Raskauden jälkeen odotan
Sitä, että saan hypätä sängylle mahalleni.
Sitä, että saan nukkua missä asennossa tahansa.
Sitä, että saan syödä kylmäsavulohta.
Sitä, että voin imuroida ilman kamalaa närästystä ja kipuja.
Sitä, että voin kävellä taas reippaasti.
Sitä, että jaksan mennä koiran kanssa kunnon lenkkejä.
Sitä, että voin treenata taas kuntosalilla.
Sitä, että sohvalta nouseminen ei ole päivän rankin suoritus.
Sitä, että saan kengät itse jalkaan.
Sitä, että voin ylipäätään kumartua!
Sitä, että vaatteet mahtuvat päälle.
Sitä, että jalkani ei tunnu enää kaksi kokoa isommilta.
Sitä, että voin maata hieronnassa mahallani.
Sitä, että voin alkaa harjoittelemaan akrobatiaa.
Sitä, että saan hihatatuointini valmiiksi.
Sitä, että en lirauttele pissaa joka kerta, kun aivastan.
Sitä, että närästys loppuu.
Sitä, että voin lopettaa ainaisen valituksen kivuista ja säryistä.:D
Sitä, että arki ja rutiinit alkaa.
Sitä, että tulee syksy.
Sitä, että en hikoa kuin pieni possu.
Ja sitä, että voin/osaan nauttia ihan erilailla arjen pienistä ihanista asioista.<3
Ja toki odotan ensimmäisenä meidän uutta perheenjäsentä, mutta tarkoituksena oli listata omia henkilökohtaisia juttuja, jotka ei niinkään liity vauvaan. Voisin tehdä myös postauksen ”Mitä odotan vauva-arjelta”.
Ihanasti korostaa tuo alhaalta otettu kuva mahaa.:D Näyttää isommalta, kun kolme viikkoa myöhemmin.