Arjen haasteet
Ei mun bloggaaminen ihan käynnistynytkään toivotulla tavalla. Olen elänyt viimeisen kuukauden ilman tietokonetta, ja kirjoittaminen puhelimella tai tabletilla on melko tuskaista sekä kirjoittamista ei yhtään edistä kiukutteleva juuri kävelemään oppinut taapero…
Juuri kun ajattelin, että pojan mahavaivat voisivat alkaa helpottamaan kun maitotuotteita on vältelty ja kävelemäänkin lähdetty, mutta v*tut. Hetken aikaa meni paremmin. Salilla viihdyttiin, nukuttiin öitä, pysyteltiin pois rinnalta ja oltiin iloisia. Viimeiset pari viikkoa kuitenkin on ollut suorastaan mieltä raastavat. Yöllä herätään minkä keritään, ruokaa viskotaan enemmän seinille kuin suuhun, joka kerta kun jätän pojan kuntosalin lapsiparkkiin tulee hirveä itku (yleensä kyllä onneksi ohimenevä), purraan ja kiskotaan tukasta minkä keritään. Sitten ihmetellään miten mä en muka jaksais ja miksi olen itsekin välillä kuin perseeseen ammuttu karhu…
Eikä olo tilaa helpota vuoden vaihteen jälkeen alkanut julkisivuremppa ja sen melu. Onneksi pahin on ohi ja toivon, että tämä pojan käytös on osa jotain kautta tai poskihampaiden puhkeamiseen liittyvä prosessi. Vierastaminen pojalla on myös ollut kohtalaisen kovaa, kun sen kohteeksi joutui oma mummukin. Ohimenevää sekin kuulemma.
Salista on tullut kaiken tämän kodin kaaoksen keskellä kyllä sellainen rentoutumisen pesä, vaikka pyrin kovaa treenaamaan. Välillä tuntuu, että olen huono äiti kun oikein nautin ajasta ilman poikaa… Mutta ei ole kiva olla kokoajan pojan kävelevä purulelu. Ja tuo kyllä puree niin, että se ihan oikeasti sattuu. Tietenkin en nyt ihan kokoaikaa tahtoisi olla poissa ja kotona viihtyy kun poikakin on hyvällä tuulella. Eipähän tule laistettua koulunkäynnistäkään. Mieluummin vain olisin omissa oloissani kuin räyhäisin väsyneen pääni kanssa pojalle, kun eihän raukka edes ymmärrä. Ja vaikka pyrin ilmaisemaan itseäni fiksusti ja asiallisesti pojalle, joskus se munkin pinna loppuu ja saatan vähän huudahtaa. Kovaa on äidin elämä. Pojan isäkään kun ei oikein ymmärrä aina, koska poikahan on hänen seurassaan kuin enkeli.
Kunpa osaisin auttaa mahansa kanssa taistelevaa poikaa, mutta kun en osaa. 🙁