Kaupunkiviljelyä kesällä 2018

Tänä vuonna istutimme kasvimaalle viikolla 29. Pride -tapahtumien ja muiden menojemme takia emme ehtineet aloittaa viljelyä vielä alkukesästä. Salaatit, yrtit ja lehtikaali kasvavat kuitenkin hyvin nopeasti, joten viljelyn niiden osalta voi aloittaa missä kohdin kesää tahansa. Joitakin lehtikaalin- ja persiljantaimia ystäväni oli istuttanut viikkoa aiemmin.

IMG_20180721_054725.jpg

Muutamia porkkanoita kasvoi viljelylaatikossa edellisvuoden jäljiltä. Jätimme ne maahan, koska ne näyttivät vielä pieniltä. Viime vuonna porkkanat olivat jääneet melko vaatimattomiksi, sen sijaan lantut olivat kasvaneet paremmin.

_20180810_034906.JPG

Tänä kesänä päätimme istuttaa salaattia, lanttua, lehtikaalia, papukaijanhäntää eli kirjorevonhäntää, hernettä ja persiljaa.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Vastuullisuus