Ikkunalaudalla

Yksi ihanimpia asioita asunnossamme on leveät ikkunalaudat. Niille on helppo tehdä erilaisia asetelmia silloin, kun on jälleen kerran kyllästynyt sisustukseen. Teen usein hullunkurisiakin sisustuskokeiluja. Kun kokeilee jotakin eriskummallista, joka pian jo ärsyttää, voikin taas tehdä muutoksia.

Joskus ratkaisut kuitenkin tuntuvat heti hyviltä ja kotoisilta. Harper’s Bazaarit ovat pysyneet paikallaan ikkunalaudalla jo pitkään.

lehdetlaudalla2.jpg

Mitäs sanotte, kiinnostaisiko teitä silloin tällöin nähdä Muurissa sisustusjuttuja? Juuri nyt olisi ajankohtaista esitellä esimerkiksi uutta sohvapöytäämme. Tietenkin esittelen myös vanhoja kalusteita, koska niitä ei ole vielä Muurissa nähty.

Koti Sisustus