Motivaation puutos raskaana

Vaikka olen personal trainer, oman itseni motivointi on juuri nyt melko hankalaa. Muita on helppo neuvoa, mutta itseä ei meinaa saada millään otettua niskasta kiinni. Kyllä mä sanon, että raskaus on helppo tekosyy olla liikkumatta. Mutta, koska mä rakastan liikuntaa, on tää suoraan sanottuna ihan syvältä sieltä. Mielestäni itseä on vaikea motivoida raskaana liikkumaan, koska…

• itsekuri on ihan nollassa
• väsymys on kova
• terveellisistä ruokatottumuksista on vaikea pitää kinni, sillä ”raskaushan on hyvää aikaa mättää kaikki epäterveellinen suuhun, vain siksi koska olen raskaana”
• ei pysty eikä saa treenata kovalla tahdilla
• ei voi treenata korkeat tavoitteet silmissä
• kolottaa millon mitäkin paikkaa
• treenivaatteet puristaa

Syitähän on monia ja ne on tietty henkilökohtaisia. Mulla tää on kyllä sellainen noidankehä, että huhhuh. Tulen raskaaksi, koen voivani syödä vapaammin, syöminen lähtee vähän hanskasta, eikä salilla huvita käydä, koska söinhän juuri jäätelön. Annan itsekurille luvan höllätä, koska eihän raskaana voi esim. laihduttaa muutamaa ylimääräistä kiloa. Väsymys puskee päivä päivältä enemmän, heräät vauvan itkuun yöllä ja oho itselläkin alkaa tehdä mieli ottaa vähän yöpalaa.

Vaikka olen oppinut treenaamaan muutenkin kuin veren maku suussa, on vaikea treenata ilman tavoitetta. Voisinhan asettaa tavoitteen, että treenaan raskaana niin pitkään kuin kykenen, etten olisi ihan rapakunnossa syksyllä. Mutta vaikka voisin, en ole asettanut. En koe sitä itselleni tarpeeksi motivoivana tavoitteena. Ajatus ”jatkan treenejä kunnolla sitten sykysyllä” paukuttaa mielessä voimakkaampana ja nyt voin ottaa iisimmin. Totta kai voin ja pitääkin ottaa, mutta nää ajatukset ei kuitenkaan tyydytä mun mieltä.

Välillä mua alkaa salilla ottamaan päähän, jos vaikka joku ei onnistukkaan. Siitä voi paisua niin iso ärsytys, että olen kaksi viikkoa menemättä. Murjotan sitten kotona, koska en voi tätäkään raskaana tehdä. Vaikka olisi miljoona muuta juttua mitä voisin. Vielä pahempi on epämukavat treenivaatteet. Ja suurin osa onkin lentänyt varastoon odottelemaan syksyä. Se on hassua, kuinka vaatteetkin voi motivoida niin paljon. Ja jos ei kivoja ja sopivia vaatteita löydy on turhauttavaa lähteä treenaamaan. Joku voisi tähän sanoa, että osta sopivia, mutta mua henkilökohtaisesti ahdistaa laittaa raskausvaatteisiin kamalasti rahaa.

Salilla käynti on se mun juttu, jota etsin koko lapsuuden ja nuoruuden. Siksi mua ottaa niin koville koko asia. Juuri tänään puhuin ystävälleni, että olen ollut kohta kaksi vuotta salilta periaatteessa pois. Vaikka välillä jotain olen käynytkin tekemässä. Salitreeni on asia, josta en vauvan synnyttyä tingi. Musta tuntuu, että voin tinkiä ihan mistä muusta vaan, mutta en siitä. Totta kai vauvan ehdoilla mennään enkä heti synnäriltä juokse puntille. Kuitenkin heti kun on otollinen aika, aloitan taas valmennuksen parissa. Aika samoja ajatuksia, kun Onniakin odottaessa. Sillon oli vain helpompi hyväksyä tilanne ja antaa itselle löysää, koska kyseessä oli ensimmäine raskaus. Onneksi olen seitsemännellä kuulla ja vauva on pian täällä!