Sporttimamman kokemus: raskaus ja liikunta
Niin kuin ammatistani saattaa päätellä, rakastan liikuntaa. Lähimpänä sydäntäni ovat kuntosaliharjoittelu, koiran kanssa lenkkeily, bodypump, jooga, pilates ja kaikenlainen kehonhuolto. Isona kiinnostuksena myös akrobatia ja kehonhallinta, joihin isken kynteni heti kuin vointi ja arki vauvan kanssa sen sallivat.
Kun tulin raskaaksi viime joulukuussa, olin varmaankin parhaimmassa kunnossa koskaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Raskausuutisen jälkeen ei mennyt kauaa, kun pahoinvointi vei mut aikalailla sängyn pohjalle. Kävin salilla viimeisen kerran tammikuun alkupuolella. Pahoinvoinnistani huolimatta, yritin käydä koiran kanssa rauhallisilla kävelylenkeillä, koska raitis ilma auttoi huonoon oloon. Puuskuttelin eteenpäin kuin viimeisilläni, vaikka mahasta ei ollut vielä tietoakaan. Koiraa oli kuitenkin pakko ulkoiluttaa ja olisi siinä omakin pää seonnut tänne neljän seinän sisään. Stressasin salista ja sen maksuista, mutta elin toivossa, että ehkä ensi viikolla. Talven pimein aika tuntui ylitsepääsemättömältä ilman henkireikänä mulle toimivaa salia ja kunnon hikisiä lenkkejä. Siinä kohtaa oli mielenterveys välillä vaakalaudalla.
Maaliskuun lopussa/huhtikuun alussa raskausviikolla 17 pahoinvointi alkoi näyttää häipymisen merkkejä ja mä aloin varovasti liikkumaan. Ensimmäinen joogatunti 3-4 kuukauteen tuntui taivaalliselta ja olin varma, että tänne tulen joka viikko. Seuraavan päivän pilates tunti näytti taas hampaansa ja mulla meinasi palaa hermo, koska lähes kaikki oli kovin vatsapainotteista. Totesinkin ohjaajan kanssa, että se pilatesohjelma ei ollut kovin hyvä raskaana olevalle. En luovuttanut. Jatkoin helpoilla kotitreeneillä, venyttelyllä ja lenkeillä. Raskausviikolla 19 potkaisin itseäni persuksille ja uskaltauduin pitkästä aikaa salille. Sanotaanko, että meinas kyllä itku tulla, kun tunsi sen voiman minkä siitä saa. Kuuntelin ihan fiiliksissä musiikkia, tein ohjelmani ja olin helpottunut, kun oksennus ei tullut kertaakaan kurkkuun.:D Siinä kohtaa tuntui, että elämä taas voittaa. Koko huhtikuun kävin salilla ja liikuin muutenkin aktiivisesti. Otin yhdeksi tavoitteeksi venytellä hyvin koko vartalo vähintään kerran viikossa.
No, toukokuussa aloitin fyysisesti raskaan työn. Siinä jäi kyllä sali ja lenkkeilykin väheni huomattavasti. Tein todella pitkää päivää eikä olisi tullut kuuloonkaan, että töiden jälkeen olisin tehnyt muuta kuin levännyt plus pakolliset asiat kotona. Itse työ kävi kyllä ihan liikunnasta, että siitä ei sinänsä ollut pulaa. Touko -ja kesäkuussa olin myös paljon kipeänä eikä se helpottanut raskaana olemista, saatika liikkumista. Samaan aikaan päälle puski vielä siitepölyaika. Sanotaanko, että olin ihan vähän tukossa. Kerran soitin ihan paniikissa synnytyspäivystykseenkin, että saako muan vauva henkeä jos mä en saa.:D Salin laitoin tauolle toukokuun lopussa, koska se tuotti vain turhaa stressiä. Ei ollut mitään saumaa jaksaa treenata salilla ja monena päivänä oli sellainen olo, että pakko mennä, mutta en todellakaan jaksa. Siksi koin henkiselle voinnilleni paremmaksi laittaa salikortin hyllylle lokakuun loppuun asti, ainakin. Tärkeää oli mielestäni myös keskittyä koiran aktivoimiseen, kun päivät oltiin kuitenkin töissä. Myös todella kivuliaat yölliset krampit pohkeissa laittoivat mut välillä liikuntakieltoon. Saattoi mennä kolme päivää, kun linkutin krampanneella jalalla menemään, haha.
Toukokuusta lähtien olen oikeastaan kävellyt, kävellyt ja kävellyt. Venyttelykin jäi, kun maha alkoi kasvaa tielle. Ajatuksissani on kyllä jatkaa sitä vielä, mutta suoraan sanottuna en ole saanut aikaiseksi. Tällä hetkellä aikaa olisi, mutta jaksamista ei niinkään. Jaksan kerralla noin 2-3 kilometrin rauhallisia lenkkejä. Joskus teen niitä päivässä kaksi. Olen kuitenkin pysynyt suht positiivisena tän liikuntajutun kanssa. Totta kai se välillä ketuttaa, kun näkee ihmisiä treenaamassa kunnolla. Mutta mulle ihan tarpeeksi kunnolla on nyt tämän verran. Välillä, kun ahdistaa ja väsyttää olla kotona, saa tosi paljon energiaa 20 minuutin ihan rauhallisesta kävelystä. Koira saa rauhassa haistella menemään ja mäkin havaitsen ihan erilailla luonnon ja asiat ympärillä, kun kovatempoisella hikilenkillä. Stressitasotkin on välillä tosi korkealla, joten raskaasta liikunnasta ei edes olisi mitään hyötyä.
En kuvitellut liikuntatottumuksieni menevän näin päälaelleen, kun tulin raskaaksi. Mutta mikäpä tässä raskaudessa olisi mennytkään niin kuin kuvittelin?:D Kaikki on ollut aika lailla uutta, ihmeellistä ja aika syvältä. Pilvilinnat kaatui kyllä heti alussa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että en ole kokonaan jämähtänyt sohvan pohjalle. Vaikka lihasvoima on heikentynyt huomattavasti, on tärkeää pitää aerobisesta kunnosta edes jollain tasolla huolta. Kaikille tämä liikunta ja raskaus on hyvin yksilöllinen, joten en lähde sen enempää vinkkejä antamaan.:) Tärkeintä on kuunnella omaa kehoa ja tehdä juttuja, joista ei ole vaaraa vauvalle.<3
Mielessä on kyllä pyörinyt, josko joku päivä menisin pumppaamaan yläkroppaa varovasti johonkin rauhalliselle pikkusalille. Voisi tulla aika voittajafiilis! (Kuvassa lähtötilanne)
