Monsters of Pop 2013

Ilmoitustauluelämyksen jälkeen myös seuraavat kaksi päivää jatkuivat rokkielämän sykkeessä. Perjantaina ja lauantaina olin Telakalle ja Klubille sijoittuvilla Monsters of Pop -festivaaleilla, mikä on Tampereen vuosittaisesta tarjonnasta ehkä lempitapahtumani. Festaritunnelmia kuvasi We Are Home:n Jukka Salminen (joka tunnetaan myös Jukka Ässänä), kas näin:

//www.youtube.com/embed/rC72IqeLKEs” width=”640″>

Aiempina vuosina olen yleensä ostanut kaikenkattavan MOP-festaripassin, ja katsonut kaikki keikat alusta loppuun (kyllä, mörköpop on siitä ihastuttava festivaali, ettei päällekkäisiä keikkoja ole, vaan voit todellakin katsoa kaiken alusta loppuun!) Tänä vuonna tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei artistikattaus ollutkaan ihan niin osuva omaan makuuni, ja lisäksi työn ja koulun sovittaminen rokkielämään ei tällä kertaa käynyt aivan niin sujuvasti. Ostin siis liput vain murto-osalle keikoista, mutta siitäkin huolimatta oli MOPpini jälleen erittäin ikimuistoinen. Näin siellä mm. tällaista musaa:

Kiitos MOP 2013!

Suhteet Oma elämä Musiikki