Ponit ovat virheettömiä

Kun huomasin ensimmäisen kirjoitusvirheen palstallani, vedin hirveät kilarit. Kirjoitin motoilusta. (Motoilu voisi olla sana metsäkoneyrittäjän tyttären palstalla, mutta minä en puhunut motosta.) Olin aivan järjiltäni. Enhän minä tee virheitä.

Aaai en tee virheitä? No juu teen kyllä. Mutta vihaan ja pelkään virheiden tekemistä. Täten kaikkea tekemistäni varjostaa loputon arpominen. Saatan kirjoittaessanikin miettiä tuntitolkulla jotakin yhtä lausetta ja sen täydellistä rakennetta. Ymmärrän, että se on melko järjetöntä, ja pyrinkin pääsemään tästä tavasta irti. Yritän siis tietoisesti kirjoittaa juttuja nopeammin, miettimättä liikaa. Usein olen sitten pettynyt. Ompa juttuni huono, en miettinyt loppuun asti. Pian tajuan kuitenkin, että vika on ihan omassa päässäni. Tehdyt jutut on tehty, pian ne unohtuvat. Unohdan ne itse, ja ennen kaikkea ne unohtuvat lukijoilta. Internet on taas täynnä uutta, mielenkiintoisempaa materiaalia. 

Jotta tässäkin jutussa olisi jotakin mielenkiintoista, kas tässä, nahkaponi.

Tietenkin jonkinlaista laaduntarkkailua tulee suorittaa. Ja siinä te lukijatkin voitte auttaa. Antamalla tietenkin palautetta ja kommentteja. Tarvitsen sivelyjä. Negatiivinenkin palaute on ihan tervetullutta. (Anonyymi kommentointi tarjoaa teille tähän suuria mahdollisuuksia, jos ette muuten tohdi.) Helpoin tapa antaa palautetta on tykätä mielenkiintoisista jutuista. Sehän onkin jo tuttua facebookista. Peukuttaminen Lilyssä tapahtuu sydämettämällä. Jokaisen jutun päällä on pieni sydämen kuva, jota painamalla ilmaiset tykkääväsi kyseisestä jutusta.

Minulla on ollut lähes palstan ensimmäisestä päivästä alkaen työn alla syvällisempi teksti aiheesta Muuri. Lueskelen, korjailen ja täydentelen sitä hiljalleen, ja sitten jossain vaiheessa, kun on sen aika, julkaisen. Jotkut jutut on paras miettiä loppuun asti.