Muurin muotiviikot – Dear Fashion

Törmään yhä useammin eri medioissa vastuullisen kuluttamisen teemaan, ja varsinkin muodin saralla asia tuntuu puhuttavan monia. Aihe kuuluu väistämättä myös Muurarin näköisille muotiviikoille.

Yksi parhaista kotimaisista blogeista, jossa rakkaus muotiin yhdistyy vastuullisuuteen, on ehdottomasti Aamukahvilla. Sieltä sain alun perin tietää myös päivän puheenaiheesta, Emmi Ojalan toteuttamasta Dear Fashion Journalista. Aamukahvilla kertoo täällä varsin kattavasti julkaisusta. Aionkin nyt laiskotella ja lainata  kuvauksen suoraan Henriikalta:

”Omakustanne lehti, Dear Fashion Journal, käsittelee muotia kuluttamiskierteen ulkopuolella keskittyen siihen, kuinka muoti ilmentyy elämissämme muutoinkin kuin uusimpien ja trendikkäimpien tuotteiden muodossa. Lehden konsepti pohjautuu Free Fashion Challenge-nimiselle projektille, joka haastaa muoti-intoilijat lopettamaan vaatteiden ostamisen vuodeksi.

Projektin tarkoituksena on tutkia, kuinka riippuvainen muodin määritelmä on kuluttamisesta, sekä tutustuttaa osallistuja omaan vaatekaappiinsa (ja sen puutteisiin) oppiakseen tuntemaan tyylinsä ja omat tarpeensa. Emmi osallistui projektiin itsekin, ja oltuaan vuoden ostamatta mitään, hän päätti koota julkaisun, joka pohjautuu sekä omiin että muiden osallistuneiden kokemuksiin ja suurimpiin ahaa-elämyksiin.” (lähde: Aamukahvilla)

Välittömästi tuon postauksen luettuani siirryinkin Emmin sivuille ja tilasin Dear Fashion Journalin kotiin siltä istumalta. Ja tässä se nyt on:

dearfashion.jpg

Heti etukannen sisäpuolella on ytimekäs ajatus, joka voisi olla omanikin:

dearfashion2.jpg

Dear Fashion Journal sisältää mm. vaatteiden tuunausvinkkejä, parsimisohjeita, artikkelin persoonallisesta tyylistä sekä kertoo seitsemän yleisintä syytä virheostoksiin, joita kaapeissamme lymyilee. En myöskään yllättynyt yhtään lukiessani lehdestä, että 80 % ajasta käytämme vain noin 20 % vaatteistamme. Seems about right to me. Vaatteita on paljon, käyttiksiä vähän.

Nyt onkin aika vihdoin tosissaan puhua siitä vihjailemastani shoppailulakosta. Dear Fashionin taustalla oleva Free Fashion Challenge on käytännössä siis vuoden vaateostoslakko, ja se kuulostaa varsin tyhjentävältä tavalta päästä mahdollisimman lähelle sellaista ideaalitilannetta, jossa omassa vaatekaapissa olisi vain käyttistä, ja oman tyylin kulmakivet olisivat hallussa. Ihan hyvä syy siis harkita ostospaastoa. Olisihan se kiva tietää, miksi kaappi pursuilee vaatteita, mutta mitään päällepantavaa ei kuitenkaan löydy, vaikka säännöllisesti ostaa uusiakin vaatteita.

Mutta minun on todella vaikea orientoitua lakon aloittamiseen. Free Fashion Challenge on ilmeisesti totaalikieltäytyminen, eli edes ehjiä sukkahousuja ei saisi ostaa. Vuoteen. Tällaisesta tulee vähän mieleen toistuvasti vaihtuvat trendidieetit, joissa ollaan milloin absoluuttisen rasvattomia ja milloin absoluuttisen hiilihydraatittomia, vaikka todellisuudessa terveellinen ruokavalio (myös painonpudottajalla) perustuu siihen kuuluisaan kultaiseen keskitiehen, kohtuuseen kaikessa. Tammikuussakin ollaan absoluuttisen tipattomia, koska kohtuukäyttö ei ilmeisesti ole vaihtoehto?! Mutta mitäpä jos opettelisi kiltisti (ja kärsivällisesti) siihen kohtuuteen?

En yhtään väheksy Free Fashion Challengea, päinvastoin. En vain näe itselläni syytä lopettaa ostamista kokonaan, varsinkaan vuodeksi kerrallaan. Ostan jo nyt mielestäni suhteellisen järkevästi, ja pääasiassa käytettyjä vaatteita. Mitään valtavaa shoppailuongelmaa minulla ei ole. (Ystävät hyvät, korjatkaa, jos olen väärässä!) En ole koskaan innostunut karkkilakoista, tipattomasta tammikuusta tai vastaavista. Totaalinen kieltäytyminen uusista vaatteistakaan ei kertakaikkiaan houkuttele.

Vai olenko vain liian heikko luonne? Eikö minusta vain ole siihen?

Jään miettimään tätä vielä. Sillä välin otan opikseni muiden kokemuksista, ja pidän mielessäni Dear Fashion Journalin kullanarvoiset vaateopit: inspiroidu, tuunaa, hoivaa, huolla. Tunnista tarpeet ja kestävyys.

Kaverit voivat tulla tutustumaan Dear Fashion Journaliin mun sohvalle iltateen äärelle, muut voivat näppärästi selailla sitä vaikka tästä:

 

Muoti Suosittelen Vastuullisuus Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.