Muuttunut Minä
Ohhoh kun aika on vierähtänyt vauhdilla… arki on ollut mukamas ”kiireistä”, vaikka aikaa kirjoittaa olisi ollut, ja monta kertaa olen aloittanut, mutta en vain ole saanut mitään loppuun asti. Mutta nyt on se aika kun aion saada jotain valmiiksi.
Viime kuukaudet eivät ole olleet mitenkään raskaita, vaikka ulkona vallitseekin pimeys. En ole oikein talvi-ihminen, joten en ole lunta ja kylmyyttä kyllä kaivannutkaan. Yleensä olen ollut väsynyt ja voimaton näinä pimeinä aikoina, mutta tänä syksynä on ollut poikkeuksellista. Olen jaksanut, herääminen ei ole ollut mitenkään ylitsepääsemätöntä, vaikka meillä noustaankin jo 6-7 välillä lähes poikeuksetta joka aamu. Uskon asiaan vaikuttaneen todella radikaalisti muuttuneet ruokailutavat ja säännöllinen liikunta.
Olen kyllä ihan hurahtanut tuohon salitreenaamiseen. Aamuisin on kiva herätä kun tietää, että pääsee salille. Ja myös poika nauttii, kun pääsee leikkimään muiden lasten kanssa mukavaan ilmapiiriin. Nykyään salille mennään hymyissä suin, eikä äidin perään lähdetä enää itkien. Eikä pois maltettaisi lähteä. Mukavaa vaihtelua pojallekin kun ei päiväkodissakaan ole vielä. Itselleni salista on kyllä tullut todellinen moodbooster. Ehkä alkuun oli hieman sellaista pakonomaista käymistä, kun siitä kerta maksaa ja riskillä sen vuoden heti otti kerrallaan, mutta kun tuloksia alkoi näkymään ja liikkeet on alkanut sujumaan, on suunta muuttunut kellossa. Koitan kokoajan kehitellä omaa treenaamistani, ja parin kuukauden treenaamisen jälkeen tajusin vaihtaa pakkalaiteilta enemmän vapaapainoihin. Myös kyykkyjä uskalsin lähteä kokeilemaan reilu kuukausi sitten, vaikka kukaan ei minua avustanut alulle ja tekniikkaa piti alkuun kyllä muutamia kertoja hakea.
Tulokset kyllä puhuvat puolestaan. Olen käynyt kohta puolisen vuotta salilla, käyn normaalisti 3-4 kertaa viikossa ja olen reilun tunnin kerrallaan. Salille ensimmäistä kertaa mennessäni voin sanoa valehtelematta, että käsissäni ei ollut minkäänlaisia lihaksia. Kävi työstä kantaa vain muutaman kuukauden ikäistä lasta ja jännittäessä kädestä ei voinut erottaa sitä mitenkään. Nyt jaksan kantaa meidän n. 11kg poikaa vaivatta vähän pidempäänkin ja käsistä näkee, että niillä on jotain tehnyt. Tuloksien näkeminen jaksaa kyllä motivoida.
Ruokavaliota olen saanut vielä muutettua sen verta, että en ole ostanut tai syönyt karkkia pariin kuukauteen, eikä mieleni edes tee enää karkkia. Pystyn hyvin olla menemättä karkkikipon kautta, jos sellainen sattuu olemaan tarjolla. Joskus kyläillessä syön kyllä itsetekemiä jälkkäreitä, mutta itse en viitsi mitään makeita ja sokerisia leipomuksia enää tehdä, koska tiedän joutuvani syömään ne yksin. Ja jos makeanhimo yllättää, on olemassa niin monia nopeita ”herkkuja” joilla sen saa taltutettua. Omat luottoni ovat olleet smoothiet, taatelit ja raakasuklaa. Myös lisäaineeton ja sokeriton pähkinälevite ja marjat ovat hyviä kun tekee mieli vähän herkutella. Oma sokeriin tottunut makuaistini on kyllä muuttunut niinkin paljon tästä, että en välitä syödä enää edes skyrin makurahkoja, koska ne maistuvat suuhuni pelkälle makeutusaineelle. Siskoni teki joskus äidillemme joululahjaksi omatekoista raakasuklaata, ja muistan kuinka pahalle se maistui suuhuni silloin kun eihän siinä sokeria ole… nykyään en muuta söisikään kun raakasuklaata 🙂
Kirjoitan tarkemmin muutoksista ja viime kuukausien kuulumisista alkuviikosta kun kotiudumme maaseudun rauhasta kiireiseen kaupunkiin. Jännitän maanantaina, koska minua odottaa oppisopimustyöhaastattelu, mikä kyllä olisi toiveiden täyttymys. Tällä hetkellä kun mieheni maksaa yksin asuntolainaa, autoa ja muut laskut, ja minä ostan meille ruuan. Helpottaisi kun olisi kaksi tienaavaa, ei enää riitelyä raha-asioista! Katsotaan miten käy… Näistä on hyvä jatkaa syvällisemmin.
Hyvää Itsenäisyyspäivää ja viikonloppua kaikille! :)
