Vanhan loppu on uuden alku
Meinaan äitiysloma. No virallisesti olen vielä hoitovapaalla, mutta ilmoitin itseni etäopiskelijaksi Tampereen aikuislukioon. Olen hiukan miettinyt, mitä opiskelusta kotona tulee, kun jaloissa pyörii tuommoinen pikkuinen napero. Vaikka siitä tulisikin hankalaa, se oli silti ainoa vaihtoehto tälle hetkelle, ja taloudellisestikin kannattavampaa.
Yritän saada vuoden aikana lukion loppuun. Minulla on pohjalla 56 kurssia, joista olen saanut arvosanan, kymmenisen kurssia jotka olisi pitänyt täydentää muutamalla tehtävällä ja kolme kirjoitettua ainetta. Keskiarvo tähän asti käydyille kursseille on noin 7-8 melko pienellä vaivalla, eli jos pikkuisen edes olisin aikaisemmin tehnyt enemmän koulun eteen, minulla olisi lukion päättötodistus hyvällä keskiarvolla. Ja ilman niitä 300 tuntia poissaoloja, olisin jo edes valmistunut lukiosta… mutta nuorempana ei ajatellut ihan niin viisaasti. Nyt jos voisin käydä morjestamassa 16 vuotiasta itseäni, hakkaisin ehkä vähän hänen päätään seinään ja sulkisin kaikkien niiden lukiokirjojen kanssa kellariin opiskelemaan. Ei vaan, tuskin olisin tässä tämän oman pienen perheeni kanssa, jos olisin ollut siellä kellarissa lukemassa.
Nyt on siis korjauksen paikka ja reilun parin viikon päästä opinnot starttaavat taas. Tietenkin tilanne on nyt täysin erilainen, kun kaikki tieto pitää kaivella todella syvältä muistista ja opiskelukaverina on tuo tänään 10 kuukautta täyttävä suloinen pikku riiviö. Minulla ei liiemmin omaa aikaa ole ollut viimeiseen kymmeneen kuukauteen, ja nyt tulen sitä todella tarvitsemaan. Onnesta hoitopaikkoja löytyy läheltä muutamakin, ja tietenkin isi hoitaa tarvittaessa. Kun oikeasti haluaa saada jotain aikaiseksi, mieluummin olisin eri tilassa pojan kanssa. Kirjastokin löytyy kätevästi tien toiselta puolelta, jonne voi karata koulujuttuja tekemään.
Nyt kun ajattelee, kaikki tuntuu niin selkeältä ja helpolta. Mutta tiedän jo etukäteen, ettei se oikeasti niin vaivatonta ole kuin nyt päässään miettii. Aina ei kuitenkaan saa hoitajaa kuin tarvitsisi, illat voivat venyä pitkiksi koulutöiden parissa ja opiskelu itsenäisesti on ihan uusi juttunsa. Lähinnä mietityttää ajan käyttö oikein, ettei kaikki kasaudu viime tipalle, kun ei ole ketään muistuttelemassa tai patistelemassa tekemään. Vaikea etukäteen tarkalleen kuvitella miten tulee pärjäämään, mutta eiköhän siitä selviä kun pääsee alkuun.
Etäopiskelu selkeä valinta, koska en vielä raaskisi Jaakkoa päivähoitoonkaan viedä. Aika menee niin äkkiä ja toinen kasvaa niin nopeasti, että haluan vielä nauttia niistä vielä. Eihän toinen vielä edes kävele. Toinen syy oli raha. On sillä kuitenkin väliä saako kuukaudessa 200 vai reilu 500 euroa… kun jos koulua kävisin normaalisti, en saisi edes asumislisää opintorahan ohella. Omistusasunto kun on. Joten mieluummin näen hiukan enemmän vaivaa sen eteen, että syödään muutakin kuin juustoa ja makaroonia (minä kun olen meidän talouden ruokavastaava). Miehen palkkakaan nyt ei niin hyvä ole, etteikö sillä olisi väliä saanko tai tienaanko minä rahaa laisinkaan.
Suurin haaste tulee pojan kanssa kuitenkin olemaan se, että en ole kokoajan lähellä, ja nyt täytyy alkaa oppimaan, ettei äidiltä voi kokoajan tulla kinuamaan huomiota. Poika kun on tottunut olemaan seurassani niin paljon, voi olla alkuun vaikeaa hänelle sopeutua tilanteeseen. Tietenkin hänen täytyy oppia siihen, ettei se ole aina äiti joka auttaa ja en ole hänen vierellään 24/7. Salillekin kun mentiin, oli alku vaikea kun eroahdistus oli niin kova ja vierasti muita, kun ei ollut tottunut. Tosin nyt kun olen salilla reilun kuukauden ravannut ja poika on kuntosalin lastenhoidossa yleensä 3-4 kertaa viikossa sen 1,5 tuntia kerrallaan, on sekin lähtenyt rullaamaan. Sekin on siis vain tottumiskysymys, ja alku voi olla hankalaa. No okei, puhun kuin olisin luopumassa pojasta pitemmäksikin aikaa, vaikka todellisuudessa kyseessä on maksimissaan muutamasta illasta viikossa.. ehkä se onkin tämä äiti joka kokee eroahdistusta 🙂
Fiilis opintojen alkamisesta on tällä hetkellä hyvä, koska on välillä oikeasti kiva tehdäkin jotain muutakin kuin kotitöitä. Olo on kuin ekaluokkalaisella, hah. Katsotaan vaan kuinka nopeasti tämä alkuhuuma loppuu, koitan silti jaksaa ja pärjätä tällä kertaa loppuun asti, kun niin pienestä kiinni. Sitten pitäisi jo alkaa miettimään, mitä teen tämän jälkeen… Siinä onkin hetkeksi ajateltavaa. Ja minullahan on nyt aikaa ajatella, kun sali on rempassa tulevan viikon :'(