”Totta kai se on tyttö”
Alkuraskauden ajan ajattelin kokoajan, että kyllä se on tyttö. Mieheni tietenkin toivoi poikaa, mutta itse en suostunut jakamaan ajatustakaan sille, että tulokas voisi olla myös yhtä hyvin poika. Tyttö tuntui luontevalta vaihtoehdolta itselle. Kun tietää millaista on olla tyttö, osaisi lasta hoitaa paremmin ja tulisi toimeen helpommin. Eikä asiaa parantanut kaikki ne suloiset pienet prinsessamekot, joita kaupat pursuavat. Poika tuntui hirveän vieraalta, koska minulla ei ole veljiä ja kaikki nuorimmat serkutkin, joiden kanssa on tullut paljon leikittyä ovat tyttöjä, enkä osaisi siksi samaistua.
Rakenneultraan asti olin varma tytöstä. Sormet ristissä toivoin koko ultrauksen ajan mielessäni tyttöä, ja kun se hetki koitti ja pääsin utelemaan sukupuolta, tuntui kuin minut olisi petetty. Ei ollut epäselvää kumpi sieltä olisi tulossa, kun monitorissa näkyi pikkuruinen pippeli (sain mukaan oikein kuvan siitä). Alkuun ajatus pojan äitinä olemisesta oli kaukaa haettu, ja en pystynyt sisäistämään asiaa. Olin niin toivonut tyttöä, että en osannut ajatella muuta. Siltikään en missään välissä ajatellut, ettenkö haluaisi tulla äidiksi. Meni päiviä, ennen kuin totuin ajatukseen, että kyllä se on poika. Nyt kun mietin asiaa, tuntuu tyhmältä, miksi en olisi halunnut poikaa? Olen pienenä kuitenkin itse leikkinyt enimmäkseen poikien kanssa, pelannut jalkapalloa ja onhan lapsella isä kertomaan syvällisemmin miehuudesta.
Katselin joitakin päiviä sitten ohjelman äideistä, jotka hinnalla millä hyvänsä halusivat tyttölapsen. Oli tapaus perheestä, jossa entuudestaan oli jo 4 poikalasta, ja viimeinen yritys menossa. He turvautuivat ihan perinteiseen menetelmään, onneaan kokeilemalla. Tyttöä ei tullut, mutta eivät sentään turvautuneet abortiin, vaikka itku tulikin, ettei tyttöä saaneet. Ohjelmassa kerrottiin myös toisesta menetelmästä, missä lapsen sukupuolen pystyisi itse määrittelemään. Operaatiossa alkiot luodaan koeputkissa, joissa ne kehittyvät kunnes sukupuolen pystyy määrittämään ja siirretään naisen kohtuun kasvamaan. Menetelmä on suomessa laiton, niinkuin myös useassa muussakin maassa. Ohjelma oli kuvattu Briteissä, missä se on myöskin laiton, joten äidit matkustivat operaation takia ulkomaille ja maksoivat itsensä kipeiksi, varmaa tulosta saamatta kuitenkaan. Koska keskenmenon riski on silti mahdollinen. Onko tässäkään mitään järkeä? Luodaan pieniä ihmisen alkuja parisen kymmentä, niistä valkataan tytöt, ja pojat heitetään roskiin… Ymmärrän kyllä miksi operaatio on laiton. Itse en lähtisi tuota koittamaan, sillä lapsen sukupuolella ei enää minulle ole suurta merkitystä. Kunhan lapsi on terve ja hyvinvoiva. Mutta kaikkeen ihmiset ryhtyvät epätoivossaan… Onko lapsen sukupuolella oikeasti niin paljon merkitystä? Miksi äidit kokevat poikalapset etäisiksi ja hankaliksi? Ihan yhtä hyvin se prinsessamekkoon pukeutunut lettipää voisi olla hankala tai prinsessaleikkien sijaan tykätä enemmän autoista ja sotaleikeistä. Enkä tietenkään yleistä, varmasti on äitejä, jotka toivovat poikia. 🙂
Täytyy myöntää, että itselläni kävi kyllä lottovoitto. Sain maailman ihanimman pojan, mutta sain myös ihanan pienen tytön elämääni. Kuten jo aiemmin mainitsin, siskoni sai lapsen kaksi päivää minun jälkeeni, joten olen päässyt ihastelemaan kummankin kasvua. Tyttöjen ja poikien erot ovat tulleet hyvin esille kyllä. Toki yksilöllisiäkin eroja on. Meidän poika on keskittänyt energiansa liikkumiseen ja hurjaan kasvuun, kun taas pieni hento kummityttöni on enemmän puheliasta sorttia, ja vasta hiljattain ymmärtänyt liikkumisen päälle. Muuten sukupuolisia eroja ei vielä hirveämmin ole, kun ovat vielä niin kovin pieniä.
Olen tullut siihen tulokseen, että ei sillä sukupuolella ole väliä. Eikä sillä onko kokemusta ja mikä tuntuu luontevalta, kyllä oman lapsen kanssa tulee toimeen, rakastaa sitä enemmän kuin mitään muuta, ja tekemällä oppii. Ihan yhtä luontevalta tuntuu mennä pojan perässä kuin tytön, torua poikaa kuin tyttöä tai pusutella poikaa kuin tyttöä. Kyllä me poitsun kanssa katsellaan niin My Little Poneja kuin Hot Wheelsejäkin. Ei kaikki pojat ole ilkikurisia kiusankappaleita tai riitapukareita, tai kaikki tytöt halua pinkkejä prinsessamekkoja ja leikkiä barbeilla. Niin miksi hirveä itku sukupuolesta, kun persoona tekee meistä sen ketä olemme. Ja eikö se niin ole, että pojat ovat niitä mammanpoikia ♡