Viikon tanssivideo – We Got The Power

Ihana Loreen! Loreen on yksi tyyli-idoleistani. Kato ny sitä. Niin viilee! Haluun kans tollasen höyhenpuvun! Sama otsatukka minulla on ollutkin, ehkä se palaa syksyllä naamalleni?

loreenonstage.jpg

Loreenin kuva Euroviisuista, jossa We Got The Power esitettiin livenä, lainattu täältä.

Ai mutta tämähän on viikon tanssivideo, eikä viikon tyyli-idoli! Valitsin tämän viikon videon, koska se sai minut taas pohtimaan, voiko tätä julkaista tanssivideosarjassa. Ja sitten päätin valita sen juuri siksi. Videolla ei näy pitkää selkeää askelkoreografiaa, sellaista jota Dawn Richardin ja Beyoncén videoilla nähtiin, mutta juuri siihen haluaisinkin kiinnittää huomionne. Pienet huojumiset ja pikkusormen liikkeet on nimenomaan huolella mietitty koreografin kanssa. Mitä vähemmän liikettä, sitä tarkemmin mietittyä se on, väittäisin. Tuskin ohjaaja pyysi Loreenia kameran eteen ja käski, että ”nyt huojut siinä vaan nätisti”.

Biisikin on kova. Tuore, vaikka kertookin rakkaudesta, eli siitä mistä lähes kaikki popmusiikki kertoo. 

Koska videoiden upotus ei edelleenkään toimi Muurissa, kokeilen uutuutena nyt kuvalinkkiä, eli alla olevaa kuvaa painamalla Loreenin We Got The Power -videoon, mars! 

loreen_wegotthepower.jpg

We Got The Power -videon kuvakaappaus lainattu täältä.

Juttusarjan muut osat:  1. | 2. | 3. | 4. | 5. | 6. | 7.

Muoti Rakkaus Musiikki Trendit

Onnellisuusblogi

Vietimme juuri ihanan, rentouttavan pitkän viikonlopun Pohjanmaalla ja palasimme kotiin eilen illalla. Nupitin aamua varten nopeasti matkajutun luonnoksen, mutten julkaisekaan sitä vielä tänään. Kultaseni nimittäin kurkkasi myös blogiini illalla, ja rupesi ihmettelemään ääneen, että ”mikäs se tämä on, tässä on tällainen suosittelemme-leima…?” MITÄÄÄ? 

onnellisuusplikka.jpg

Hei, Muuri on ollut pystyssä vasta kaksi kuukautta. Oikeastaan se on vielä hieman keskeneräinenkin. Olin siitäkin huolimatta juuri ennen Lilyn uudistusgatea päässyt parina päivänä yli sataan päivittäiseen kävijään palstalla, vain reilussa kuukaudessa. Kohunjälkeisten teknisten ongelmien myötä lukijamääräni kuitenkin puolittuivat, joten toimituksen suositusleima oli nyt enemmän kuin tervetullut. Toivottavasti se tuo uusia lukijoita tai ainakin ne huoltokatkossa menetetyt takaisin.

Olin myös aiemmin painiskellut sen ongelman kanssa, että blogilla pitäisi olla jokin selkeä teemaSays who?? Iloisuuden ilosanoma riittää minulle teeman rajaukseksi, ja niin päätin kategorisoida Muurin Onnellisuusblogiksi. 

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Syvällistä