Ulaanbaatar

 

Ulaanbaatarissa ilma maistuu pakokaasulta ja pakkanen jää kurkkuun kiinni. Mittari näyttää 38 astetta miinuksen puolella. Katuja peittää kymmenen sentin paksuinen ruskea jääkerros, eikä suolaa tai hiekkaa käytetä, viemärikaivojen kansista puhumattakaan. Autot ja jalankulkijat eivät välitä toisistaan, torvia soitetaan kilpaa. Kauppojen ja ravintoloiden kyltit ovat kuin suoraan 70-luvun Amerikasta ja niillä on nimiä kuten Kansas BBQ tai PC Superstore.

Sitten aurinko nousee ja sumun takaa paljastuu, että Ulaanbaataria ympäröivät korkeat vuoret. Aurinko nousee niin korkealle, että suomalainen luulee maaliskuun saapuneen ja kaivaa aurinkolasit esiin. Vilkkaalla pääkadulla vaeltavat pillifarkkuihin ja Uggseihin pukeutuneet teinit sekä perinteisiä violetteja ja turkooseja silkkitakkeja käyttävät vanhukset. Aina välillä joku tervehtii turistia. Karttaa ei voi jäädä tutkimaan kadunkulmaan pitkäksi aikaa ennen kuin joku tarjoaa apuaan.

Amerikkalaisravintoloiden väliin on puristautunut yksinkertaisia kuppiloita, joiden ruokalistat ovat kuvallisia ja asiakkaat paikallisia. Kuumissa maitojuomissa maistuvat voi ja suola. Höyryävien lihapatojen päälle on silputtu runsaasti valkosipulin vartta.

Huoltoasemien tankkauskaapit on puettu toppavaatteisiin ja kadun varren pankkiautomaattia suojaa paksu ovi, jotta näppäimet eivät jäädy. Jurtat tupruttavat savua, jonka tuoksu jää kiinni villapipoon ja kaulahuiviin. Buddhalaismunkit eivät peitä oransseja kaapujaan talvivaatteilla.

 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran 19.1.2013.