Osa 2: Minun ensimmäinen synnytykseni

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Käveltiin sairaalan synnytyspäivystykseen ja pääsin heti käyrille. Supistukset näkyivät ja varsinkin tuntuivat selvästi. Pidin jo aika kovaa ääntä, supistukset alkoivat olla tosi kivuliaita. Aina, kun supistus voimistui mulla tuli kamala tarve vetää kaikki lihakset ihan jännittyneeksi. Puolen tunnin käyrillä olon jälkeen menimme odottelemaan synnytyksen etenemistä erilliseen huoneeseen, jossa saatiin olla ihan kaksin. Kokeilin jumppapalloa, mutta se tuntui tosi pahalta. Mua väsytti ja halusin vain sängylle makaamaan. Söin suklaata ja oksensin. Supisteli tosi usein, mutta yritin saada vähän unesta kiinni. Hetken päästä halusin jotain, joka lievittäisi kipua. Kätilö pisti kipupiikin kankkuun, se auttoi. Pää meni vähän sekaisin ja oli hömppä olo. Supistukset tuntui, mutta ei niin kovina. Sain vähän nukuttuakin. Tulkaa sitten käyrille, kun kipu menee sietämättömäksi.

Puolen yön aikaan sattui taas niin kovaa, että päätettiin lähteä käyrille. Olin auki varmaan 4-5cm, en nyt tarkkaan muista. Jaahas, sitten mekko päälle ja lähdetään. Haluatko jotain kivunlievitystä. En mä tiiä, sattuu vaan niin paljon. Sitten lähdettiin ylemmän kerroksen synnytyssaliin. Salissa meitä oli vastassa maailman ihanin kätilö, parempaa ei olisi voinut toivoa. Olin kaksi tuntia todella kipeä. Huusin kuin eläin ja kiroilin kuin kovempikin heppu.:D Pyytelin tietty myös anteeksi kiroiluani. Ei se mitään, on sitä pahempaakin kuultu. Ilokaasuun meni heti hermo, koska supistuksia tuli niin tiuhaan tahtiin. Heitin sen siis heti nurkkaan. Missään asenossa ei ollut hyvä. Kun supistus loppui, seuraava teki jo tuloaan. En saanut levätä hetkeäkään. Milloin nojasin tuoliin, milloin olin kontillani lattialla. Sä et tuu selviämään tästä synnytyksestä ilman kivunlievitystä. Ota nyt vaan se. Yritin pantata epiduraalia, koska pelkäsin ottavani sen liian aikaisin.

Kaksi tuntia salissa olon jälkeen olin jo melkein taju pois kivusta. Sain varmaan sanottua, että nyt se epiduraali. Lääkäri tuli tosi nopeasti ja mun piti mennä sikiöasentoon. Se oli kamalaa. Ei siis se epiduraali, vaan se sikiöasento. Mun piti pysyä tosi kauan paikallani kippurassa, vaikka supisti todella kovaa. Lääkärin mukaan mulla oli tosi tiukat nikamavälit ja siksi puudutuksen laitossa kesti. Kätilö ja Osku juttelivat mulle, mutta mä olin kivusta niin sekaisin, että ei ole kyllä hajuakaan mitä ne on sanonut.

Epiduraalin jälkeen maailma kirkastui hetkessä ja kaikki kivut hävisi. Kello oli tässä kohtaa noin kaksi yöllä. Miten tää synnytys tällaista voi olla? Miks ei muhun satu ollenkaan? Nytkö vaan odotellaan? Me kuunnteltiin Radio Novaa ja höpöteltiin vaan niitä näitä. Kätilö lähti välillä pois ja Osku yritti vähän torkahdella. Pikku hiljaa alkoi tuntua painetta alapäässä ja tärisyttää. Epiduraali aiheutti myös koko vartaloon aika kovaa kutinaa. Neljän maissa epiduraalia laitettiin vielä lisää. Epiduraalin laittojen jälkeen en tuntenut enää kertaakaan kunnon kovaa supistuskipua. Tunne oli enemmänkin luokkaa, apua, nyt tulee iso kakka. Hetken päästä olin auki 8cm ja kätilö alkoi puhua ponnistamisesta. Sano sitten, kun sua alkaa ponnistuttamaan. Käppäilin ympäri salia ja ei menny kauaa, kun tuli järkyttävä tarve vain ponnistaa. Jaahas, sitä ollaan 10cm auki. Ai nytkö se syntyy? Joo, pyydän vielä lääkärin katsomaan. Pian lääkäri tuli huoneeseen ja vilkaisi alkakertaani. Hyvältä näyttää, kyllä se sieltä kohta tulee.

Kätilö asetteli telineet pöydälle ja irrotti sängystä päädyn. Mun piti mennä niin lähelle reisiä, kun pystyin ja ponnistaa aina, kun supisti. Kädet piti laittaa reisien taakse ja lantiota painaa alas päin. Niin hassulta, kun se kuulostaakin, ponnistaminen oli ihan mun juttu! Oli ihanaa, kun sai vihdoin tehdä jotain tilanteen etenemiseksi. Ei tarvinnut enää odotella. Kätilö käski ponnistaa ja minähän ponnistin. Muistin kaverini ohjeen. Muista sitten ponnistaa vaan niin perkeleesti! Sain kätilöltä kehuja kuinka reippaasti ja mukisematta ponnistin, aina uudelleen ja uudelleen. Oskari huusi mun vieressä kuin olympiakisoissa konsanaan ja puristi mun kättä. Mä  ähisin ja örisin. Kuulosti varmasti oikein hauskalta.:D

32 minuutin äherryksen jälkeen kello 06:32 Pötkylä oli maailamassa. Se on poika ja kyyneleet valuivat. Mä en saanut sanottua mitään varmaan varttiin. Mä vaan tuijotin poikaa, kun se laitettiin sairaalamekon sisään mun rinnalle. Se oli ehdottomasti paras hetki ikinä.<3 Meidän vauva, ihanan täydellinen. 3585g ja 48,5cm täyttä rakkautta.

Synnytys kesti 12 tuntia ja 45 minuuttia. Mulle synnytys oli tosi hyvä ja voimaannuttava kokemus. Lähdin synnyttämään avoimena ja stressittömänä. Asennoiduin hommaan mielestäni tosi hyvin ja oon varma, että sillä oli vaikutusta mun hyvään synnytyskokemukseen. Hyvässä kokemuksessa auttoi myös kivunlievityksen oikea ajoitus, ihana kätilö ja se, että oma mies oli tukena koko ajan. Outo ajatus, mutta synnyttäminen oli kyllä ihan mun juttu. Raskaana olo ei sitten niinkään.:D

p1010190.jpg

nimmari2_2.png

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Osa 1: Minun ensimmäinen synnytykseni

p1010161.jpg

10.8.2016 oli alkuun ihan tavallinen keskiviikko. Mulla oli ohjelmassa ostaa mummulleni lahja, koska hän täyttäisi seuraavana päivänä 81 vuotta, käydä Oskun kanssa parturissa ja mennä neuvolaan psykologin juttusille. Raskausviikko 37 oli juuri pamahtanut käyntiin. Olo oli tukala. Puolenpäivän aikaan lähdin huojumaan mahani kanssa neuvolaan. Matkaa oli vain alle kilometri, joten päätin kaikesta tuskasta huolimatta olla reipas ja kävellä. Neuvolassa 12:30 tapasin psykologin ja hän kysyi haluanko jutella synnytyksestä. No mikäs siinä, jutellaan pois. Pelottaako? Ei pelota, odotan innolla, koska haluan tästä mahasta ja olosta eroon! Syntyisipä pian, eikä viikolla 42. Tehdäänkö vielä loppuun mielikuvaharjoitus synnytyksestä? Tehdään vaan.

Otin mukavan asennon tuolissa ja aloitimme harjoituksen. Aluksi kävimme kaikki lihakset läpi tarkoituksena saada ne rennoiksi. Sen jälkeen psykologi alkoi käymään synnytystä alusta loppuun. Rentouduin oikein kunnolla ja pääsin jotenkin todella syvälle harjoitukseen. Olin välillä ihan jossain unen rajamaillakin. Harjoitus kesti noin 15 minuuttia ja sen jälkeen me toivotettiin hyvät voinnit, seuraavan kerran tavataankin ihan vähän ennen laskettua aikaa kotikäynnillä. Ilmoittele sitten jos jotain tapahtuu, tai näänhän minä täältä koneelta jos vauva on syntynyt, psykologi huikkasi vielä mun perään.

Jaahas ja sitten mummulle lahjaa ostamaan. Mitäköhän sitä ostaisi? Ensin täytyy käydä kyllä pissalla. Vessassa käynnin jälkeen olin astumassa neuvolan ovesta ulos, kun tuntui outo muljahdus ja jotain lorisi housuihin. Menin uudelleen vessaan ja ei, se ei ollut pissaa. Mitä se oli? Apua, onko se lapsivettä? Ei se voi olla, juurihan mulle sanottiin, että kyllä sen lapsiveden menon tunnistaa. Sitähän tulee ainakin litra. Ei tullut litraa, mutta lorisi koko ajan ja housut oli jo ihan märät. Haisee kyllä oudolle, ehkä juuri sille makealle, mille lapsiveden sanotaan haisevan.

Onneksi meidän oma neuvolan terkka istui huoneessaan ja kävin sitten kysäsemässä asiasta. Hän käski laittaa suojan housuihin, soittamaan synnärille ja menemään ihan rauhassa kotiin. Ei mitään paniikkia, mutta ei hän muuta keksi kuin lapsiveden. Mitä? Mähän oon vasta viikolla 37!

Lähdin ripeästi kotiin. Hyppäsin bussiin, koska oli todella inhottava kävellä märillä housuilla edes sitä vajaa kilometriä. Kotona pyörin vain ympyrää ja hymyilin ihan sekopäisenä. Jotenkin en uskonut, että se on lapsivettä, mutta soitin kuitenkin äidilleni. Hänkin epäili, mutta eipä me kumpikaan mitään muutakaan keksitty. Soitin tietysti myös sinne synnärille ja sieltä kehotettiin olemaan ihan rauhassa ja tulemaan alkuiltaan mennessä. Meillä oli tarkoitus Oskun töiden jälkeen mennä suoraan sinne parturiin, joten lähdin melko pian hänen työpaikalleen, koska en vain pystynyt olla yksin kotona jännityksessä.

Osku oli ihmeissään, kun tulin puoli tuntia ennen hänen vuoron loppumista. Istuin vain tyynesti penkille ja sanoin, että meidän reissuun tuli pikku muutos. Osku yritti arvailla, että mihin me oikein mennään. Sanoin, että tee nyt työt loppuun niin kerron sitten. Oli siinä äijällä ihmettelemistä. Ei hänkään meinannut uskoa ja saattaa olla, että otti muutaman askeleen siinä Hesburgerissa ravatessaan edes takasin pikku shokissa.:D Soitin iskän heittämään meidän sairaalaan ja Osku huikkasi pomolleen, että ei taida tulla huomenna töihin. Kaikki uskoi tässä kohtaa oikeastaan siihen, että ehkä sä Susku kuvittelet ja eihän tässä nyt mitään… Mutta pyysi iskä kuitenkin avaimen, että saisi haettua Armin hoitoon jos jotain nyt tapahtuisi.

Synnytyspäivystyksessä otettiin näyte, josta selvisi, että lapsivettähän se oli. Tässä kohtaa mulla pyöri kyllä elämä silmissä ja kyselin ihan tyhmiä. Siis tarkoittaako tää nyt sitä, että mä synnytän aika pian? Juu, kyllä tässä 24 tunnin aikana pitäisi alkaa tapahtumaan. Kätilö niin tyynen rauhallisena ja minä pikku paniikissa. Sitten mut laitettiin käyrille ja tehtiin sisätutkimus. Loput lapsivedet lävähti siihen pöydälle ja laitoin äidille viestin ”omg mä synnytän!” Supistuksia ei piirtynyt vielä käyrille, joten saatiin lähteä kotiin. Tulkaa sitten viimeistään huomenna aamulla kello yhdeksän, jos mitään ei ala tapahtumaan, katsellaan sitten käynnistystä. 

p1010181.jpg

Soitin yhdelle mun parhaista ystävistä, että homman nimi on nyt tämä ja voisitteko tulla heittämään meidät kotiin ja vaikka henkiseksi tueksi seurailemaan tilannetta meidän kanssa. Siinä sairaalaan pihassa mua alkoikin sitten jo supistelemaan. Osku, onkohan nää nyt niitä supistuksia? Ainakin nää menee aika nopeesti ohi ja tulee taas takas. Voisitko tulla tänne ja lopettaa sen pokemonien metsästyksen! Odotellessa supistukset voimistuivat aika nopeasti, mutta lähdettiin silti kotiin. Autossa mua sattui jo paljon.

Kotona yritettiin hengailla ihan normaalisti, mutta supistukset yltyikin tosi koviksi. Toinenkin mun hyvistä ystävistä tuli pian tueksi ja tuki oli kyllä tarpeen. Kirjaimellisesti huusin kivusta ja supistuksista tuli alle parissa tunnissa sietämättömiä. Siinä sitten koko kööri heitteli tarvikkeita kassiin ja mä yritin supistuten välissä ajatella järkevästi. Näin vinkkinä, kannattaa pakata sairaalakassi ajoissa.:D Yritin helpottaa oloa käymällä suihkussa, mutta mulla se ei toiminut yhtään. Tuli vain entistä tuskaisempi olo ja hiki nousi otsalle. Osku hieroi selkää ja kaverit kauhisteli vieressä. Lähdettiin sitten  vielä saman illan aikana noin kello kymmenen takaisin sairaalaan. Luottoystäväni kyydissä, takapenkillä, milloin missäkin asennossa matkustin saattueen kera Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Sairaalan ovella sanottiin heipat kaikille ja siinä kohtaa oli kaverit jätettävä matkasta. Iskälle soitto, että Armi hoitoon mä taidan synnyttää!

p1010177.jpg

Pakko jatkaa toisessa postauksessa A, koska lapsi vaatii huomiota ja B, koska tästä tulee muuten kilometrin mittainen! MUTTA, olen palannut…;) Kaksi viimeistä kuvaa on hetkeä ennen kuin lähdettiin takaisin sairaalaan. Sen näkönen on ilmekin.:D

nimmari2_3.png

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus