Mumbai

 

Junamatka hotelliltamme kaupungin eteläiseen kärkeen kestää tunnin. Seisomme kärsivällisesti aseman lippujonossa ja valumme ihmisvirran mukana laiturille odottamaan. Kuvittelen nousevani tavalliseen vaunuun, mutta junan saapuessa huomaan, että olisi pöhköä valita joku muu kuin naisten osasto.

Naisten vaunussa on lähes tyhjää. Ovettomista oviaukoista puhaltava ilmavirta liehuttaa naisten huiveja, helmoja ja lahkeita. Ympärilläni on tilaa metritolkulla eikä kukaan tuijota.

Paluumatkalla osumme iltapäiväruuhkaan ja minä vahingossa naisten ykkösluokkaan. Työmatkatyöskentelijät tasapainoilevat läppäreineen ja älypuhelimineen täyteen tungetussa vaunussa. Hätäännyn kun huomaan, miten mahdotonta taitaa olla tunkeutua vaunun perimmäisestä nurkasta oviaukolle ennen omaa pysäkkiäni.

Turhaan. Heti kun nousen ylös, nainen kerrallaan tekee minulle tilaa. Yksi osoittaa, mistä reunasta kannattaa poistua. Oranssiin pukeutunut tyttö varmistaa vielä, että olen jäämässä pois oikealla asemalla.

Minä olen kiitollinen.