Kenen kirkko? No ei ainakaan mun

Tässä ilmoittautuu yksi vastikään kirkosta eronnut.

Ilmeisesti moni muukin on toiminut näin viime aikoina, Päivi Räsäsen ja seksimessujen innoittamana. ”Maailmassa on virhe.”-blogin uusimmassa postauksessa Virhe vetoaa työpaikkansa puolesta ja listaa syitä ja virkoja, joiden takia kirkkoon kannattaa kuulua. Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että Päivi Räsänen ei ole yhtä kuin kirkko ja yksittäisen kirkon jäsenen sanomisten vuoksi ei kirkosta kannata erota, olkoonkin hän mediassa hyvin esillä oleva kirkon jäsen. Räsänen ei siis mitenkään vaikuttanut päätökseeni erota. Minun syyni oli hyvin yksinkertainen; en ole uskossani kristitty. Ja siksi mielestäni minun paikkani ei ole kristillisessä seurakunnassa.

Olen kuitenkin paljon pohtinut kirkkoa yhteiskunnassa ja Virheen postaus toi vanhat, aika-ajoin mieleeni palaavat ajatukset pintaan, ja päätin lopulta pukea ne kirjalliseen muotoon tänne.

Kaikki Virheen listassa olevat kirkon työt ovat toki tärkeitä ja toisaalta toivon, että kaikki niiden työntekijät pystyisi pitämään työnsä. Olen vain kallistunut siihen suuntaan, että nuo työt eivät välttämättä pitäisi olla kirkon hommia. Olen ateismiin taipuva agnostikko, ja minusta tuntuu väärältä, että tukeakseni näitä töitä minun pitäisi julistautua kristityksi. Oikeastaan yllä mainittu postaus vain vahvistaa sitä käsitystäni, että nykyään yhteiskuntamme on selvästi liian riippuvainen kirkosta. Olisi parempi, jos valtion ja kirkon ero oikeasti toteutuisi, ja uskonnonvapaus toteutuisi ihan käytännössä. Mielestäni on väärin, että meidän muka-uskovien pitäisi kuulua kirkkoon, että kaikille (uskosta riippumatta) tärkeä työ pystytään tehdä. Se tarkoittaa, että joko meidän täytyisi kääntyä uskoon tai muuten kirkon merkitys uskontona uskoville romuttuu. Mutta kun kansa tarvitsee kirkkoa, joka tarvitsee jäseniä maksamaan kirkollisveroa tehdäkseen tuota työtä. Siis miksi juuri kirkkoa? Eikö vaikka valtio voisi hoitaa noita asioita? Eikö kristinuskon ollut tarkoitus olla uskontokunta? Eli instituutio, joka tukee ihmisiä, jotka ajattelevat, että sen tarjoama aatteellis-käsitteellinen selitys maailmasta on tosi. Olen itse mieltänyt, että sen lähimmäisen rakkauteen uskomisen lisäksi se usko Jeesukseen ja sen Isään on aika tärkeä kriteeri sille, onko kristitty. Jos kirkon tarjoama palvelu olisi jonkinlaista järjestötoimintaa ilman uskonnollista aspektia, niin kuuluisin varmaankin siihen ja maksaisinkin mielelläni veroa noista palveluista.

Ja uskontonakin Suomen evankelis-luterilainen kirkko on mielestäni outo ja moniymmärteinen. Ongelmanani taitaa taas olla se, että koen liian huonosti määritellyn asian luotaan pois työntävänä. Vaikka uskoisinkin jonkinlaiseen jumalaan, niin haluaisin ensin ymmärtää, että mistä kristinuskossa tarkalleen on kyse, ennen kuin voisin edes alkaa miettiä haluanko kuulua siihen. 

Olenko ymmärtänyt nyt jotain väärin; eikö kirkon pitäisi pohjautua raamatun sanaan, (tai ainakin Uuden Testamentin evankeliumiin)? Ja eivätkö näiden Räsästen et Co homo ja naispappeus kielteisyys juurikin ole perusteltu joillakin raamatun kohdilla? Joten en halua kieltää heitä uskomasta mihin uskovat, pitäköön kirkkonsa sellaisena kuin haluavat. Tuntuu jotenkin väärältä (varsinkin agnostikkona) vängätä tai opettaa heille, että miten sitä raamattua pitäisi lukea. Ymmärrän kyllä, että raamattua ilmeisesti voi lukea hyvin eri tavoin, painottaen eri kohtia, jotka saattavat olla ristiriitaisiakin keskenään. Ja ilmeisesti useimmat kristitytkin myöntävät, että koska se on ihmisten kirjoittama kirja, niin sitä on saattanut värittää aikansa ilmapiiri ja siinä saattaa olla virheitä. Mutta toisaalta, jos sitä voi lukea niin, että valitsee ne asiat mitkä itseltä tuntuu oikealta, niin miksi se kirja ylipäänsä pitää ottaa huomioon? Jos joku väittää, että ”se kirja ei kerro Jumalan sanaa tossa” ja toinen sanoo, että ”kylläpäs kertoo” niin mitä pointtia on lukea koko kirjaa, jos loppupeleissä se kirjan teksti voidaan kumota enemmistön päätöksellä? Eikö pelkkä intuitio sitten riittäisi? Kirkko olisi instituutiona minulle selkeämpi, jos kirkko toimisi johdonmukaisesti sen opuksen mukaan, ja antaisi yksittäisten jäsenten itse päättää mistä he haluavat uskossaan poiketa siitä. Vaikka kirkko myöntäisikin, että raamattu saattaa sisältää jotain vääriäkin juttuja, niin miksi sen täytyy ottaa kantaa siihen missä kohdissa se on harhassa?

Ja toisaalta niille, joille se raamattu ei tosiaan ole ”se” juttu, mutta uskovat jonkinlaiseen Jumalaan ja lähimmäisen rakkauteen, voitaisiin rakentaa vaikka uusi kirkko. En tosin oikeastaan ymmärrä täysin mihin moinen epämääräinen joukko edes tarvitsisi omaa instituutiota. Mutta toisiaan paha näin agnostikkona on ottaa kantaa tarvitsevatko he, kun itselle ihan vain hyvin toimiva valtio ja lait riittäisi. Itsestäni jokatapauksessa tuntuu jotenkin… epäkunnioittavalta itse asiassa ryövätä noilta ”raamattu-ihmisiltä” niiden kirkon merkitys ja uudistaa/määritellä sen arvot.

Hyvin anekdoottisena vertauksena; kuvitellaan, että kadulta löytyy lappu, jossa pinkki yksisarvinen sanoo: ”tie maailman rauhaan saavutetaan, jos ihmiset syövät joka päivä lasagnea ja peseytyvät kolmesti päivässä, lukuun ottamatta ruskeahiuksisia, joiden ei kuulu peseytyä koskaan” ja tämän lapun perusteella perustettaisiin uskonnollinen yhdyskunta. Kuvitellaan, että itse uskoisin kaikkeen lapussa esitettyyn, mutta en siihen, että ruskeahiuksiset eivät koskaan saisi peseytyä. Uskoisin vaikka, että se on vain lisätty vitsinä muuten vakavaan lappuun. Mielestäni kuitenkin muilla yhdyskuntaan kuuluvilla pitäisi olla oikeus uskoa lappuun kokonaisuudessa. Toivoisin, että saisin ruskeahiuksisena pysyä kuitenkin yhdyskunnassa, vaikka peseytyisinkin. Yhdyskunta voisi vaikka myöntää, että on mahdollisuus, että olen oikeassa, mutta myös mahdollista etten ole. Mutta en ymmärrä miksi ja millä oikeudella koko yhdyskunnan pitäisi siunata peseytymiseni, jos yhdyskuntaan kuuluvilla on oikeus uskoa lappuun kokonaisuudessa. Ja jos he kokisivat, että brunetin peseytyminen on kynnyskysymyksenä yhdyskuntaan liittymisessä, niin voisin tarvittaessa perustaa vaikka uuden, jossa tuo peseytyminen julistetaan vitsiksi. Yhteiskunnan ja lain rakentamiseen ei mielestäni kuitenkin pitäisi vaikuttaa mitenkään nämä tekstit. Kenen tahansa pitäisi saada uskoa minkälaiseen tahansa yksisarviseen, tai olla uskomatta ja valita itse peseytyykö vai ei.

Nämä joukkoerot kirkosta saattaavat olla mielestäni aiheettomia, jos ne tehdään raivon vallassa jonkinlaisena kostona Päivi Räsäsille. Mutta toisaalta, jos asiaa on harkittu ja tultu tulokseen, että kirkon ja raamatun sana ei ole se, mitä tunnustaa, niin mielestäni on ihan aiheellista sanoa kiitos ja hyvästi.