Bangkok

130922_4.jpg

130922_2.jpg

130922_5.jpg

130922_1.jpg

 

Bangkok on ravintola. Sen kaduilla kuoritaan, pilkotaan, murskataan, sekoitetaan, grillataan ja paistetaan varhaisesta aamusta yön pikkutunneille. Ei ole korttelia ilman ruokakärryä.

Kärryt pysyvät valitussa paikassa päivästä, vuodesta ja jopa sukupolvesta toiseen, vaikka niitä voisi helposti lykätä ympäri kaupunkia. Joskus kojuja ympäröivät muovituolit ja -pöydät, joiden päältä löytyy poikkeuksetta neljää maustetta: kuivattuja chilihiutaleita, tuoretta chilisilppua, kalakastiketta ja sokeria. Paikalliset käyttävät kutakin kaksi lusikallista annosta kohti, me ripottelemme hieman makua antamaan.

Kukin myyjä on erikoistunut yhteen ja tiettyyn ruokalajiin. Emme koskaan tiedä tarkalleen, mitä suuhumme pistämme, mutta ainakin kalanuudelikeitto, uppopaistetut riisi-pinaattineliöt sekä tulinen papaijasalaatti koukuttavat. Seesaminsiemendonitsit, kondensoidusta maidosta valmistettu jääkahvi sekä palastellut ananakset maistuvat kerta toisensa jälkeen.

Kun olemme kaapineet kippomme tyhjiksi, tarjoilija pyyhkii pöytämme ja kertoo laskun saldon. Se yllättää aina pienuudellaan. Yritämme olla näkemättä, miten tiskuri tiskaa astiamme katukivetyksen reunalla pienessä muovivadissa.

 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran 9.2.2013.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *