On kulunut melkein vuosi viimeisestä blogitekstistä. En ole kuitenkaan missään vaiheessa täysin unohtanut tätä blogia ja kirjoittamista. Olen pyöritellyt mielessäni useita kertoja haluavani jatkaa, mutta viimeisen vuoden ajan energia on pitänyt keskittää muualle. Perheen ja työn yhdistäminen on vaatinut – ja vaatii edelleenkin – totuttelemista sekä aivan uudenlaista ajanhallintaa. Esimerkiksi myös uuden työn aktiivinen hakeminen vei pitkään kaiken liikenevän vapaa-aikani. Kova työ tuotti kuitenkin tulosta, ja nyt voin ilokseni todeta, että olen aloittanut työt uudessa ja mielenkiintoisessa tehtävässä. Jatkossa minulle jääkin loistavasti aikaa ja intoa kirjoittaa muutakin kuin ammatillisesta osaamisestani ja uratavoitteistani.

Mitä muuta meille sitten kuuluu? Perhe-elämä on jatkunut samalla mallilla kuin aikaisemminkin. Arkiset askareet ja viikonloppuiset touhuamiset perheen ja ystävien seurassa rytmittävät päiviämme. Ei mitään liian suunniteltua tai aikataulutettua, vaan ex tempore seikkailuita ja olemista. Elämästä ja yhteisestä ajasta nauttimista. Niitä me pyrimme erityisesti viikonloppuisin vaalimaan. 

Esimerkiksi viime viikonlopun vietimme oikeastaan kokoajan liikkeellä. Tapiolan kesänavaus ja siellä MiniTapiolan liikennepuiston testaus. Arabian katufestareilla kävimme nauttimassa musiikista, hyvästä ruoasta, myyjäisistä ja iloisista ihmisistä ympärillämme. Pieni nukkui myös päiväunensa liikkuvissa rattaissa kun me vaeltelimme Helsingin kaduilla tai istuimme puistoissa. Sunnuntaina kävimme myös brunssilla ystävien luona, piipahdimme leikkipuistoissa keinumassa ja tekemässä hiekkakakkuja. Ihmettelimme viikonloppuista kaupunkia ja nautimme rauhallisesta kesäpäivästä ilman sen suurempia aikatauluja.

Vielä muutama sananen tähän alkuun blogin aktivoitumisesta ja omasta motivaatiostani. Jos minulta olisi kysytty muutama vuosi sitten, nautinko kirjoittamisesta, olisin varmasti vastannut aika jyrkästi, etten pidä siitä lainkaan. Minun on ollut, ja on varmasti vieläkin, vaikeaa ilmaista itseäni tekstin kautta. Kieliopillisesti en myöskään ole sieltä taitavimmasta päästä, mutta kuten muutenkin elämässä uskon – vain tekemisen kautta voi kehittyä ja oppia. Haluankin jatkuvasti kehittyä kirjoittajana ja omien ajatusteni ilmaisijana. Tämä onkin yksi suurimmista syistä, minkä takia olen myös kaivannut niin paljon blogin pariin pääsemistä. Toinen syy on ehdottomasti blogin kautta saatu vertaistuki ja mahdollisuus jakaa ajatuksia teidän kaikkien muiden lukijoiden ja kirjoittajien kanssa.

Tervetuloa siis takaisin niin uudet kuin vanhatkin seuraajat, olen innoissani!

Kuvat: Mirko Leskinen (@leskinenmirko)