”Kyllä sä sitten ymmärrät kun sulla on lapsia itellä”

Tuossa otsikkoni lauseessa on niin monta turhaa oletusta, että siitä voisi repiä monta eri aihetta. (Minulle ei esimerkiksi niitä lapsia välttämättä ole tulossa.) Aiheeni nyt kuitenkin tässä kirjoituksessa on se, että jotkut vanhemmat näyttävät uskovan, ettei lapseton tiedä lapsista mitään. Sanon jo näin alussa, että mielestäni tuo väite on potaskaa.

Työskentelen lasten parissa ja olen huomannut välillä (onneksi tosin aika harvoin noin face-to-face), että minun lapsettomuutteni takia minua pidetään hiukkasen epäpätevämpänä kuin lapsellisia lastenhoitajia. Lisäksi olen törmännyt useissa blogeissa ja niiden kommenttipalstoilla, että lapsettomien antamat neuvot tai mielipiteet lasten kasvatukseen liittyen saavat vähättelevämmän vastaanoton.

Onko mielestäni lapsettomalla lastenhoitajalla tai muuten lasten kanssa paljon oleskelevalla samat kokemukset kuin hänen huoltajallaan, tai näkevätkö he lapset samasta perspektiivistä? Ei tietenkään! Vanhemmathan ovat ensisijaisessa vastuussa lapsistaan 24/7, kun taas muilla ihmisillä ei heistä ole mitään vastuuta tai heidän vastuu on vain väliaikaista. Tiedostan, että on tyystin eri asia olla vastuussa lapsesta toisen puolesta työkseen ja mennä sitten kotiin, jossa ei tarvitse olla vastuussa itsensä lisäksi kenestäkään muusta, kun ottaa lapsen tarpeet huomioon jatkuvasti elämässä. Lisäksi huoltajan suhde lapsiinsa on (tai ainakin mielestäni pitäisi olla) läheisempi kuin tuntemattomilla tai puolitutuilla, jolloin lapset käyttäytyvätkin eri tavoi heitä kohtaan. Toisaalta haluaisin, että vanhemmat tiedostaisivat, että pidempi aikaisessa, usein toistuvassa hoitosuhteessa suhde lapsen kanssa ei myöskään ole verrannollinen suhteeseen lapsen ja tuntemattoman kanssa. Kyllä sen lapsen pitäisi voida kiukutella myös vakinaisen hoitajan kanssa. Ja tiedän, että monesti on helpompi huudella ulkopuolisena miten pitäisi johonkin ongelmaan puutua, kun siihen ei tarvitse olla puuttumassa joka päivä. Mutta toisaalta joskus on käynyt niin, että lopultakin asiaan puuttuminen lapsettoman ehdottamalla tavalla onkin ollut helpompaa kun aluksi on näyttänyt, ja lisäksi ongelma on ratkennut.

Kyllä, lapset ovat kaikki omia persooniaan, joilla on omat tempperamentit ja rektiot eri asioihin. Joten tietenkin henkilöt, jotka viettävät läheisimmin ja enemmän aikaa yksittäisen lapsen kanssa (eli useimmin vanhemmat) tuntevat hänet yleensä paremmin kuin muut ihmiset. Mutta, lapsilla (ja ihmisillä yleensäkin) ovat yleensä ainakin jossakin määrin joitakin yhteneväisiä toimintatapoja. Jos mitään yleistyksiä ei voitaisi ihmisistä tehdä, niin voitaisiin psykologiakin tieteenalana unohtaa kokonaan! Ja usein hoitajilla saattaakin siis olla kokemuksia erilaisista lapsista enemmän kuin vanhemmilla. Joskus lapsettomilla saattaa olla erilaista, objektiivisempaa näkökulmaa ja tietoa lapsista. He pystyvät ehkä joskus tarkastemaan tilannetta helpommin etäältä. Vanhempia saattaa joskus rajoittaa se, että heillä on niin paljon ennakkokäsityksiä lapsestaan, eivätkä ehkä pysty ottamaan huomioon uutta näkökulmaa.

Jos siis lupaan ottaa huomioon, että ehdottomani kikka/neuvo ei välttämättä toimi juuri kyseiseen lapseen, niin voisiko hänen vanhempansa edes harkita, että se saattaa toimia kyseiseen lapseen. Antaa sille keinolle edes mahdollisuus. Minulla nimittäin saattaisi olla toisenlainen, mutta validi perspektiivi ja/tai kokemusta, jonka perusteella ehdotan kyseistä kikkaa/neuvoa hänelle.