Blogini 1-vuotissynttärit!!

Hoksasin juuri ihan vahingossa, että tänään on tasan vuosi siitä kun julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni!
Kauheaa, mihin tämä aika on kadonnut..? Tuntuu, että olen aloittanut tämän harrastukseni ihan vasta!

Onnea siis blogilleni 🙂
Tuntuu, että välillä tämä junnaa hieman paikoillaan enkä oikein tiedä mihin suuntaan haluaisin lähteä blogiani kehittämään.
Aika ja taidot eivät oikein tunnu riittävän sellaiseen blogiin jonka oikeasti haluaisin.
En oikein saa aikaiseksi ottaa päivän asu kuvia yms. Tällä hetkellä päivän asuni koostuvat useimpina päivinä kotiverkkareista ja tylsääkin tylsemmistä neuleista, joten sillä rintamalla ei kovin usein olisi edes raportoitavaa…

Kokoan jatkuvasti unelmieni vaatevarastoa ja noista unelmista/ hankinnoista raportoin myös täällä. Sitä tulee varmasti jatkossakin.
Olisi todella kiva jos joskus voisin saada noita hankintojani kuviksi muutenkin kuin tuollaisina tuotekuvina!
Ehkä sekin aika joskus koittaa.
Ihailen monien muotibloggaajien kauniita asukuvia ja tahtoisin itsekin pyrkiä samaan, mutta kalusto ja taito puuttuu (ainakin vielä).

Katsotaan siis vuoden päästä olenko saanut kehitettyä tätä hommaani yhtään siihen suuntaan mistä haaveilen 😉

Mutta nyt juhlitaan 1-vuotiasta, ONNEA!

pixmac000082864465.jpg

Suhteet Oma elämä Höpsöä