Kynnet kuntoon
Ensimmäiseksi haluan pahoitella kuvien laatua, en jaksanut kaivaa järkkäriäni laatikonpohjalta ja akkukin taitaa olla finaalissa joten päädyin kuvaamaan Iphonella, mutta onneksi siinä on kuitenkin ihan hyvä laatu.
Päätin pienessä tylsyydessäni kaivaa laatikon pohjilta kynsilakat esille ja alkaa taiteilla kynsille jotain piristävää kesäksi. Omistan noin reilut 20 purkkia ja suurin osa on normaalia marketti tavaraa mitkä olen todennut hyväksi. Ennen aina lakkasin kynsiäni monta kertaa viikossa ja siinä kaiken keskellä kynnet pääsivät todella huonoon kuntoon, ja mä tyhmänä en käyttäny suurimman osan kanssa aluslakkaa vaikka se on ehdottomasti tärkein asia jos haluaa pitää kynnet kunnossa.
Lakkasin kynsiäni näillä! Ensin laitoin tietysti aluslakkaa ja sitten Gina Tricotin 66 Viva glam-lakkaa alle muutaman kerroksen, että kynsi peittyy. Kun ne kuivuivat laitoin päälle jotain halpaa Kone Helsinki-lakkaa ja sävy on U28. Väri ei sinänsä ole peittävää, mutta sopii mm. lakkojen päälle tuomaan jännää kiiltoa! 🙂
Lopputulos;
Anteeksi huono laatu, ja se että en kuvannut kunnolla kynsiä. Siihen on ihan syykin, nimittäin eilen rysäytin portaikossa päin sellaista peltikaappia ja siinä samassa käsi jäi alle…päivystykseen pitäisi lähteä, mutta ei oikein huvita, joten katotaan huomenna!