Mihin se katosi? Kootut taapero-kuulumiset.
Meinaan se kiltti, hyvin käyttäytyvä vauva… Okei, eihän poika pahaa tarkoita, mutta kiinnostus ja uteliaisuus kaikkea kohtaan mikä ei hänelle vielä ole ajankohtaista tai mihin muuten vain ei tarvitsisi on vaan niin kova. Pojalla on myös kova tarve kokoajan puuhata ja näpertää kaikkea. Myöskään meidän pojan rakkauden osoitukset eivät ole sieltä lempeimmästä päästä… Pusut annetaan hampailla ja silitys on silkkaa tukistusta. Se asia on hieman kohentunut opettamalla, mutta edelleen äiti on kiva purulelu ja päässä roikkuu liaani. Ja välillä ei meinaa pysyä vaatteetkaan päällä.
Mittariin tulee reilun kuukauden päästä 1,5 vuotta ja tuntuu, ettei syntymästä asti vaivanneet mahaongelmat ole vieläkään helpottaneet. Kakka kyllä yleensä on päivittäin tullut, eikä koostumuksessakaan ole mitään erikoista, mutta silti se tuntuu olevan niin nihkeää. Se tulee ilmi juurikin näillä pakollisilla tarpeilla kokoajan huhtoa jotain, välillä saadaan hirveitä kiukkupuuskia ja tavarat sekä ruuat lentelee pitkin poikin eikä se ruoka oikein maistu. Tai jos maistuu, pitää samalla vetää puolimaratonia kämppää ympäri ja välillä käydä maistamassa lusikallinen. Myös kokoaikainen tarve tehdä tai repiä jotain on varmastikin osaksi juurikin tästä vaivasta. Tuntuu, että se on keino koittaa lievittää kakkaamisen tarvetta. Näin ainakin oletan. Ihmettelen vain miksi se kakkaaminen on pienelle niin tuskaista…
Poika ei saa tällä hetkellä maitotuotteita ollenkaan, koska maha ei niitä vieläkään kestä. Kokeilin noin kuukausi sitten antaa juuston palan, mutta veti mahan samantien kovalle, joten olemme tyytyneet pelkkiin kaurapohjaisiin ratkaisuihin. Onneksi niitäkin on moneen eri lähtöön. Pojan yksi lemppari on Oatlyn naturelli kaurajugurtti, mutta meidän harmiksi sitä en ole löytänyt kuin Tampereen Sokokselta tähän asti. Siksi poikkeammekin välillä ruokaostoksilla siellä salilla siellä suunnilla käydessämme.
Se, että ruokailua rajoittaa tämä yliherkkyys, pitää pojan myös muutenkin tehdä ruokailusta haastavaa. Vaikka nälkä olisi ja ruoka olisi hyvää, lähes joka kerta ensimmäinen lusikallinen on pakko sylkeä. Liian kokkareisten ruokien syöttäminen ei tule kuuloonkaan, koska sehän ei kurkusta alas mene. Meilläpä siis syödään melkeinpä vain lihaperunasosetta tai spagettiruoka.
Myöskään ruokailun ajaksi ei unohdeta näpertämistä tai muuta sähläämistä. Tuolilla on kiva nousta seisomaan ja pöydälle mennä kurkottelemaan mahdolliset lähellä olevat tavarat itselleen. Vielä ennen kuin poika oppi kävelemään, syötiin nätisti itse omassa tuolissa. Oletteko huomanneet asialla olevan vaikutusta jos taapero söisikin oman pöydän ääressä ilman muita tavaroita? Koska tuntuu, että ongelma tuli heti kun siirsin pojan syöttötuolin ruokapöytämme ääreen. Ennen kun syötiin syöttötuolista muunneltavissa olevan pöytämallin ääressä. Tilan puutteen vuoksi tuoli pistettiinkin takaisin pystyyn.
Ja mikäänhän ei pysy paikoillaan. Joka ikinen kaappi mihin vain pääsee pengotaan ja revitään ylösalas, vessanpöntölle kiivetään vain jotta voisi huvikseen käydä vetämässä vessaa, hellan nappulat kääntyvät kuin itekseen sekä kun nälkä iskee miksei mentäisi jääkaapille. Jääkaappimme on hölmö jenkkimallinen pieni kottero, jota olemme kovasti harmitelleet, koska edellinen asukas (yksin asuva mies) keittiötä remontoidessaan ei ole jättänyt mahdollisuutta hommata yhtään isompaa kaappia. Eikä keittiörempalle olisi muuten tarvetta.
Myöskin ulkoilu ja pulkkailu on meidän pojan kanssa aikamoinen haaste. Rattaiden kanssa ongelmia ei ole, mutta kun pojan päästää niin sanotusti irti, eipä siellä muu kiinnosta kuin lumi – ja etenkin sen syöminen… Lieneekö ongelma ajankohdassa jolloin käymme ulkona, juuri ennen ruokaa ja päikkäreitä, vai onko se lumi lapselle niin kiinnostavaa. Itse aamuvirkkuna en juurikaan tykkää sijoittaa mitään erikoista ohjelmaa enää päivällisen jälkeen, vaan oleskella vaan neljän seinän sisällä kotosalla. Olen mummoutunut. No okei, lähtisin kyllä, mutten pojan kanssa, koska siitä ei vain tule oikein mitään.
Ehkei meidän poika ole lähellekään pahinta laatuaan, mutta kyllä kun päivän toimintoihin kuuluvat tällä hetkellä vain poitsu, kotityöt ja salilla käyminen, niin alkaa nämäkin ottamaan pannuun. Monestiko tänäänkin keräsin keittiön kaapin sisällön takaisin paikoilleen… Enkä edes voi kuvitella jämähtäväni paikoilleni esim. sohvalle tai koneelle paria minuuttia pidemmäksi aikaa, sillä silloinhan vasta show pystyyn pistetään. Poika ei siedä yhtään, että hän ei saisikaan kaikkea äidin huomiota. Pyrin siis tekemään kaiken oleellisen pojan päikkäreiden aikana, mitkä onneksi ovat reilun mittaiset (lähes aina 2½-3 tuntia).
Ja kun päästään ihmisten ilmoille, ollaan kuin äidin pieni päivänsäde. Tyypillistä :)
No mähän nyt vaan pesen tässä iskän tölkkejä…
Koska ne nyt vaan on paremmin näin…
Et kai sää ny mua tarkota…