Mikä on mies?

Hommasin viime kesän aikana itselleni päähän pinttymän miesten kohtaamasta seksismistä ja roolista yhteiskunnassa. Aihe on sinäänsä outo minulle, koska en kuulu tähän ryhmään, enkä ole kohdannut mitään dramaattista maailmankuvaani mullistavaa tapahtumaa, joka olisi avannut silmäni tähän aiheeseen. Muutama pieni asia, jotka tapahtuivat samoihin aikoihin saivat minun kuitenkin huomaamaan, että miehet kohtaavat seksismiä jatkuvasti. Usein se on niin hienovaraista, ettei siihen kiinnitä edes huomiota. Mutta juuri siksi nämä asenteet ja oletukset miehistä ovat niin helposti pystyneet juurtumaan meihin kaikkiin.

Miehet ovat fyysisesti vahvoja. Miehet ovat henkisesti vahvoja. He ovat rationaalisia, eivät turhaan tunteile ja pysyvät rauhallisina. Miehet ovat toiminnallisia. He ovat petoja, joilla jyrää alkukantaiset vietit ja vaistot. Miehet ovat kilpailuhenkisiä.

En väitä, etteikö näissä väitteissä saata olla perää. Ehkä miehissä on noin keskimäärin enemmän maskuliinisia piirteitä kuin naisissa. Miesten ja naisten eroistahan on tehty paljon tutkimuksiakin, jotka osoittavat, että miehet ja naiset eroavat käyttäytymisen ja aivojen osalta. Mutta kyseenalaistaisin kuitenkin sen, että onko nuo erot synnynnäisiä vai kulttuurin muovaavia. Vähintään väitän, että poikkeuksia ja variaatioita on niin paljon, että yleistykset voivat olla vahingollisia.

Minusta on todella positiivista, että naiskuvasta käydään nykyään diskurssia. Että feministit ovat avanneet keskustelun sille, mitä naiset ovat, mitä he eivät ole, mitä he saavat olla ja mitä heidän ei tarvitse olla. Mutta valitettavasti mieskuvasta ei käydä samanlaista keskustelua ainakaan yhtä paljon. Miesten asemaa yhteiskunnassa pidetään usein jokseenkin ideaalina. Feministit syyttävät yhteiskuntaa patriarkaatista, joka koetaan tarkoittavan sitä, että miehet ovat etuoikeutettuja ja hallitsevammassa asemassa naisiin nähden. Itse näen tuollaisen aika syyllistävänä ja miesten ongelmia vähättelevänä. Sukupuoliroolit ovat mielestäni monimutkaisempia ja pikemminkin ongelmallisia ja rajoittavia molemmille sukupuolille. Siksi mielestäni yhteiskunnamme mieskuvaan tulisi kiinnittää huomiota aivan yhtä paljon kun naiskuvaan.

Ensinnäkin koska mielestäni on epäreilua, että miesten on käytävä armeija, vaikka naisten ei, että miehiä pilkataan, jos heillä on ”tyttömäisiä” piirteitä, että heitä vähätellään vanhempina ja että heihin on asetettu niin paljon tiettyjä odotuksia. Mutta myös siksi, että nähdäkseni tämänlaisen diskurssin puutuminen jarruttaa myös osaltaan naisten aseman paranemista. Esimerkiksi jos miesten koetaan olevan epäkelvompia vanhempia, niin naisten on otettava ensisijainen vastuu lapsista ja siksi heitä rokotetaan työmarkkinoilla (potenttiaalisesta) äitiydestä. Raiskauskulttuurissakin ongelmana ei mielestäni ole niinkään se, ettei ymmärretä mitä naiset tahtovat tai eivät tahdo, vaan enemmänkin se, ettei ymmärretä, että mies pystyy kontroloimaan itseään, ja on vastuussa tekemästään. Toisin sanoen näkökulma on mielestäni ollut liian yksipuolista ja diskurssissa on tuotu korostetun paljon pelkästään naisten puolta asioihin. 

Siksi olenkin nyt alkanut keskittymään siihen, miten miehistä ja miehille puhutaan, ja pohtimaan niiden syitä ja seurauksia. Kyseenalaistin jo aiemmassa postauksessani uskomusta miesten hyperseksuaalisuudesta. Luultavasti nämä aiheet tulevat näkymään myös tulevaisuudessa blogissani.