Yllätys, Aina!

Tiistaina paljastinkin jo, että viime viikonloppu oli hyvin erityinen. Olin nimittäin yllätysjuhlissa! Enkä missä tahansa yllätysjuhlissa, vaan ihanan Ainan (nimi vain vähän muutettu) polttareissa. Kaasoarmeija apulaisineen oli tehnyt upeaa työtä, ja lopputulos oli mielettömän hieno.

Polttarit ovat käsittämättömän hienoja tilaisuuksia, ne ovat oikeita ystävyyden ylistysjuhlia! Yhden ihmisen ympärille, hänen kunniakseen, kokoontuu hänen parhaita ystäviään juhlimaan tulevaa suurta elämänmuutosta, avioliittoa. Kaikilla osallistujilla on yhteinen tavoite: morsiamen (tai sulhasen) onni. Eihän silloin voi juhla epäonnistua. Tunteet ovat pinnassa, rakkautta leijuu ilmassa, ja salaisuuksiakin paljastuu!

Aloitimme päivän Valon brunssilla. Ihanan ruuan lomassa käytiin läpi ystävyyden aikajana, johon Aina askarteli polttarivieraita elämänsä varrelle.

aikajana.jpg

Brunssilta siirryttiin runoshow’hun Tulenkantajien kirjakaupalle. Polttarisankarille oli valittu lausuttavaksi runoja elämästä, rakkaudesta sekä kissoista, ja hän lausui ne kyllä uskomattomalla varmuudella. Olisi voinut luulla, että hän oli saanut harjoitella. Hän ei tietenkään ollut harjoitellut, vaan on yksinkertaisesti niin hyvä!

runospektaakkeli.jpg

Runospektaakkelin jälkeen jatkettiin aivan toisenlaiseen tunnelmaan, nimittäin Pole Academyyn tankotanssitunnille! Reilun tunnin treeni oli kokemus jo sinänsä, mutta kirsikkana kakun päälle morsian sai lopuksi tietää, että hän myös esittää koreografiamme sulhaselleen. Olimmekin patistaneet Ainaa treenaamaan tosissaan vedoten siihen, että lopuksi videoidaan. Ja videoitiinhan me! Yleisöbonus vain jätettiin kertomatta. (Valitettavasti en voi esittää videota Muurissa.)

Tankotanssi oli kyllä hieno kokemus myös itselleni. Jännitin hieman etukäteen, mitä oppisimme, olisiko se helppoa, vaikeaa tai noloa, osaisinko mitään, mitä ihmettä niillä korkkareilla tehtäisiin, ja niin edelleen. Alkukankeuden jälkeen tanssi alkoi kuitenkin olla todella hauskaa, ja lopulta se oli erittäin vapauttavaa. En todellakaan näyttänyt peilissä erityisen sensuellilta, mutta yllättävän ihana on se tunne, kun saa kuvitella näyttävänsä tosi hyvälle. (Sama tunne tulee millä tahansa hyvällä tanssitunnilla. Aaah, tunnen näyttäväni ihan Beyoncélle! Ihan varmasti näytänkin!)

skumppaa.jpg

Palattuani todellisuuteen käänsimme nokat kohti Parkanoa ja Villa Juliusta. Huvilan kauniissa miljöössä nautittiin hyvästä ruuasta, parhaasta seurasta, kuohuvasta juomasta, saunan lämmöstä, naurun tulvasta, morsiusleikeistä, sekä erilaisista Top 5 -listoista. Ruoka oli kyllä paljon enemmän kuin hyvää, se oli ihan uskomatonta. Lähdetään siitä, että ensimmäisellä kattauksella tarjolla oli noin tusina vadillista herkullisia sushirullia…

sushi.jpg

Erityiskiitoksen ansaitsevat siis kaikki ruokatiimissä vaikuttaneet! Mahtavista ruuista ja kuohuviinistä huolimatta vatsamme eivät alkaneet pömpöttää, vaan näytimme kaikki yhä Beyoncélta. Valvoimme yömyöhään enemmän ja vähemmän syvällisten keskusteluiden parissa, kunnes yksi kerrallaan naiset alkoivat hiipiä nukkumaan.

Yhtenä illan teemoista oli tosiaan koota erilaisia Top 5 -listoja, joiden aiheet saattoivat olla mitä vain: kuumimmat kundit, Puolan parhaat kaupungit, tai suomen kielen hauskimmat sijamuodot. Näitä listoja kerättiin myös Ainalle muistoksi polttarikansioon. Omalle sivulleni päätyi mm. tämä:

TOP 5 POLTTARIHETKET:

  1. Tankotanssi
  2. Ystävyyden aikajana
  3. Runoshow
  4. Brunssin suklaakakku
  5. Ensimmäisen sushirullan maku suussa

Vähäisten unien ja runsaan aamiaisen jälkeen palailtiin kotiin, väsyneinä mutta onnellisina. Sen verran vielä jaksoi tsempata, että oli pakko ehtiä Designtorille! En tietenkään poistunut sieltä ihan tyhjin käsin, mutta siitä kuulette sitten joku toinen päivä.

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Mieli