Sushi-workshop

Meillä oli perjantaina sushi-workshop. Rullasin makeja ensimmäistä kertaa elämässäni. Ensimmäinen rulla tietenkin levähti, mutta toisesta muodostui jo kohtuullisen napakka. Ei kuitenkaan niin kaunis näky, että olisin onnistuneita kuvia niistä saanut. Ruoka oli hyvää, ja sitä oli riittävästi vähän liikaa. Kaikki tietenkin syötiin, ja aamuyöllä heräsin ähkyyni. No regrets.

sushi1.jpg

Sakeakin oli meillä monenlaista. Kuva näyttänee sille, että olisimme nauttineet kolmisen litraa sakea. Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että kuvan pullot olivat tilavuudeltaan pari desiä. Taustalla lymyilevä lohi-nigiri todistanee mittasuhteet. Kaiken kukkuraksi vain puolitoista pulloa saatiin kolmen hengen voimin tuhottua. Japanilainen ruoka 8 – japanilainen juoma 0.

sushi3.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma