Osa 2: Minun ensimmäinen synnytykseni
Jatkoa edellisestä postauksesta!
Käveltiin sairaalan synnytyspäivystykseen ja pääsin heti käyrille. Supistukset näkyivät ja varsinkin tuntuivat selvästi. Pidin jo aika kovaa ääntä, supistukset alkoivat olla tosi kivuliaita. Aina, kun supistus voimistui mulla tuli kamala tarve vetää kaikki lihakset ihan jännittyneeksi. Puolen tunnin käyrillä olon jälkeen menimme odottelemaan synnytyksen etenemistä erilliseen huoneeseen, jossa saatiin olla ihan kaksin. Kokeilin jumppapalloa, mutta se tuntui tosi pahalta. Mua väsytti ja halusin vain sängylle makaamaan. Söin suklaata ja oksensin. Supisteli tosi usein, mutta yritin saada vähän unesta kiinni. Hetken päästä halusin jotain, joka lievittäisi kipua. Kätilö pisti kipupiikin kankkuun, se auttoi. Pää meni vähän sekaisin ja oli hömppä olo. Supistukset tuntui, mutta ei niin kovina. Sain vähän nukuttuakin. Tulkaa sitten käyrille, kun kipu menee sietämättömäksi.
Puolen yön aikaan sattui taas niin kovaa, että päätettiin lähteä käyrille. Olin auki varmaan 4-5cm, en nyt tarkkaan muista. Jaahas, sitten mekko päälle ja lähdetään. Haluatko jotain kivunlievitystä. En mä tiiä, sattuu vaan niin paljon. Sitten lähdettiin ylemmän kerroksen synnytyssaliin. Salissa meitä oli vastassa maailman ihanin kätilö, parempaa ei olisi voinut toivoa. Olin kaksi tuntia todella kipeä. Huusin kuin eläin ja kiroilin kuin kovempikin heppu.:D Pyytelin tietty myös anteeksi kiroiluani. Ei se mitään, on sitä pahempaakin kuultu. Ilokaasuun meni heti hermo, koska supistuksia tuli niin tiuhaan tahtiin. Heitin sen siis heti nurkkaan. Missään asenossa ei ollut hyvä. Kun supistus loppui, seuraava teki jo tuloaan. En saanut levätä hetkeäkään. Milloin nojasin tuoliin, milloin olin kontillani lattialla. Sä et tuu selviämään tästä synnytyksestä ilman kivunlievitystä. Ota nyt vaan se. Yritin pantata epiduraalia, koska pelkäsin ottavani sen liian aikaisin.
Kaksi tuntia salissa olon jälkeen olin jo melkein taju pois kivusta. Sain varmaan sanottua, että nyt se epiduraali. Lääkäri tuli tosi nopeasti ja mun piti mennä sikiöasentoon. Se oli kamalaa. Ei siis se epiduraali, vaan se sikiöasento. Mun piti pysyä tosi kauan paikallani kippurassa, vaikka supisti todella kovaa. Lääkärin mukaan mulla oli tosi tiukat nikamavälit ja siksi puudutuksen laitossa kesti. Kätilö ja Osku juttelivat mulle, mutta mä olin kivusta niin sekaisin, että ei ole kyllä hajuakaan mitä ne on sanonut.
Epiduraalin jälkeen maailma kirkastui hetkessä ja kaikki kivut hävisi. Kello oli tässä kohtaa noin kaksi yöllä. Miten tää synnytys tällaista voi olla? Miks ei muhun satu ollenkaan? Nytkö vaan odotellaan? Me kuunnteltiin Radio Novaa ja höpöteltiin vaan niitä näitä. Kätilö lähti välillä pois ja Osku yritti vähän torkahdella. Pikku hiljaa alkoi tuntua painetta alapäässä ja tärisyttää. Epiduraali aiheutti myös koko vartaloon aika kovaa kutinaa. Neljän maissa epiduraalia laitettiin vielä lisää. Epiduraalin laittojen jälkeen en tuntenut enää kertaakaan kunnon kovaa supistuskipua. Tunne oli enemmänkin luokkaa, apua, nyt tulee iso kakka. Hetken päästä olin auki 8cm ja kätilö alkoi puhua ponnistamisesta. Sano sitten, kun sua alkaa ponnistuttamaan. Käppäilin ympäri salia ja ei menny kauaa, kun tuli järkyttävä tarve vain ponnistaa. Jaahas, sitä ollaan 10cm auki. Ai nytkö se syntyy? Joo, pyydän vielä lääkärin katsomaan. Pian lääkäri tuli huoneeseen ja vilkaisi alkakertaani. Hyvältä näyttää, kyllä se sieltä kohta tulee.
Kätilö asetteli telineet pöydälle ja irrotti sängystä päädyn. Mun piti mennä niin lähelle reisiä, kun pystyin ja ponnistaa aina, kun supisti. Kädet piti laittaa reisien taakse ja lantiota painaa alas päin. Niin hassulta, kun se kuulostaakin, ponnistaminen oli ihan mun juttu! Oli ihanaa, kun sai vihdoin tehdä jotain tilanteen etenemiseksi. Ei tarvinnut enää odotella. Kätilö käski ponnistaa ja minähän ponnistin. Muistin kaverini ohjeen. Muista sitten ponnistaa vaan niin perkeleesti! Sain kätilöltä kehuja kuinka reippaasti ja mukisematta ponnistin, aina uudelleen ja uudelleen. Oskari huusi mun vieressä kuin olympiakisoissa konsanaan ja puristi mun kättä. Mä ähisin ja örisin. Kuulosti varmasti oikein hauskalta.:D
32 minuutin äherryksen jälkeen kello 06:32 Pötkylä oli maailamassa. Se on poika ja kyyneleet valuivat. Mä en saanut sanottua mitään varmaan varttiin. Mä vaan tuijotin poikaa, kun se laitettiin sairaalamekon sisään mun rinnalle. Se oli ehdottomasti paras hetki ikinä.<3 Meidän vauva, ihanan täydellinen. 3585g ja 48,5cm täyttä rakkautta.
Synnytys kesti 12 tuntia ja 45 minuuttia. Mulle synnytys oli tosi hyvä ja voimaannuttava kokemus. Lähdin synnyttämään avoimena ja stressittömänä. Asennoiduin hommaan mielestäni tosi hyvin ja oon varma, että sillä oli vaikutusta mun hyvään synnytyskokemukseen. Hyvässä kokemuksessa auttoi myös kivunlievityksen oikea ajoitus, ihana kätilö ja se, että oma mies oli tukena koko ajan. Outo ajatus, mutta synnyttäminen oli kyllä ihan mun juttu. Raskaana olo ei sitten niinkään.:D
