Vauva täytti juuri 9kk, ja hän kasvaa ja kehittyy tällä hetkellä hirmuista vauhtia. Puhuimmekin Mirkon kanssa, kuinka meistä tuntuu, että päivittäin saamme olla pyyhkimässä onnenkyyneleitä silmäkulmistamme. Yhtenä päivänä kyynelkanavien avaajana toimii vauvan oppima uusi tapa osoittaa hellyyttä tai hänen tapansa ilmaista itseään, kun taas toisena se on uusi liikkumis- tai toimintatapa. Joskus on myös niitä päiviä kuin pelkkä vauvan tavallisen touhuamisen seuraaminen saa tunteet nousemaan pintaan.

Vauvan huima kehitys tuntuukin minusta välillä todella epärealistiselta. Vielä hetki sitten meidän lattialla makoili pieni nyytti, joka vain köllötteli selällään, heilutteli raajojaan ja äännähteli silloin tällöin. Nyt tämä samainen pikkutyyppi ryömii vauhdilla ympäri asuntoa ja ottaa ensimmäisiä haparoivia konttausaskeliaan. Hänellä on nykyisin myös paljon asiaa, vaikka oikeita sanoja ei vielä suusta muodostukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö voisi kommunikoida. Yhteistä kieltä olemmekin pyrkineet löytämään päivittäin höpöttelyn lisäksi, erilaisten eleiden ja ilmeiden avulla.

Vauvasta on tullut muutenkin koko ajan vain enemmän ja enemmän seurallinen. Hän osaa matkia jo meidän vanhempien toimintaa, ja siitä onkin ollut hauska kehitellä erilaisia leikkejä. Leikkipuistokäynneistä on myös muodostunut päiviemme kohokohtia. Siellä vauvan hymy on leveimmillään ja naurulta ei voi välttyä. Keinu, liukumäki ja hiekkalaatikot ovatkin jo tuttuja leikkipaikkoja. Hainpa minä tänään, leikkipuiston värileikissä valmistuneen, vauvan ensimmäisen maalauksen kotiin. Se vasta hurjalta tuntui.

Ja tämähän on oikeasti vasta alkua.

<3: Tuuli