Kotiseuturakkautta

Yo Zen merkin korut ovat tulleet vastaani täällä uudessa kotikaupungissani useaan kertaan.
Ne ovat todella viehättäviä.

Se, että ne ovat kahden oululaisen arkkitehdin suunnittelemia lisää silmissäni niiden viehättävyyttä. He haluavat tukea paikallisia yrityksiä ja tuoda lisää työpaikkoja pohjoiseen, kuulostaa todella hyvältä!

Heidän ensimmäinen korumallistonsa Origami julkistettiin keväällä 2012.
Mallisto on saanut inspiraationsa japanilaisesta origamitaiteesta.

Tällaisen tilasin itselleni:

Pendant, Black Swan, matt black

Ikivanhassa japanilaisessa tarinassa origamijoutsenen ajatellaan olevan väline toiveiden toteutumiseen. Origamin taitelleen ihmisen oli lupa toivoa esimerkiksi pitkää ikää tai parantumista sairaudesta. Se on myös kunnian ja lojaaliuden symboli. Länsimaissa joutsen symboloi liittoa ja kumppanuutta.

Varsinkin tuota toiveiden toteutumis osuuttaa tarvitsen tällä hetkellä elämässäni todella kipeästi kun etsin uutta työpaikkaa! Toivotaan siis, että tämä joutsen tuo minulle mukanaan hyvää onnea.

Suosittelen tutustumaan malliston muihinkin koruihin.
Aiheita on kolme: Tuo Swan (joutsen), Paku paku-peli ja Fune (laiva).
Korut ovat todella kauniita!

Nettikaupan löydät täältä:
http://www.yozendesign.com/?post_type=product

Sitten vain kaikki shoppailemaan!!

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

Maukasta Vappua!

Eipä ole kummoinen tuo tämän vapun sää kun ikkunasta ulos katsoo.
Mutta eipä anneta sen häiritä juhlamieltä!

Näin juhlan kunniaksi haluan jakaa kanssanne meillä jo perinteeksi muodostuneen perunasalaatin ohjeen:

perunasalaatti.jpg

Nämä tarvitset:

  • 6 kpl isohkoa kiinteää perunaa
  • 1 tuorekurkku
  • 1/2 purjo
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 prk creme fraichea
  • 2 tl sinappia
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria

Tee näin:

  • Keitä perunat kuorineen mielellään jo edellisenä päivänä.
  • Kuori ja kuutioi perunat. Tee sama kurkulle.
  • Leikkaa purjo ohuiksi renkaiksi ja huuhtele.
  • Sekoita kulhossa kermaviili, creme fraiche, sinappi sekä mausteet.
  • Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita.
  • Laita maustumaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Tämän helpommaksi ei perunasalaatin teko enää voi tulla!
Ja on todella herkullista esim. piknikillä nautittuna.

 

Kaikille oikein hauskaa vappua!
Nauttikaa kohtuudella kuohujuomaa ja pitäkää toisistanne huolta <3

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä DIY