä aikaa. Reissasimme Tukholmassa ja Jyväskylässä. Teimme ulkoilureissuja, kävimme ensimmäistä kertaa testaamassa Hakaniemen leikkiluolan (tälle iso suositus varsinkin arkiaamuisin!) ja hulluttelimme vain ihan kotosalla.
Miltä nyt sitten tuntuu palata töihin? Myönnän, että tunteeni olivat hieman ristiriitaiset erityisesti viime viikolla. Toisaalta odotin paljon ns.normaaliin aikuisten elämänrytmiin ja rutiineihin palaamista. Odotin myös sitä oman työminän herättelemistä ja jopa sitä omaa aikaa kodin ulkopuolella. Toisaalta taas mietin jo valmiiksi, mistä jään paitsi naperon kasvaessa niin älytöntä vauhtia ja kehittyessä päivittäin. Hurjalta tuntui myös ajatus siitä, että 24/7 yhdessäolo muuttuu muutamaksi tunniksi päivässä, ripauksiksi sieltä ja täältä.
Kyllähän tämä varmasti vielä totuttelua vaatii, mutta on tässä niin paljon hyvääkin. Olenkin ollut eniten onnellinen siitä, kuinka näen poikien (napero ja puolisoni) viihtyvän niin hyvin keskenään. Työpäivän päätteeksi on ihana palata kotia kuuntelemaan, mitä pojat ovat päivän aikana touhuilleet. Ja onhan se muuten ihan älyttömän siisti tunne, kun avaat ulko-oven ja pikkunen tyyppi touhottaa sinua vastaan täynnä virtaa. Siitä sitten vain laukut nopeasti pois olalta ja lattialle leikkimään.
Olemmekin puhuneet, että meidän perheelle tämä ratkaisu tuntuu olevan juuri oikea. Minä aloin huomaamaan kotona ollessani kaipaavani takaisin töihin ja juuri niitä muitakin rooleja elämääni kuin vain äidin roolin. Mirko taas halusi kotiin ja kokea täysipäiväisen koti-isän arjen. Roolien vaihdos onkin jo nyt tuonut uutta näkemystä kokonaiskuvaan. Kummallekin meille on alkanut muodostumaan uudenlainen kuva siitä, millaista on olla kotona lapsen kanssa tai olla perheellinen työelämässä. Tämän ansiosta pystymme vielä paremmin samaistumaan toistemme tilanteisiin, voimme antaa tarvittaessa vertaistukea, neuvoja ja myös jakaa ja fiilistellä niitä onnistumisen kokemuksia.
