Ystävät rakkaat<3
Vanhemmiten on alkanut entistä enemmän arvostamaan ystävyyttä ja niitä todellisia ystäviä. Niitä, jotka oikeesti pysyy mukana matkassa ylä -ja alamäissä. Sellaset ystävät on parhaita, joita ei välttämättä nää muutamaan vuoteen, mutta sitten kun taas törmätään, mikään ei oo muuttunut. Tai tietty on, mutta ei meidän välillä. Ihan, kun jatkettaisiin juttua eilisestä. Mulla on käynyt aikamoinen tuuri, kun mulla on muutamiakin tosi hyviä ystäviä. Mun mielestä hyvän ystävän kanssa voi olla täysin oma itsensä. Ei tule kiusallista hetkeä, vaikka juttua ei riittäisikään. Nykyään huomaa juttujen loppuvan, kun molemmat kaivaa kännykät esiin.:D Mutta sieltä sitä jutun aiheitta löytyykin lisää.
Mä oon ihan järkyttävä papupata ja tarviin kyllä säännöllisin väliajoin juttuseuraa. Tosi usein juttelen myös Armille ja tietty vauvalle. Joku voi katsoo vähän kieroon, kun lenkillä höpöttelen koiran kanssa. Mutta on Armikin mun ystävä, uskollisin sellainen.<3 Koiraa parempaa kamua ei kyllä ole. Karvakasa on joka kerta yhtä onnellinen, kun tulen kotiin. Aina saa paljon pusuja ja peppu heiluu. Mielestäni osaan silti myös kuunnella. Yks mun kaveri sanoi, että musta pitäisi tulla psykologi, haha. Tykkään auttaa ja neuvoa, koska mulla on aika vankka psykologilla ravaamis kokemus nuoruudesta. Oon opetellut tuntemaan itseni ja käsitellyt paljon asioita viimeisen kuuden, kohta seitsemän vuoden aikana. Nyt oon aika kamu itseni kanssa, joten pystyn myös jelppimään muita. Haaveilin myös siitä psykologin urasta lukiossa, mutta se englanti kaatoi ne haaveet.
Näin tänä viikonloppuna paria kamua kuuden vuoden takaa. Mua tietyllä tapaa jännitti, että miten se oikein mahtaa mennä. Kaikilla on tietysti ihan erilaiset elämäntilanteet, koska silloin oltiin teinejä ja nykyään mukamas aikuisia. Korkeakouluopiskelut, vauvat, autot, äitiyslomat, kakkavaipat, työpaikat jne. Musta oli kuitenkin niin parasta huomata, että tietyllä tapaa mikään ei ollut muuttunut. Ne ihmiset oli täysin samoja. Lähes saman näköisiä. Koko oli vähän muuttunut, ehkä rotevammaksi, mutta anyway! Mulle tuli tosi lämmin ja kotoinen olo. Tosi kiitollinen olo, että nääkään ihmiset ei vaan kadonnut johonkin. Samalla näiden tyyppien kautta sain myös tutustua uusiin, joka sekin on rikkaus. Paljon kivoja ihmisiä ympärillä. Susku tykkää! Saattaa johtua mammahormooneista, kun tunnen tosi usein voimakkaita tunteita juurikin vanhoista hyvistä jutuista. Ehkä se johtuu siitä, kun raskaaksi tullessani luulin, että kaikki katoaa mun ympäriltä. Olipas tyhmä luulo! Vauvoja tulee kuin sieniä sateella ja nykyään yhä useampi kaveri perustaa perheen ja meillä onkin hirveästi yhteistä. Eikä sekään haittaa, vaikka toiset elää villiä biletyselämää. Kyllä silti riittää juttua ja välillä on tosi rentouttavaa jutella jostain ihan muusta kuin nukkumisrutiineista, kakan väristä tai painokäyristä. Mutta ymmärsitte varmaan pointin (ainakin äidit), että vertaistuki on ihan tervettullutta välillä.
Pitäkäähän kamuistanne kiinni kaksin käsin. Tukiverkosto on iso rikkaus.
Mä ainakin aion pitää.
