Chennai

 

Tuhkan värinen puhveli työntyy ohitseni, käppyrät sarvet korkeuksissa ja hengitys puhisevana, turkoosista maalista rapistunut kärry vaappuu kankaisten säkkien painosta.

Viereisen kyytiin mahtuu vielä lisää. Heiveröinen, tummaakin tummempi mies heilauttaa lastin selästään ja yrittää oikaista kumaran selkänsä. Hänen jalkansa ovat paljaat, päällä ainoastaan vaaleansininen lannevaate.

Tie on muuttunut mutavelliksi, lanta haisee. Polkupyöräriksha ei mahdu kärryjen ohitse, minullakin on vaikeuksia. Ihmisiä on tolkuttomasti, kaikki minua lyhyempiä, naisia ei lainkaan.

Kauppojen ovet ovat auki, kaikilla näytillä samoja linssejä ja papuja, keltaisia, vihreitä, punaisia ja mustia. Jossain soi musiikki, uliseva tuttu. Keskipäivällä kaduilla ei ole varjoista puolta, niskaa polttaa.

Risteyksessä myydään kookospähkinöitä, meille sellaiset halkaistaan turistihintaan. Penkillä pääsee itku. Intiasta varoitetaan, minä en uskonut.

 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran 9.2.2013.