Luin, näin, voitin

Saku Tuomisen Hyvä elämä – lyhyt oppimäärä on nyt luettu. Kun tähän lopulta ehdin kunnolla tarttumaan, luin sen lopulta reilussa tunnissa. Kirja on siis mahtavan lyhyt ja ytimekäs. Sain silti paljon mietittävää ja merkitsin itselleni 16 eri kirjan kohtaa, joihin koin tarvetta palata myöhemminkin. 

Kirjan sisällön lisäksi tämän kirjan lukeminen antoi minulle tärkeän oivalluksen lukemisesta ylipäänsä. Nimittäin sen, että ei lukeminen oo niin vaikeeta. Minulla on ollut hieman pessimistinen suhde omaan lukemiseeni viime vuosina. ”Kirjat jää aina kesken. Turha edes aloittaa.” Mutta taidanpa tietää, mistä se on johtunut. Kuten monessa muussakin asiassa, rima on niin pirun korkealla. Viimeksi kun kuvittelin lukevani kirjan, ostin tämän:

Kaveri oli kehunut, että Siilin eleganssi on tosi hyvä kirja, joten mitä teen? ”Minäkin luen sen…ranskaksi! Because I can.”

…hmm. Kysyn itseltäni:

Jos olet viime vuosina lukenut vain vähän, kannattaako aloittaa kirjasta, joka on a) reilut 400 sivua ranskaksi, vai b) vajaat 100 sivua suomeksi?

Empiirisen tutkimukseni mukaan voin nyt kertoa, että vaihtoehto a jäi kesken, mutta vaihtoehdon b luin reilussa tunnissa. Ihan vaan vinkkinä teille kaikille lukijoillekin hei!!

Voi apua. Ilmankos innostunkin self help -kirjallisuudesta.