Lepäähän nyt vähäsen!
Väsyttääkö?
Uskallan väittää, että väsymys vaivaa meitä jokaista aina aika ajoin. On se sitten töistä, koulusta, perhe-elämästä tai muusta johtuvaa kiirettä ja hässäkkää, jonka takia laitamme hetkellisesti voimavaramme koetukselle. Yöunet jäävät vähäiselle, emme ehkä syö tarpeeksi, liiku normaaliin tapaan ja kehomme käy jatkuvasti ylikierroksilla.
Ihminen kestää hetkellistä väsymyksen tunnetta. Pieni stressitila voi joillekin toimia virikkeenä saada intensiiviset ja vaikeat tehtävät vietyä täydellisesti maaliin asti. Ja esimerkiksi pienten lasten vanhemmat saattavat yllättyä itsekin, kuinka hyvin he kestävät mitättömillä yöunilla päivästä toiseen pyörittää vauhdikasta perhearkea. Jossain vaiheessa kehomme kuitenkin alkaa viestimään meille, että nyt olisi aika hidastaa tahti ja levätä.
Minun kehoni on esimerkiksi hyvin tarkka tämän rajan ylittymisestä. Jos en lepää tarpeeksi, syö säännöllisesti ja huolehdi omasta hyvinvoinnistani, kehoni kyllä kertoo voimavarojen ehtymisestä.
Nuorempana en välittänyt näistä signaaleista, vaan painoin menemään. Töitä, koulua, liikuntaa ja kaikki kissanristiäiset piti hoitaa hinnalla millä hyvänsä. Viikolla ajattelin, että viikonloppuna lepään. Viikonlopun alkaessa ohjelmaa ja mukavaa tekemistä oli kuitenkin ilmestynyt kalenteriin niin paljon, että siirsin lepäämistä taas tulevaisuuteen. Jaksoin tätä niin kauan kunnes en meinannut saada aamuisin itseäni sängystä ylös. En jaksanut enää innostua juuri mistään ja kaikesta kivastakin tuli pakonomaista suorittamista. Olin uupunut ja voimien kasailemiseen ei enää riittänyt muutama hyvin nukuttu yö. Elämän tärkeysjärjestys ja rutiinit oli luotava uudelleen. Oli opittava pysähtymään, kuuntelemaan itseään ja hahmottamaan aktiivisesti omia voimavaroja.
Naperon syntyessä minua jännitti, kuinka me jaksamme arjen pyörityksen erityisesti, jos lapsi ei nuku öisin. Puolisoni kävi päivisin töissä ja minä pyöritin vauva-arkea kotona. Iltaisin meitä oli kaksi. Selvisimme kuitenkin todella hyvin, ja vaikka välillä oli raskaita päiviä olimme heti alussa tehneet yhden asian selväksi: meidän pitää muistaa levätä ja toimia tiiminä! Jos toisen yöunet jäivät esimerkiksi vähäiseksi, hän sai aamulla muutaman extra tunnin lisää uniaikaa toisen touhutessa lapsen kanssa. Jos taas töissä oli ollut raskasta, kotiin päästyä lyhyet päiväunet olivat hyvä ratkaisu. Hyödynsimme myös ahkerasti tiivistä tukiverkostoamme, isovanhempia ja ystäviä.
Huhtikuussa osamme vaihtuivat. Mirko jäi kotiin naperon kanssa ja minä palasin työelämään. Kumpikin meistä joutui opettelemaan taas aivan uudet päivärytmit ja toimintatavat. Kotona Mirko hääräsi naperon kanssa, jolla energiaa ja elämänintoa riitti vaikka toisille jaettavaksi. Minä taas tein hetkellisesti kahta työtä, hoitovapaalla aloittaman projektin loppuun sekä vanhaa duuniani.
Olenkin huomannut, että töihin palatessani omat voimavarat ovat taas aivan uudenlailla koetuksella. Useat varhaiset kello viiden aamuherätykset, työmatka ruuhka-aikoina, työpäivät ja kotiin palattua perheen parissa touhuaminen vievät kyllä mehut. Illalla sohvalle lysähtääkin väsynyt nainen.
Uudessa elämänvaiheessa onkin taas ollut aika miettiä, kuinka saisin ladattua akkujani mahdollisimman hyvin päivien aikana. 8h yöunet eivät nimittäin toteudu joka päivä, joten vapaa-ajalle on ollut tärkeää kehittää muita rentouttavia toimia. Säännöllinen ruokarytmi ja eväät ruuhkaiselle työmatkalle ovat olleet yksi ratkaisu. Energia pysyy tasaisesti yllä koko päivän ja kotiin päästyäni maha ei huuda tyhjyyttä, vaan olen valmis touhuamaan vaikka heti ovesta sisään päästyäni. Toisen rentoutumiskeinoksi on tarjonnut taas aivan uudella tavalla luonto. Ennen lähdin usein ulos juoksulenkille hikoilemaan. Laitoin musiikit pauhaamaan ja juoksin niin kovaa kuin pääsin. Nyt kuitenkin luonnon keskelle haluaa päästä hiljentymään ja hengittämään. Tästä tavasta saan kiittää erityisesti Mirkoa. Pojat viettävät säiden salliessa mahdollisimman paljon aikaa leikkipuistoissa, metsässä ja erilaisilla ulkoilureiteillä. Mirko on saanut myös minut innostumaan mukaan ja jaksaa päivittäin muistuttaa, kuinka edes pienikin happihyppely auttaa omaan jaksamiseen sisätöissä. Ja pakko myöntää, että hän on täysin oikeassa!
