Tee-se-itse: Avara luonto
Olen kotoisin maaseudulta, mutta en ihan niin maaseudulta, missä Kultani vanhemmat nykyään asuvat. Vanhan maatilan ympäristössä riittää ihmeteltävää ja varsinkin näin kesällä pihapiiristä löytyy monenlaisia luontokuvauskohteita. Harmillista, ettei minulla ole luontokuvaukseen sopivia välineitä. Makrolinssillä ei lintujen kuvaaminen ole kovin helppoa, mutta minäpä onnistuin siinäkin, sillä olosuhteet olivat erityisen suotuisat.
Ensimmäisen kuvan kohteena saunan katon rajassa ollut linnunpesä, josta ei tosiaan tämän parempaa kuvaa saanut käytettävissä olleilla välineillä. Mutta pihalla pesii paljon lintuja, ja pari muuta pesää oli varsin helposti löydettävissä. Helpoin kuvauskohde oli alla näkyvä räkättirastaan pesä, joka lepäsi puuvajan takaseinällä, vajaan metrin korkeudella maasta.
Vähän syvemmällä metsässä, mutta (hyttysmerestä huolimatta) ihan saavutettavissa sekin, oli puun juurelle maahan pesinyt toinen lintuperhe. Lapsukaiset olivat vastasyntyneitä, yksi muna oli vielä kuoriutumatta. Poikaset vaikuttivat vielä hyvin avuttomilta, ja ekassa kuvassa näkyykin pelkkää vaaleanpunaista mössöä pesän pohjalla. Yksi kuva osui kuitenkin oikeaan hetkeen, sillä alimmasta kuvasta näet mainiosti pikkutipusen ulkomuodon. Aikamoinen alien.