Pioneerikesä 2021

Oikeastaan tämä muutto ei tällä kertaa ole niin suuri muutos, kuin minkä koimme vuosi sitten. Silloin Mäen talon ostettuamme olimme siis pitkäksi venähtäneen kesän verran laittelemassa sitä asuinkelpoiseksi.

Talon iästä ei kellään ole varmuutta. Se mainitaan kyläkirjassa niin, että vuoden 1938 väestölaskennassa Mäen talossa oli jo asunut kolme sukupolvea. Kunnantalolla sanottiin, että heidän papereissaan näkyy rakennusvuotena 1993. Tässä kohtaa tirskahtelimme ja kerroimme, ettei se todellakaan voi pitää paikkaansa. Edellisten omistajien kertoman mukaan viimeiset 40 vuotta se on ollut pois asumiskäytöstä, mutta sen toisessa päädyssä tallin puolella oli hautakivifirman tilat aina 2000-luvun alkuun asti. Ilmeisesti tuon yrityksen toimintaa on käynnistelty silloin vuonna 1993 ja siitä on tämä merkintä päätynyt kunnan arkistoon.

Kun tulimme muuttokuormamme kanssa, joka paikka oli siis täynnä kivipölyä, hiiren ja rotan kakkaa sekä seinäpahvien takana niiden pesätarpeita. Näitä sitten ensimmäiset päivät kannoimme pihalle jätesäkkikaupalla. Lopulta saimme siistittyä yhden kammarin asuinkäyttöön ja pääsimme aloittamaan tuvan ja keittiön rempan.

Talon ainoana ylellisyytenä oli yksi toimiva pistorasia, josta sitten vuorottelimme sähköä kaikille tarpeellisille laitteille. Ruokaa valmistimme kaasugrillillä pihalla. Siinä onnistui hienosti myös uuniruuat, kuten kaali- ja makaroonilaatikkokin.

Mieheni oli jo ennakkoon käynyt nikkaroimassa pihalle ulkohuusin, koska puskapissit eivät vain ole mun juttu.. Vaikka eräilystä tykkäänkin. Hän oli tehnyt jopa sen oveen perinteisen sydän-aukon. Ah, miten onnellinen ihminen voikaan olla tuollaisesta pienestäkin huomionosoituksesta – ja vaatimattomasta ylellisyydestä!

Pihalla oli vanha kaivo, joten ostimme pihasuihkun. Se oli tosi hieno kapistus – sen mustaan runkoputkeen mahtui n. 100 litraa vettä, jonka aurinko sitten lämmitti. Saimme käytyä testimielessä pikasuihkussa kerran. Sitten loppui kaivosta vesi. Onneksi oli todella lämmin kesä, niin pystyimme käymään joessa pesulla uintireissujen yhteydessä. Sinne oli kylläkin matkaa n. 9 km, joten ei se ihan jalkapelissä onnistunut.

Soittelimme porakaivofirmat läpi. Parhaimmat lupailivat toimitusajaksi vuotta, toiset yhdeksää kuukautta. Lopulta löysimme ihmisen, joka lupasi, että ”niin pian kuin mahdollista”. Valitsimme hänet. Jos muuten koskaan tarvitset porakaivon tekijää Virossa, niin kaivan sulle mielelläni lämpimien suositusten kera hänen yhteystietonsa.

Hän hoiti hienosti kaikki kaivon lupa-asiat (sen lupa pitää hyväksyttää yllättävän monessa lautakunnassa ja valtuustossa ja missä liekään), mutta samaa ei voi sanoa virkamiehistä. Kaikki olivat alkuun lomalla ja kun lomat oli ohi, olivat paperit kadonneet. Tässä kohtaa ystävämme tuli apuun ja kävi puhuttamassa virkamiehiä. Lopulta saimme luvat kuntoon ja kaivontekijä pääsi töihin. Saimme kaivon ja veden vedettyä sisälle taloon päivää ennen räntäsateita ja pakkasia. Eli elettiin jo joulukuuta.

Vaikka ensi talvi tulisi olemaan hankala, minä tulen selviämään. Sillä paikalliset ystäväni ovat aarteita ihmisiksi. Ja nyt Mäellä on kuitenkin jo monta mukavuutta verrattuna vuoden takaiseen: asuinkelpoiset tupa ja keittiö, kylppäri, juokseva ja lämmin vesi sekä toimivat tulisijat. Ja pihalla kuivumassa 10 mottia polttopuita.

Kun siis vertaan tätä hetkeä vuoden takaiseen, niin loppupelissä elämä taitaakin olla jo ihan piece of nakki.

koti oma-elama remontointi diy
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *