Minä ainoastaan.

Hei se olen minä.

Täällä kirjoitan, sängyssä peiton alla. Puhelimen valossa. Usein tekstini syntyvät hetken mielijohteesta. Juuri tälläisinä hetkinä, kun tiedän että olisi jo korkea aika nukkua.

Mutta minä olen Laura. Äiti. Vaimo. Sielultani intohimoinen. Tässä raapustan itseäni paljaaksi, alaston oma itseni. 

Blogi on ollut jo teiniajoista oma haaveeni, joitakin blogeja olen jo kirjoittanut. Nyt ensimmäistä kertaa jonkun sivuston kautta. Lily päätyi minun sivustokseni. Näiden muiden kauniiden blogien maailmaan.

Äitinä koen olevani tulinen mutta lempeä, rakastan lapsiani. Yli kaiken. Samalla vauvan ainaiset vaiheet ja taaperoiden uhma saavat minut romahduksen partaalle. ”Niin rakkaat, mutta samalla niin raskaat.” Jokainen äiti varmaan tunnistaa tämän lauseen omakseen. Silloin kun koen olevani energinen rakastan leikkiä lasteni kanssa. Tänään olimme isin kanssa vuoronperään Luigi. Kun Lotta oli Peach ja Kaapo Mario. Matkasimme linnaan läpi piikkipuskien.

Elämäni koen olevan jonkinlaisessa horrostilassa, töitä ja arkea. Mutta samalla halajan jotain lisää. Jotain joka arjessa on vain minun. Olkoot se tämä blogi. Minun uusi Blogini. Kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko, tuntuu ettei aikani riittänyt vauvavuoden kiireissä kirjoittaa, vaikka kuinka olisin tahtonut.

Nyt nuorin täytti vuoden ja toivon että aikani alkaa riittämään. Haluan että se riittää tähän. Siihen mistä tunnen paloa.

Lapseni, Lotta 6/15 syntynyt, Kaapo 4/17 ja nuorin Isla 3/19. Asumme Vantaalla, rivitalossa, Löytyy myös lasteni isä, paras isä. Ei koiraa. Ei kissaa. Ei lemmikkejä.

-Laura